Mutta Eerikin mielenlaatu oli valitettavasti semmoinen, että se teki tyhjäksi kaikki nämät ulkonaiset ja sisälliset avut. Hän oli oikullinen, päätöksessään vaihtelevainen ja tuhlari. Pahin kaikista vioista oli kuitenkin hänen epäluuloisuutensa. Alituisesti hän oli huomaavinansa salavehkeitä itseään vastaan. Näiden oletettujen vehkeiden tekijöille Eerikki puolestaan viritti salaisia ansoja, ja siten viimein todellakin nostatti vihaa ja kapinaa. Kiihdyttipä tätä epäluuloisuutta vielä eräs Eerikin neuvonantajista, Göran Persson l. Yrjänä Pietarinpoika, ilkeä, viekas mies, joka muita panettelemalla tahtoi voittaa kuninkaan suosion.
Erittäin oli Eerikin mielessä jo kauan kytenyt salaviha Juhana veljeänsä vastaan. Osaksi oli siihen syynä se, että isä niin silminnähtävästi suosi nuorempaa poikaansa. Osaksi vaikutti myös Eerikin taikausko. Sen ajan tähtitutkijat näet eivät tyytyneet todellisia tieteellisiä havaintoja tekemään, vaan luulivat tähtien keskinäisestä asemasta ja kulusta voivansa ennustaa tulevia asioita. Olipa Eerikki ollut lukevinansa tähdistä, että joku "valkopää" oli tuottava hänelle turmiota. Siitä kiihtyi hänen vihansa veljeänsä vastaan, jonka tukka oli vaalea.
Isän eläessä oli kuitenkin hyvä sopu vallinnut veljesten kesken. He auttoivat toinen toisensa hankkeita. Eerikki lakkaamatta kehoitti isää ostamaan liiviläisiä linnoja Juhanalle. Tämä puolestaan aina lepytteli Kustaan mieltä, kun Eerikki röyhkeällä käytöksellään oli häntä suututtanut. Kerrankin, kun isä harmissaan tahtoi peräti riistää Eerikiltä kruunun perintöoikeuden, Juhana polvillaan ja kyyneleet silmissä rukoili, kunnes Kustaa antoi hänelle anteeksi. Samoin myös Juhana koetti taivuttaa vanhaa kuningasta myöntymään Eerikin naimistuumiin. Tämä näet kosi Englannin kuningatarta Elisabetin, jota isä vastusti siksi, että hän tiesi, ettei Elisabet huolinut mennä naimisiin. Menipä Juhana v. 1559 omalla kustannuksellaan Englantiin veljensä asiaa ajamaan ja oleskeli siellä koko talven.
Mutta Eerikin tultua kuninkaaksi veljesten väli heti muuttui. Eerikin epäluulo herttuaa vastaan puhkesi heti ilmi siten, että hän lähetti uskotuita miehiä vaatimaan Juhanan alustalaisilta itselleen uskollisuusvalaa. Tämä toimi pahoitti suuresti Juhanan mieltä. Ajattelemattomassa pikaisuudessaan hän lähetti taas Turun linnan isännälle Bulgrimille sanan kieltäen häntä ottamasta vastaan tätä uskollisuudenvalaa ja käski hänen kirjoittaa muistiin niiden virkamiesten nimet, jotka olivat suostuneet sitä vannomaan.
Eikä aikaakaan niin sai herttua paljoa todellisempaa ja suurempaakin harmin syytä. Testamentin mukaan olisi kaikkien veljesten pitänyt saada yhtä suuret osat Kustaa vainajan yksityisestä omaisuudesta. Eerikki oli kuitenkin sitä ennen luvannut vetää pois osastaan ne suuret summat, mitkä hänen varustuksensa Englannin matkaa varten vähää ennen isän kuolemaa oli maksanut. Nytpä hän lupauksestaan huolimatta otti täyden osan rahoista ja kalleuksista. Perintömaiden hän taas selitti olevan kruunun eikä Vaasan suvun yksityistä omaisuutta; sentähden hän ei sallinut niitä jakaa. Viimeinpä hän lähetti Juhanalle allekirjoitettavaksi herttuakuntia koskevan uuden säädännön, joka suuresti vähensi herttuoiden oikeuksia. Pääpykälät tässä uudessa, Yrjänä Pietarinpojan kokoonpanemassa säädännössä olivat seuraavat: Herttua, joka vehkeili kuningasta vastaan, vaikkapa hän ei olisikaan varsinaisiin tekoihin ryhtynyt, oli menettävä herttuakuntansa ynnä kaiken perintö-oikeuden Ruotsin kruunuun. Herttuakunnan alustalaisten piti ainoastaan kuninkaalle vannoa uskollisuusvala. Herttua ei saisi nostaa alustansa kansaa aseisiin eikä myöskään ryhtyä sotiin, ei rauhanpäätöksiin eikä muihin sovintoihin ulkovaltojen kanssa. Herttualla ei ollut valtaa koroittaa ketään aatelissäätyyn; eikä liioin asettaa piispoja eikä laamanneja alustassaan. Herttualla ei ollut oikeutta tuomita aatelistoa, ja muillakin oli oikeus vedota kuninkaan päätökseen j.n.e.
Eerikki näkyy ensin toivoneen, että hänen veljensä olisivat vapaaehtoisesti suostuneet näihin ehtoihin. Mutta siinä toivossa hän peräti pettyi. Sekä Juhana että Maunu (neljäs veli Kaarle oli vielä alaikäinen) vastustivat jyrkästi niiden etujen vähentämistä, jotka he isältään olivat saaneet. Edellinen vielä lisäksi muistutti Eerikille hänen omia kirjeitään siltä ajalta, jolloin Juhana läksi Englantiin. Silloin oli Eerikki ilman muuta luvannut hänelle täyden vallan herttuakunnassansa. Herttuain vastarinta ei auttanut kuitenkaan vähääkään. Eerikki kutsutti säädyt asiata ratkaisemaan. Nämätpä vahvistivat, kokoonnuttuansa huhtik. 10 p. 1561, kaikki, mitä nuori kuningas oli isänsä perinnön sekä myös herttuakuntien suhteen säätänyt. Heidän mielestään herttuain vallan rajoitus oli tarpeellista, jotta valtakunta ei hajoaisi useammiksi itsenäisiksi osiksi. Herttuain täytyi siis niellä harminsa ja panna nimensä uuden säädännön alle.
Jonkun aikaa myöhemmin, kesäk. 29 p., vietettiin Eerikin kruunaus. Tätä tilaisuutta hän käytti taas herttuain arvon alentamiseksi, saatuansa Arbogassa heidän valtansa vähennetyksi. Kruunauksen perästä näet astui kuninkaallinen airut esiin ja kuulutti, että kuningas nyt oli perustanut perinnöllisiä kreivi- ja vapaaherra-arvoja, jommoisia ei siihen asti ollut Ruotsin valtakunnassa ollut olemassa. Arvon mukana seurasi myös siihen kuuluva alusta ynnä pieni kultakruunu. Kreivejä kruunattiin kolme, vapaaherroja yhdeksän, joiden joukossa oli myös kaksi Suomen miestä, nimittäin Lauri Iivarinpoika Fleming, Sundholman herra, ja Klaus Kristerinpoika Horn, Joensuun isäntä. Tämän jälkeen eivät siis herttuat enää seisoneet yksin muuta aatelistoa korkeammalla. Useat herrat, joita ei kuitenkaan kenenkään mieleen juolahtanut pitää muina kuin tavallisina alamaisina, olivat nyt korotetut melkein heidän tasalleen. Lopuksi airut vielä, jotta tämä seikka oikein painuisi läsnäolevan kansan mieleen, lisäsi korkealla äänellä: "Vaikka nyt useammat kruunut silmienne edessä välkkyvät, niin älkää senvuoksi luulko, että olisi muka useampia kuin yksi hallitseva kruunu. Herttuoille, kreiveille ja vapaaherroille on kuningas tosin suonut omat arvonmerkit. Mutta yksi vaan on Ruotsin, Göötin ja Vendin kuningas."
Sivutarkoituksena näitä uusia arvoja säätäessään oli Eerikillä se, että hän myös täten tahtoi voittaa puolelleen mahtavien aatelissukujen mielet, jotta ne eivät menisi sukulaistensa herttuain puolelle, jos nämät nousisivat vastarintaan. Samassa tarkoituksessa oli hän jo aikaisemmin antanut aatelisille koko joukon entisiä kirkontiluksia, joista Kustaan eläessä oli riitaa ollut heidän ja kruunun välillä. Niinpä vielä vuonna 1562 soi hän sen etuuden, että joka kreivi saisi ratsupalveluksesta vapaana pitää kolme taloa, vapaaherra kaksi ja muut aatelismiehet asuntotalonsa. Näin syntyi säteri- eli asuinkartanovapaus.
4. Vironmaa joutuu Ruotsin kruunun alle.
Tyytymättömänä kotimaansa ahtaisiin rajoihin kiihtyi tänä aikana Juhanan halu yhä enemmän saada haltuunsa alusmaita Liivinmailla. Lupasipa hän kokonaan luopua suomalaisesta herttuakunnastansa, jos Eerikki hankkisi hänelle saman verran maata eteläpuolella Suomenlahtea. Samassa hän ilmoitti aikovansa ruveta hieromaan kauppaa niiden palkkasoturien kanssa, joiden käsiin maamestarin oli pantiksi maksamattomista palkoista täytynyt antaa linnoitettu Tuomiopää-vuori Räävelissä. Juhana toivoi heidän ehkä antavan linnan hänen haltuunsa, jos hän maksaisi heille puuttuvan palkan. Sitten olisi helppo valloittaa itse kaupunki lisäksi. Vastausta odottamatta lähettikin herttua yhden miehistään sovittelua alkuunpanemaan.