2. Juhana herttuan hankkeet Vironmaalla.
Saksalaisten valta Liivinmaalla oli aina ollut heikko hajallisuutensa vuoksi. Yksi osa maata oli ritariston päällikön, maamestarin, hallittavana, toiset osat Riian arkkipiispan tai muiden piispojen vallassa. Isot kaupungit, niinkuin Riika ja Rääveli, eivät pitäneet paljon lukua kumpaisistakaan. Ne olivat jokseenkin itsenäiset ja kuuluivat saksalaiseen Hansa-liittoon. Kaikki nämät vallat olivat keskenään lakkaamattomissa riidoissa ja taisteluissa, kukin pitäen ainoastaan omaa eikä yhteistä hyötyä silmällä. Maan alkuperäiset asukkaat, virolaiset ja lättiläiset, olivat kovimman sorron alla. "Virolainen" merkitsi, niinkuin olemme nähneet, siihen aikaan Suomessa samaa kuin "orja". Tietysti eivät he katselleet isäntiänsä kovin lempeillä tunteilla. Heille ei voitu vaaran uhatessa uskoa aseita käteen; sillä epätietoista oli, eivätkö he yksin tuumin vihollisen kanssa ryntäisi sortajiansa vastaan.
Näin mädänneet olot eivät voineet kestää sitä ankaraa iskua, joka heitä nyt uhkasi. Kun sodankäynti Suomessa ei ottanut menestyäkseen, vei Venäjän tsaari, Iivana, lukemattomat joukkonsa sinne. Toukok. 11 p:nä v. 1558 joutui Narva venäläisten käsiin, vähää myöhemmin samaten Tarton kaupunki. Silminnähtävää oli, etteivät Liivinmaiden saksalaiset voineet omin voimin puolustaa maata. Heitä itseään oli siksi liian vähän eikä heillä myöskään ollut tarpeeksi rahaa, millä palkkasotureita hankkia. Muista maista oli siis apua saatava. Mieluimmin olisivat he tietysti tahtoneet saada apua omilta kansalaisiltaan vanhasta emämaasta, Saksasta. Mutta Saksan keisarilla oli paraikaa tarpeeksi huolta lähemmistä sodista, milloin Ranskaa, milloin turkkilaista vastaan. Muinoin niin mahtava Hansa ei nyt myöskään enää kyennyt mihinkään. Ainoastaan naapureilta, Ruotsin, Tanskan tai Puolan kuninkailta oli siis pelastusta odotettavissa. Luultavasti kyllä hekin vaatisivat palkkioksi suojeluksestaan sen, että Liivinmaat antautuisivat heidän valtansa alle. Mutta sehän kuitenkin oli parempi kuin joutua Venäjän tsaarin alamaisiksi. Kaikki Länsi-Euroopan kansat näet siihen aikaan suuresti pelkäsivät venäläisiä.
Siitä oltiin vain erimieltä, kenen puoleen noista kolmesta kuninkaasta oli käännyttävä. Tanskalla oli ensi alussa enimmin puoltajia; se sijaitsi näet siksi kaukana, ettei sen suojelus ehkä voinut käydä yhtä täydelliseksi kuin kukaties likempien naapurien. Rääveli taipui kuitenkin pian Ruotsin puolelle. Tästä tiedon saatuansa Juhana herttua päätti heti koettaa omistaa itselleen sen kaupungin. Samalla aikaa näytti hänelle myös tarjoutuvan tilaisuus lisätä valtaansa muullakin tavalla Liivinmailla. Maamestari Fürstenberg näet, vaikka hän oli lähettänyt lähetyskunnan Tanskaan ja tarjonnut maan sen suojelusherruuden alle, toimitti kuitenkin nyt samalla lähettiläitä Turkuunkin herttua Juhanan puheille. He tulivat pyytämään häneltä 200,000 taalaria lainaksi, luvaten siitä pantiksi muutamia linnojaan. Jollei hän itse voisi antaa lainaa, anoivat he hänen välittämään asiaa isällensä. Vehke oli kavalasti ja taitavasti kokoonpantu. Tarkan ja varovaisen Kustaan luona he eivät huolineet käydä, vaan kääntyivät sen sijaan pojan puoleen, jonka kunnianhimon ja ajattelemattomuuden he nähtävästi olivat muissa tilaisuuksissa tulleet tuntemaan. Niin varmat he olivat siitä, että herttua umpisilmin suostuisi tähän kauppaan, etteivät he edes nimittäneet, mitä linnoja he aikoivat antaa pantiksi. Asia olisikin käynyt aivan liiviläisten toivon ja tuuman mukaan, jos Juhana herttualla vain olisi ollut tarpeeksi varoja. Niiden puuttuessa täytyi hänen kirjoittaa isälleen ja ilmoittaa asia hänelle.
Kustaa ukoltapa ei tullutkaan toivottuja rahoja, vaan päinvastoin torut, vieläpä paljoa ankarammat kuin silloin, kun sanoma Juhanan vaatimasta uskollisuudenvalasta oli saapunut hänelle. Jälkimäinen teko saattoi olla viatonta turhamaisen lapsen leikkiä, mutta Juhanan uusista vehkeistä vanha kuningas pelkäsi koituvan valtakunnalleen todellista vaaraa. Venäjähän näkyi tahtovan valloittaa kaikki Liivinmaat itselleen; uusi sota seuraisi siis siitä, jos yritettäisiin riistää siltä joku osa saaliista. Myöskin oli silminnähtävää, ettei Fürstenberg ollut aikonutkaan antaa mitään takuuta lainasta, koska hän ei tahtonut nimittää panttilinnoja.
Jo ennenkuin isän vastaus tulikaan, oli Juhana kuitenkin malttamattomassa kiihkossaan lähettänyt uskotun neuvoksensa, Henrik Klaunpoika Hornin, Kankaan herran, Rääveliin. Tämä oli ajanut asian sangen taitavasti vakuuttaen, että vanha Kustaa Vaasa oli auttava poikansa hankkeita. Sentähden suostui kaupungin raati heinäk. 21 p. 1558 tunnustamaan Juhana herttuan suojelusherrakseen. Pitkällinen ei kuitenkaan tämä valta ollut. Sama Hornin kirje, joka herttualle ilmoitti mainitun päätöksen, antoi myös tiedon siitä, että se jälleen oli tullut kumotuksi. Tanskalainen puolue oli kiihkeästi ollut puuhaamassa ja heinäk. 23 p. saanut raadin mielen muutetuksi. Pari kertaa vielä kirjoitti Juhana rääveliläisille kehoittavia kirjeitä, mutta he vastasivat, että heidän lähettiläänsä olivat lähteneet Tanskaan yhdessä maamestarin lähettiläiden kanssa.
Fürstenbergin kanssa Juhana herttua niinikään jatkoi keskusteluitaan rahalainasta. Isän varoittavista kirjeistä hän ei välittänyt vähääkään, kunnes tämä viimein lähetti jyrkän kiellon. "Muista se", kirjoitti vanha kuningas, "että Suomea ei saa eroittaa Ruotsista, johon se on yhdistetty niinkuin kaikki jäsenet, joita yksi pää hallitsee, yhteen ruumiiseen."
Kaikki toiveet alusmaan saamisesta Liivinmailla eivät kuitenkaan vielä haihtuneet Juhana herttuan mielestä, vaikka hän ei enää saanutkaan jatkaa asioimisiansa liiviläisten kanssa. Nämät kääntyivät nyt lainanpyynnöllään itse Kustaan puoleen, eikä tämä näyttänytkään olevan aivan vastahakoinen ostamaan rakkaalle pojalleen muutamia linnoja, kunhan hän vain itse sai valvoa kaupankäyntiä. Ratkaisevaa päätöstä ei kuitenkaan kuninkaan eläessä tehty, sillä liiviläisit koettivat aina tehdä kaikellaisia verukkeita ja tinkiä ehtoja niin huokeiksi kuin mahdollista.
3. Eerikki XIV tulee kuninkaaksi.
Isän kuoltua nousi Eerikki neljästoista valtaistuimelle. Monet seikat näyttivät takaavan hänelle onnellista hallitusta. Ahkeruudellaan ja taidollaan oli Kustaa, niinkuin olemme nähneet, saattanut valtakunnan sangen hyvään kuntoon. Nuori hallitsija itse oli luonnolta saanut monta kallista lahjaa. Nuorukaisena hän voitti melkein kaikki ikäisensä ruumiinharjoituksissa. Samoin oli hän älyltäänkin vilkas ja terävä sekä senaikuisiin oloihin nähden tavattoman oppinut. Erittäinkin harrasti Eerikki matematiikkaa, mittausoppia ja tähtitiedettä. Paitsi sitä oli hän erittäin soitannollinen; sepittipä hän myös runoja, parhaita, mitä siihen aikaan kirjoitettiin ruotsinkielellä.