Kolmannen kerran oli siis nyt kuninkaallinen veli astunut väliin tehdäksensä tyhjäksi Juhanan rakkaimmat toiveet. Viha ja toivottomuus kuohuivat vuorotellen herttuan rinnassa. Pitikö hänen kärsiä kaikki, mitä ikänä Eerikki katsoi hyväksi hänelle? Eikö ollut mahdollista ajaa asiaa onnelliseen loppuun ominkin päin, veljen luvatta, vaikka vasten hänen tahtoaan? Näiden ajatusten paraikaa liikkuessa Juhanan sydämessä saapuivat tammik. 22 p. 1562 hänen luokseen kreivi Tenczin ja Puolasta palaava Gephart. Heidän yllytyksensä vahvistivat herttuan päätöstä jatkaa kosimistaan Eerikistä huolimatta. Innoissaan hän myöskin, tarkemmin asiaa ajattelematta, suostui Tenczinin esittämään pyyntöön ja lupasi antaa Sigismund Aukustille hänen tulevana lankonaan lainaksi melkoisen rahasumman. Gephart ja yksi herttuan suomalaisista neuvosmiehistä, Herman Fleming, lähetettiin heti Puolaan ilmoittamaan, että Juhana oli myöntynyt antamaan lainan. Hornille Räävelissä sanottiin Tenczinin tulleen päättämään rauhansovintoa. Sentähden hän edelleen lupasi vitkastella.
Eerikki kuningas, saadessaan kuulla veljensä viimeisistä päätöksistä ja teoista, pelästyi pahanpäiväisesti. Hän koetti nyt hyvillä sanoilla ja suurilla lupauksilla houkutella puoleensa veljeä, joka selvästi näkyi luopuvan hänestä puolalaisten puolelle. Aivan päinvastoin kuin ennen hän väitti nyt aivan epätietoisiksi kaikki Puolasta toivotut edut, varsinkin mitä kuningaskruunun perimiseen tuli. Hän lupasi hankkia Juhanalle paljoa korkeamman puolison, nimittäin Maria Stuartin, Skotlannin kuningattaren, jota hän itse oli jonkun aikaa kosinut. Herttua vastasi tähän antaneensa jo Katarinalle sekä suullisen että myös kirjallisen sanansa, jota hän ei voinut enää kunnialla peruuttaa. Silloinpa Eerikki rupesi taas toista virttä vetämään ja oli pelkäävinänsä kaikellaista pahaa, mikä voisi tapahtua hänen rakkaalle veljelleen. Puolalaiset, kirjoitti hän, tahtovat vain vietellä sinut maahansa. Siellä he pitävät sinua vankina ja sitten sinun lunnaiksesi on annettava heille joku maakunta Virossa.
Tässä kirjeenvaihdossa kului useita kuukausia, kunnes vihdoin uusi väliin tullut tapaus äkkiä saattoi molemmat riitaveljet tuumasta toimeen. Klaus Hornin oli viimein, kun ei sovitteluista näkynyt loppua tulevan, täytynyt totella kuninkaan alinomaisia käskyjä ja lähteä liikkeelle. Kesäk. 2 p. antautui hänelle Pernun kaupunki ja vannoi uskollisuutta Ruotsin kuninkaalle. Iloissaan tästä Eerikki kuningas haihdutti mielestänsä kaikki muut ajatukset, pitäen ainoastaan valloitustuumiansa silmällä. Hän lähetti suuria apujoukkoja sekä Ruotsista että Suomesta Rääveliin. Juhanalle hän samassa lähetti kirjeen, missä hän peruutti suostumuksensa hänen puolalaiseen naimaliittoonsa. Mutta herttua ei enää kirjeitä totellut. Hän läksi kuin läksikin Turusta kesäk. 19 p. Tenczinin kreivin ynnä neuvostensa, Henrik Hornin ja Herman Flemingin seurassa. Laiva, jolla oli komea nimi Ursus Finlandicus (Suomen karhu) ja perämiehenään Turun porvari Henrik Innamaa, vei heidät onnellisesti meren yli Danzigiin, jonne he joutuivat seitsenpäiväisen matkan jälkeen.
6. Juhana herttuan kosintamatka.
Melkeinpä olisi Juhana herttua täältä vielä kääntynyt kotiinsa. Hänellä oli näet Danzigissa huonot sanomat vastassa kahdeltakin haaralta. Eerikki oli lähettänyt uhkauskirjeen, missä hän vielä ankarammin vaati häntä luopumaan naimisliitostaan. Toiselta puolen näytti nyt Puolankin kuningas rupeavan tekemään verukkeita. Puhetta oli jo ennen ollut siitä, että Juhanan nuorempi veli Maunu samalla naisi Katariinan vanhemman sisaren. Maunu olikin aikonut tulla mukaan, mutta Eerikki oli pidättänyt hänet Ruotsissa. Nytpä pani Sigismund Aukusti välttämättömäksi ehdoksi, että vanhempikin sisar samassa tulisi naitetuksi; muuten hän ei sanonut voivansa antaa nuorempaa. Suuttuneena ja säikähtyneenä Juhana astui jo jälleen laivaan palatakseen kotimaahan, johon hänen suomalaiset neuvonantajansa häntä hartaasti kehoittivat. Mutta samassa saapui Gephart Puolasta takaisin. Vaikka hän ei tuonut mitään parempia ehtoja, osasi hän kuitenkin Tenczinin avulla selittää asian mitättömäksi muodolliseksi koukutteluksi, joka kyllä saataisiin selväksi, kunhan Juhana itse vaan tulisi saapuville.
Elok. 19 p. lähdettiin siis Danzigista taas eteenpäin. Ensin tultiin Königsbergiin, Preussin herttuan pääkaupunkiin, jossa herttua Puolan vasallina juhlallisesti kestitsi Juhanaa viisi päivää. Sepittipä hänen hovirunoilijansa siinä tilaisuudessa Suomen herttuan kunniaksi runonkin, joka oli pitkä kuin Suomen nälkävuosi ja ikävä kuin Preussin mäntykankaat. Sitten pitkitettiin tietä Liettuanmaan jylhien korpien kautta, missä matkalaiset ihmeekseen vähä väliä näkivät metsäkarjuja ja kauhean suuria karhuja. Kovnossa oli Sigismund itse lankoaan vastassa. Täällä ruvettiin nyt tarkemmin sovittelemaan naimisliiton ehtoja, jota tointa myös kesti koko matkan Vilnaan, Liettuanmaan pääkaupunkiin asti.
Sigismund Aukusti vaati, että vihkiminen toimitettaisiin kokonaan katolisten kirkonmenojen mukaan ja että Katariina saisi uudessa kotimaassaan täyden uskonvapauden. Kumpaankin ehtoon suostui Juhana herttua. Mutta samassa hän kuitenkin myös juhlallisesti julisti aikovansa itse pysyä luterilaisessa uskontunnustuksessaan. Siitä syystä hän ei myöskään taipunut ottamaan pyhää ehtoollista katolisella tavalla, joka näkyy vihkimistapoihin kuuluneen. Myötäjäisiksi lupasi Sigismund sisarelleen 32,000 Unkarin kultarahaa sekä lisäksi 60,000 dukaattia äidin perintöosana. Juhana puolestaan määräsi puolisolleen huomenlahjaksi koko Ahvenanmaan ja Kastelholman linnan sekä lisäksi Rauman kaupungin ja Laitilan ja Lapin pitäjät. Huomenlahja-alustan asukkaitten piti vannoa uskollisuusvalansa yksistään Katariinalle, kuitenkin "rikkomatta alamaisvalaansa Ruotsin kuningasta kohtaan". Tämä lisäys todistaa selvästi, että Juhana vielä kuitenkin toivoi voivansa elää sovinnossa veljensä kanssa, vaikka olikin laiminlyönyt hänen kieltonsa. Yhtä varovainen oli myös hänen vastauksensa, kun hänelle sanottiin, että hänen Puolan kuninkaan lankona piti julistaa itsensä itsenäiseksi hallitsijaksi. Minä olen, vastasi hän tähän, Ruotsin kruunun vasalli, velvollinen palvelemaan kuningasta sotaväelläni, vaikka muuten olenkin itsenäinen. Minun ja kuninkaallisen veljeni väli on aivan sama kuin Saksan ruhtinasten ja keisarin. Pahaksi onnekseen ei Juhana kuitenkaan osoittanut samaa viisasta malttia loppuun asti. Halu saada joku osa Liivinmaata omaksensa yllytti hänet tekoon, joka oli suuresti varomaton ja ajattelematon. Hän näet ei ainoastaan jättänyt kaikkia Katariinalle tulevia rahoja langon haltuun, vaan vieläpä lainasi hänelle 120,000 taalaria lisäksi. Niistä sai hän pantiksi seitsemän linnaa Liivinmaalla, nimittäin Paiden (Weissenstein), Helmen, Karksin, Ermesen, Rujenin, Burtnikin ja Trikatenin linnat.
Lokak. 4 p. 1562, kun ehdoista tällä tavalla oli sovittu, vihittiin viimein nuori pariskunta. Tähän asti oli Juhana asunut kaupungin parhaassa ravintolassa, mutta nyt hän sai komeat huoneet itse kuninkaallisessa linnassa. Viikon päivät vietettiin häitä suurella ilolla ja kaikellaisilla juhlallisuuksilla. Musiikki soi, tanssijaisia ja turnauspelejä pidettiin sekä Saksan että Unkarin tavalla. Muutamat häiden aikana tapahtuneet tapaturmat tekivät kuitenkin ilon hiukan surunsekaiseksi. Itse hääyönä murhattiin Katariinan kokki, ja eräässä turnauksessa sen jälkeen taistelijat kiivastuivat siinä määrin, että leikistä tuli tosi ja useita sekä hevosia että ritareja tapettiin. Näitä tapauksia kertoi kansa päätä pudistellen, pitäen niitä pahoina enteinä nuoren pariskunnan tulevalle onnelle.
Mielellään olisi Sigismund Aukusti pitänyt langon luonansa talven yli, luultavasti toivoen voivansa sinä aikana vieroittaa hänet kokonaan pois Eerikistä ja taivuttaa omalle puolellensa. Mutta Juhana pelkäsi veljen vihaa ja pyrki lähtöön. Siihen myös hänen suomalaiset neuvonantajansa hartaasti kehoittivat. Kohta hääjuhlan jälkeen jätti siis Juhana Puolan hoville jäähyväiset, ja katkerasti itkien läksi kaunis Katariina seuraamaan puolisoansa kylmille, kaukaisille Pohjan maille.
Matkan alku kävi kuitenkin hyvin ja hauskasti. Ensimäisen päivän seurasi Sigismund Aukusti itse mukana, ja sitten saattoi kaksi hänen hoviherraansa, Laski ja Konarski, matkalaisia Riikaan asti. He pitivät tarkan huolen tarpeellisten hevosten sekä ravinnon hankkimisesta. Mutta Riiassa alkoivat jo vastukset. Mahtava puolalainen aatelisherra, Radzivil, jolta Juhana oli kieltänyt lainaksi pyydetyn summan, oli komentajana siinä kaupungissa eikä päästänyt Juhanan joukkoa muurien sisäpuolelle. Vallin edustalla, ulkoilmassa, täytyi heidän pitää asuntoansa. Vielä harmittavampaa oli se, että laiva, jolla oli aikomus jatkaa matkaa, jäätyi eräänä yönä Väinäjokeen. Juhana kyllä sahautti sen jälleen irti, mutta silloinpa kauhea myrsky ajoi sen rannalle.