Mutta tässä asiassa esti taas kuninkaan etu herttuan hankkeita. Eerikin mielestä tarjoutui nyt juuri erinomainen tilaisuus saada tuo rikas Räävelin kaupunki omaan haltuunsa, eikä hän muistanut enää isän eläessä antamiaan lupauksia. Paraikaa näet oli hänen luonaan lähettiläitä Räävelistä anomassa rahalainaa ynnä pyytämässä neuvoa, miten he voisivat suojella itseään venäläisiä vastaan. Heti lähetti Eerikki sinne kaksi Suomen aatelisherraa, Klaus Hornin ja Hannu Björnramin, ynnä saksalaisen sihteerin Bruserin. Heidän julkisena toimenaan oli muka yhdessä nykyisen maamestarin Gotthard Kettlerin kanssa jatkaa ehdoitteluja laina- ja panttiasian johdosta. Mutta sen ohella oli heille annettu salainen käsky pysyä Räävelissä ja taivuttaa kaupunki Ruotsin vallan alle. Tämä heidän oikea toimensa onnistuikin varsin hyvin Hornin viisauden vuoksi. Rääveliläiset tosin ensi aluksi suostuivat vain kysymään Kettleriltä, olisiko hänellä voimaa heitä edelleen suojella. Mutta ennenkuin lähettiläät olivat vielä kerinneet tuoda vastausta, saattoi Horn asian lopulliseen päätökseen. Hän näet valitti lähettiläitten viipyvän liian kauan ja uhkasi lähteä kotiin, jollei hän heti saisi vastausta. Peloissaan vannoi nyt Rääveli kesäk. 6 p. 1561 uskollisuusvalansa Ruotsin kuninkaalle. Kaksi päivää ennen oli jo myös kolmen lähisen maakunnan, nimittäin varsinaisen Vironmaan, Järvamaan ja Harjumaan aatelisto tehnyt samoin. Kolme viikkoa myöhemmin antautui myös Räävelin linna, joka jo ehdoittelujen aikana oli piiritetty. Täten astui Ruotsi ensimmäisen askeleensa sillä valloitusten ja sotien tiellä, joka vuosisadaksi oli nostava sen Euroopan mahtavimpien ja kuuluisimpien valtakuntien vertaiseksi.

Uskollisuusvalaa ottaessaan oli Horn kuninkaansa puolesta luvannut uusille alamaisille suojelusta sekä pitää heidän etujansa pyhänä. Tämän ehdon vahvisti sitten myös Eerikki kuningas, vaikka hän moittikin Hornia siitä, että hän muka liian helposti oli kaikkiin vaatimuksiin suostunut. Rääveli sai muun muassa pysyä Hansa-liiton jäsenenä, kuitenkaan ei sallittu sen muissa kuin kauppa-asioita koskevissa riidoissa vedota Lybeckin ylioikeuteen. Myös sai kaupunki pitää rahanlyöntioikeutensa. Aatelistolle vahvistettiin sen vanha tuomarivalta talonpoikien yli, sillä rajoituksella kuitenkin, että tuomiot olivat alistettavat tarkastettaviksi. Tämä lisäys nähtävästi tarkoitti onnettoman talonpoikaisen kansan suojelemista aatelisherroja vastaan, jotka olemalla sekä isäntiä että tuomareita saivat tuomita omia asioitansa. Syksyllä kuulutettiin sitä paitsi vielä kuninkaallinen asetus, joka kielsi talonpoikien piiskaamisen ja rääkkäämisen, mikä tähän asti oli ollut tapana. Semmoista rangaistusta ei saatu vast'edes käyttää muuta kuin tuomionpäätöksen mukaan tehdyn rikoksen johdosta. Nämät asetukset ovat loistavia lehtiä Eerikki kuninkaan muuten niin mustassa historiassa. Tuleepa meidänkin kansallemme osa tästä kunniasta; sillä suomalainen, jalo Klaus Horn, kaikkein ensimäisenä huomautti kuninkaalle, miten hirveän sorron alaisena heimolaisparkamme olivat ja kehoitti häntä sitä lievittämään.

Samaa kiitosta eivät ansaitse muut valtiaat, jotka tähän aikaan anastivat kukin osansa hajoavasta Liivin ritariston vallasta. Räävelin ja likeisten maakuntain antauduttua Ruotsin alle, huomasi näet myös maamestari Kettler itsenäisyysajan auttamattomasti loppuneen. Hän teki siis sovinnon Puolan kuninkaan kanssa, antoi hänen haltuunsa varsinaisen Liivinmaan ja sai palkkioksi pitää Kuurinmaan perintöherttuakuntana Puolan yliherruuden alla. Tähän sovintoon yhdistyivät niinikään Riian arkkipiispa ja Riian kaupunki. Läänen (Lännen) maakunta Virossa ynnä siihen kuuluvat saaret olivat jo pari vuotta olleet tanskalaisen prinssi Maunun vallassa.

Juhana herttua parka yksin vain oli jaossa jäänyt aivan osattomaksi. Ruvetessaan ehdoitteluihin Räävelin kanssa oli tosin Eerikki luvannut hankkia veljelleen jonkun muun paikan tämän sijaan, jota hän nyt itse halusi. Maamestarilta piti muka pantiksi rahalainaa vastaan saataman Pernun kaupunki Eerikille itselleen ja Sonnenburgin linna Kurjensaarella l. Saarenmaalla Juhanalle. Tähän uuteen lupaukseen luottaen oli Juhana taas ruvennut ehdoitteluihin mainitun linnan komentajan kanssa, tarjoten hänelle rahaa, jos hän luopuisi siitä. Mutta tämä ei suostunut, eikä Eerikkikään saatuansa Räävelin puhunut enää mitään Juhanan osasta. Sonnenburgiakin hän nyt yritti anastaa itsellensä.

5. Juhana herttuan naimistuumat.

Koittipa juuri tänä vastoinkäymisen aikana Juhanalle uusi toivon tähti, loistavampi kaikkia entisiä, luvaten korvata muut tyhjään sammuneet. Heinäkuun 20 p. 1561 näet tuli Eerikin luo kreivi Tenczin, Puolan kuninkaan Sigismund Aukustin lähettiläänä. Hän tarjosi rauhaa ja liittoa yhteiseen sotaan venäläistä vastaan. Ystävyyden vahvistukseksi piti Sigismund Aukustin nuorempi sisar, Katariina, naitettaman Juhana herttualle, ja itse puolestaan kosi Tenczin puolisokseen Kustaa Vaasan tytärtä, Ceciliaa.

Naimistuuma Juhana herttuan ja Puolan kuninkaan sisaren välillä ei ollut kuitenkaan aivan vasta keksitty. Isän vielä eläessä näkyy Juhanan mieli jo kääntyneen tälle suunnalle. Arvattavasti oli hän saanut ensimäisen ajatuksen siihen kanslerinsa Ezekias Gefartin kautta. Tämä oli silesialainen, joka ollessaan Kustaa Vaasan palveluksessa oli saanut Eerikin puolelta kärsiä vääryyttä ja sentähden mennyt Juhanan hoviin. Siellä hän pian pääsi yhtä suureen suosioon ja toimitti samallaista yllyttäjän virkaa kuin Yrjänä Pietarinpoika Eerikin luona. Asia näkyy tulleen alulle pannuksi vähää ennen Kustaa kuninkaan kuolemaa, koska Liivin maamestarin lähettiläitten seurassa kävi myös eräs Puolan kuninkaan miehiä Tukholmassa. Tenczinin kreivin tulo ja tarjous luultavasti oli seurauksena silloin nostetuista puheista.

Tämä Juhanan hanke viimeinkin näkyi menestyvän mielenmukaisesti. Puolan kuningas oli nähtävästi asiaan suostuvainen. Eerikki myöskään ei pannut mitään estettä. Päinvastoin hän lupasi itse antaa suosituskirjeen veljelleen Puolan kuninkaalle vietäväksi. Luultavasti toivoi Eerikki kääntävänsä veljensä silmät ja mielen pois niistä vahingoista, joita hän hänen kauttaan oli saanut kärsiä. Kirjeissään Juhanalle hän viittasi siihen, että tämä arvattavasti saisi myötäjäisiksi suurenmoisen alustan; vieläpä hän koetti herättää veljessään toiveita Puolan kuningaskruunusta, koska vanha Jagello-suku loppui Sigismund Aukustin kuoltua.

Vähemmästäkin olisi Juhanan mieli voinut kiihoittua. Mielellään hän olisi heti paikalla lähtenyt kosiomatkalle. Mikäpä lienee kuitenkin tullut esteeksi, koska hän ei päässyt liikkeelle kesän kuluessa, eikä enää myöhäisellä syksyllä tahtonut antautua myrskyisen meren armoille. Yhtähyvin lähetettiin jo kansleri Gephart edeltäkäsin asiata vielä enemmän valmistamaan. Sigismund Aukusti otti tämän lähettilään kohteliaasti vastaan; myös kirjoitti hän Eerikille, pyytäen Juhanaa sen riidan välittäjäksi, joka molempien kuningasten välillä alkoi syttyä keskinäisistä rajoista Liivinmaalla.

Mutta tähänpä Eerikiltä tuli kieltävä vastaus. Samoin hän ei myöskään suostunut veljensä pyyntöön, ettei häneltä tänä vuonna vaadittaisi kymmenysveroa eikä määrätyn sotavoiman ylläpitoa, koska hänen tuli säästää rahoja kosintaretkeä varten. Kuninkaan vaihtelevainen mieli oli taaskin poikennut uusille poluille. Jo Tenczinin liiton tarjoukseen vastatessaan oli Eerikki selittänyt, että hän kyllä voisi olla puuttumatta niihin linnoihin Liivinmaalla, joihin jo edellisinä vuosina oli otettu puolalaista suojelusväkeä. Mutta itse maamestarin ja hänen hallussaan olevien Viron rajalinnojen kimppuun hän uhkasi heti käydä koko voimallaan. Nytpä hierottiin paraikaa sitä sovintoa, jonka seurauksena oli se, että maamestari luovutti maansa Puolalle. Siten olisi mainittujen rajalinnojen valloitus ollut julkisotaa Puolan kuningasta vastaan. Kaksi ehtoa oli siis nyt Eerikillä edessään: joko hänen piti veljensä vuoksi käskeä sotaväkensä pysymään alallaan, tai ryhtyä sotaan Sigismund Aukustia vastaan ja sillä keskeyttää naimiskauppa. Mahdotontahan oli ajatellakaan naimisliittoa Juhanan ja Katariinan välillä samalla aikaa, kun heidän veljensä ryntäisivät aseet kädessä toinen toisensa kimppuun. Siitä syystä olikin Klaus Horn, Eerikin sotavoiman päällikkö ja Juhana herttuan ystävä, koko kesän vitkastellut. Olipa hän viimein lokak. 14 p. solminut välirauhan jouluun saakka sillä ehdolla, että maamestari sillä välin sopisi Eerikin kanssa lopullisesta rauhasta. Itsepä Horn nyt riensi Tukholmaan asiatansa selittämään ja pyytämään, että sota saisi levätä edes siksi, kunnes herttuan asia olisi selvällä kannalla. Vaan ei Horninkaan anomuksella ollut parempaa menestystä. Eerikin päätös oli jo aikaa tehty. Koska ei veljen naimistuuma sopinut yhteen hänen omien hankkeittensa kanssa, piti sekin taas sysättämän syrjään. Horn sai käskyn empimättä ruveta sotaan, kohta kun sovittu loma-aika oli päättynyt. Tätä päätöstään kuningas kielsi vielä ilmoittamasta Juhana herttualle, mutta Horn kuitenkin, Turun kautta Viroon palatessansa, kertoi hänelle kaikki tyyni.