Muutkin Suomen kirkot, jotka eivät saaneet sitä kunniaa mitä Turun tuomiokirkko, hankkivat koristukseksensa edes pyhän miehen kuvan. Tavallisesti näkyy hän maalattuna täydessä piispapuvussaan, sotatappara kädessä ja jaloin Lallia polkien. — Kaksi juhlapäivää vietettiin ympäri Suomea ja pian muillakin Pohjan mailla pyhän Henrikin kunniaksi. Toinen oli Tammik. 19:s, Henrikin kuolinpäivä, toinen 18:s Kesäkuuta, jona hänen luunsa vietiin Nousiaisten kirkosta Turkuun. Komeimmin näitä juhlia vietettiin itse Turussa. Siihen keräysi väkeä läheltä ja kaukaa, kirkossa pidettiin juhlallista menoa, virsiä veisattiin Henrikin kunniaksi, ja hartahasti rukoeltiin häntä, että yhä edelleenkin puolustaisi Suomen kansaa; arkku luineen tuotiin esiin kansan katseltavaksi ja suudeltavaksi, aneita [syntein anteeksi antokirjoja] jaettiin j.n.e. Tälle juhlalle tullen, toi rahvas aina myöskin tavaroita kaupaksi, ja kirkkomenoin jälestä syntyi täten aina suuret markkinat. Pyhän Henrikin kunniaksi ei messuja enää pidetä Turussa, mutta Heikin markkinoille virtaa nytkin vielä kansaa läheltä ja kaukaa kaupunkiin. Ja Turun tuomiokapitelin sineetissä on hiippakunnan perustajan muistoksi vieläkin nähtävänä Henrikin peukalo kultasormuksineen.
II. Tuomas piispa ja Hämeen valloitus.
1. Suomen seurakunta Henrikin kuoltua.
Kristin uskon siemenet nyt olivat kylvetyt maamme lounaisrannikoille; mutta Eerikin kuoltua näytti siltä kuin pitäis hänen raivaamansa pelto jälleen jäädä kylmille. Ruotsissa riehui koko seuraava vuosisata viihtymätön riita kahden hallitsijasuvun välillä; sentähden ei voineet Ruotsin kuninkaat varjella uutta voittomaatansa Suomessa ja vielä vähemmän voivat laajentaa alueensa rajoja.
Toiselta puolen yltyi yltymistään Suomen heimokuntain viha ja vastustus Ruotsalaisten tuumia vastaan. Ja mikä muu, kuin halvin orjakansa oliskaan toisin tehnyt! — Siihen asti olivat Suomen heimot eläneet vapaana ja palvelleet jumaloitaan isiltä perityllä tavalla. Nyt oli meren takaa tullut rautamiehiä ja niiden seurassa toiset mustat miehet. Nämät heille juttelivat outoja tarinoita ja käskivät palvella erästä Kristusta, josta ei Suomalaiset koskaan olleet kuulleet ennen. Useimmat näistä saarnaajoista eivät kansan kieltä ymmärtäneet vähääkään, niin että tulkin kautta täytyi selitellä joka sana. Tulkit puolestaan eivät selitettävää asiaa aina tarkoin tunteneet ja vääntelivät pappein oudot jutut vielä oudommaksi. Niin kerrotaan erään papin kerran sanoneen että Jesus on syntynyt Jessen juuresta (suvusta). Sen tulkki kansalle selittää sukaisi, sanoen Jesuksen syntyneeksi hanhen juuresta (gäss, näet, Ruotsiksi on hanhet, ja tulkki pettyi äänen yhtäläisyydestä). Kuulijat siitä tietysti purskahtivat nauramaan ja kun pappi käski tulkin paremmaksi kääntää, niin huusi mies parka tuskissansa: "No, jos ei lie ollut hanhen juuresta, niin tottahan oli hanhen varpaasta!" Semmoisia saarnoja Suomalaisille usein pidettiin ja ainoa minkä ymmärsivät uudesta opista oli että heidän täytyisi kumartaa niskansa vieraan vallan alle ja maksaa papeille kymmenekset kaikesta saaliistaan.
Sentähden ponnistivatkin Suomen pakanat kaikin voimin ettei heidän kävisi niinkuin veljiensä Turun rannikolla. Hämäläisiä vaara ensin uhkasi; he senvuoksi unhottivat vanhan vihan, joka oli ollut heidän ja Karjalaisten välillä, ja tekivät liiton näiden kanssa Ruotsinvaltaa vastaan. Siihen liittoon yhtyi vielä kolmanneksi Wenäläinen, joka myöskin pelkäsi Ruotsin vallan karttumista, varsinkin koska Ruotsalaiset v. 1164 jo olivat käyneet Laatokalla hänen omaa maataan ryöstämässä. Näin yhdistynein voimin rupesivat he Suomen pientä seurakuntaa ahdistelemaan. Kristityiksi käännetytkään Suomalaiset eivät olleet luotettavia liittomiehiä Ruotsille. Joka kerta kun heidän itäiset heimolaisensa heitä tulivat ahdistelemaan, he kyllä pakenivat Ruotsalaisten turviin, lupasivat vasta pysyä kristin-uskossa ja pyysivät opettajia sekä pappeja. Mutta tuskin oli puuska mennyt sivutse, niin ajettiin papit jällen pilkkaamalla heidän tyköänsä.
W. 1200:n paikoilla oli pyhän Henrikin työstä tuskin jälkeäkään tallella. Henrikin jälkeisen piispan, Rudolfin, olivat Karjalaiset vieneet vangiksi ja kotonansa sitten tappaneet. W. 1198 polttivat Novgorodin Wenäläiset Turun alkavan kaupungin tuhkaksi, jossa tilaisuudessa Suomen kolmaskin piispa Folqvinus tuli tapetuksi, ja v. 1187 olivat Karjalaiset käyneet itse Ruotsin sydänpaikkojakin hävittelemässä. Mälarijärven rannikko oli silloin Ruotsin paraten viljelty seutu; siellä oli tuo pakanuuden aikana kuuluisa Sigtuna. Se kaupunki hävitettiin silloin peräti, niin ettei ole koskaan sen perästä vironnut entiselleen. Woittosaaliinsa seassa veivät Karjalaiset, kansan tarun mukaan, Sigtunan hopeiset portit, ja onpa vielä nytkin Sofian kirkossa Novgorodissa nähtävänä kaksi ruotsalaisiksi sanottua kuori-ovea vaaleasta pronsista, joiden jutellaan olevan juuri sillä retkellä saadut. Silloin tapettiin myös Ruotsin arkkipiispa Juhana, joka asui Almarstäken linnassa Mälarin rannalla. Niin hirveä oli ollut Karjalaisten hävitys, että Ruotsalaiset vastaiseksi miettivät uusia varjeluskeinoja. He rakensivat linnan Mälarin suussa olevaan saareen ja siitä linnasta on sitten paisunut nykyinen Tukholman kaupunki.
2. Tuomas piispa.
Monta vuotta oli Suomen seurakunta myös paitsi kaitsijata sillä piispan virkaan siellä ei haluttanut ketään. Kylmä ja kolkko ilma teki elämän vallan vaivaloiseksi ja paimennettava kansa oli niin tyly ja uppiniskainen, että piispaksi pantu pikemmin oli vihitty marttyrikuolemaan kuin kunnia-istumelle nostettu. Wiimeinkin löytyi n. v. 1220 taas niin rohkea ja usko-intoinen mies että tähän virkaan uskalsi ruveta. Tämä mies oli Tuomas kuuluva Mustainveljein eli Dominikon munkistoon. Tuomaskin, Suomen toinen apostoli, oli Englannista kotosin; hän oli tavoilta, avuilta sekä taidoltansa ylistetty mies, joka jo oli monta vuotta saarnannut Suomessa ja kristin-uskon tähden kärsinyt vainoa ja vaivaa.
Tuomas piispan oli nyt aivan uudestaan tehtävä se työ, minkä pyhä Henrikki 50 vuotta ennen oli saanut toimeen, eikä hän yllä mainituista syistä voinut toivoakaan sitä apua Ruotsista, mitä Suomen ensimmäisellä apostolilla oli ollut. Mutta hänen sydämessään näkyy syntyneen uljas ajatus — se ajatus nimittäin että Suomeen perustaisi itsenäisen vallan, samalla lailla kuin juuri oli perustettu Liivin- ja Wironmaalle toisella puotia Suomenlahtea. Niitäkin maita par'aikaa käännytettiin, minkään kuninkaan tai muun hallitsijan avutta, ainoasti vapaehtoisilla sotureilla, joita sinne houkutteli pappein lupaama syntein anteeksi antamus sekä toivottu osa valloitetussa maassa. Samalla keinoin näkyy Tuomaskin toivoneen saada Suomen pakanat kukistetuksi. Liivin ja Wiron saarnaajat saivat apumiehensä Saksan ritareista; Tuomas puolestaan taisi hankkia väkensä enemmiten Skandinavian maista.