KRISTIAN TYRANNI JA KUSTAA VAASA.
Iäksi päiviksi näytti nyt Ruotsin vapaus olevan veriin hukutettu; mutta päinvastoin tämä veri olikin vain ikäänkuin virvoittava sade vapauden oraalle. Luultavasti olisi pelko, niinkuin Kristiern toivoi, hillinnyt Ruotsin kansan kostonhimoa ja vapaudenhalua, jollei joku etevämpi mies olisi heille tarjoutunut johtajaksi. Mutta semmoinen päällikkö olikin jo aivan lähellä. Se oli nuori Kustaa Eerikinpoika Vaasa.
Hän oli syntynyt v. 1496 ja oli samaisen Eerikki Vaasan poika, joka v. 1505 piti Kastelholman linnaa hallussansa. Kohta syntymästä asti ennustettiin Kustaasta erinomaista sankaria; sillä hänellä oli syntyessään ollut päässä niinkutsuttu "voittolakki". Kasvaessaan osoittautuikin hän hyvin hilpeäksi ja älykkääksi, ja hänet lähetettiin Sten Sture nuoremman luokse sotatemppuja sekä ritarin tapoja oppimaan. Tätä opettajaansa hän seurasi kaikkiin sotiin tanskalaisia vastaan ja urhoollisuudellaan saattoi nimensä jo silloin mainioksi. V. 1518 sai kuitenkin Kristiern hänet ynnä muita Ruotsin herroja petoksella käsiinsä ja vei ne vangiksi Tanskan maalle. Kustaa Vaasa annettiin erään sukulaisensa, tanskalaisen ritarin, haltuun ja sai siellä koko vuoden 1519 pelolla sekä harmilla katsella tanskalaisten suuria sotavarustuksia ja kuulla heidän hävyttömiä kerskauksiaan. Viimein hän ei malttanut enää, vaan karkasi pois, vaikka oli luvannut pysyä alallaan.
Ruotsiin monen mutkan perästä päästyänsä kesällä 1520, yritti Kustaa kohta nostaa kansaa vierasta valtaa vastaan. Mutta talonpojat toisin paikoin eivät tohtineet nousta aseisin Tanskan ylivoimaa vastaan, toisin paikoin eivät tahtoneetkaan; sillä heidän mielestään oli uuden kuninkaan hallitus varsin hyvä. Eihän se heille tehnyt pahaa, vaikka herroja hätyytteli, ja olihan nyt suola paljo huokeammassa hinnassa, koska ei mikään enää estänyt merikulkua.
Vielä päätti Kustaa Vaasa uudistaa yrityksensä Taalainmaalla, ennenkuin hän kaikesta toivosta luopuisi. Taalain miehethän olivat vanhastaan mainitut Ruotsin urhokkaimmaksi, vapaudelle hartaimmaksi väestöksi. Tottahan he nytkin olisivat yhtä valmiit nostokäskyä tottelemaan. Lukemattomat vaivat ja vaarat uhkasivat uljasta nuorukaista sekä matkalla Taalainmaalle että myös hänen siellä kuljeskellessansa. Sillä tanskalaiset, jotka olivat saaneet tiedon hänen vehkeistään, hakivat häntä joka paikasta. Kerrankin oli Kustaa, talonpoikaiseksi rengiksi puettuna, rikkaan Antti Pietarinpojan, Rankhyttan isännän palvelukseen ruvennut. Mutta pian huomasivat muut palvelijat, ettei hän ollut tottunut heidän työhönsä eikä myöskään tavoiltaan heidän kaltaisensa. Sattuipa eräs palvelustyttö näkemään silkkisen paidankauluksen, joka sarkanutun alta pilkisti esiin. Siitä tuli viimein ilmi, kuka hän oli, ja vaikka isäntä ei pettänyt häntä, ei hän myöskään tohtinut kauemmin pitää häntä luonaan.
Toisen kerran hän oli metsämies Sven Elfinpojan mökissä Isalassa. Astuupa tanskalainen soturiparvi sisään, tiedustellen pakolaista. Surma olisi siinä Kustaan perinyt, ellei emäntä neuvokkaisuudellaan olisi pelastanut häntä. Hän kohotti leipälapionsa, jolla hän juuri toimi uunin edessä, ja löi sillä Kustaata selkään, sanoen: "Mitäs tässä vieraita ällistelet, lurjus? Pois riiheen eloa puimaan!" Kustaa riensi ulos tuvasta, eikä tanskalaisille sattunut mieleenkään, että tuo talonpoikaiseukon kurittama renki olisi voinut olla heidän haettavansa herra. Kauemmin ei kuitenkaan tohdittu pitää Kustaata täälläkään, vaan Sven läksi viemään häntä muualle, olkikuorman sisään peitettynä. Matkalla tulivat taas tanskalaiset vastaan ja katselivat kuormaa epäluuloisesti. Usean kerran he pistivät keihäillään olkiin, koetellakseen oliko siinä ketään sisässä. Mutta Kustaa ei virkkanut sanaakaan, vaikka yksi pisto sattui häneen. Veri, joka haavasta rupesi vuotamaan, olisi kuitenkin antanut hänet ilmi, jollei Sven taas olisi keksinyt sukkelaa keinoa. Hän leikkasi hevoselleen haavan reiteen, ja kun tanskalaiset huomattuansa verijäljet, vähän ajan päästä ajoivat heitä takaa, osoitti hän heille, mistä muka veri oli vuotanut.
Näin onnistui Kustaan päästä eheänä kaikista vaaroista; mutta hänen nostokehoituksensa eivät taalalaisiinkaan pystyneet. Tuskissaan, epäilyksissään läksi hän siis Norjaan pakenemaan, josta hän toivoi pääsevänsä Saksaan. Mutta likellä rajaa saavutti hänet sukkela hiihtäjä. Se oli taalalaisten sanansaattaja, joka pyysi häntä palaamaan takaisin. Etelästä tulleet uudet sanomat tanskalaisten julmuudesta olivat vihdoin yllyttäneet Taalain kansan ja saaneet sen mielen muuttumaan.
Niinkuin lumivyöry vuorilta riensi nyt Kustaa Vaasa alussa vuotta 1521 taalalais-joukkoineen tanskalaisten päälle, joka paikassa saaden lisäväkeä ja murtaen, musertaen häntä vastaan lähetetyt parvet. Syksyn tultua oli koko Ruotsi vapaana, Tukholman linna yksin vain oli vielä vihollisen vallassa. Syyskuussa valittiin vapauttaja valtionhoitajaksi.
2. Ensimäinen sota Suomessa.
Uuden valtionhoitajan ensimäisiä toimia oli sotajoukon lähettäminen Suomeen. Siksi hän valitsi kelpo väkeä ja sääsi erään Niilo Arvinpojan päälliköksi. Alapäällikkönä seurasi myös aatelismies Ahvenanmaalta, Henrikki Juhonpoika, Hagan herra. Sinne mennessään he valloittivat Kastelholman ja Ahvenanmaan, mutta heidän lähdettyään anasti Tanskan uljas amiraali, Severi Norrby, sen jälleen kuninkaallensa. Lopulla vuotta vasta lähetettiin sinne Ruotsista uudestaan sotaväkeä; silloin se valloitettiin jälleen, ja pysyi sitten ruotsalaisten käsissä.