Talven vuoksi ei Kaarle päässyt Ahvenanmaan yli Ruotsiin palaamaan; hänen täytyi kiertää rantaa myöten Pohjanlahden ympäri. Mutta tämä pitkä ja vaivalloinen matka ei ollut kuitenkaan hänelle vastenmielinen; olihan siinä hyvä tilaisuus omin silmin tutkia kansan tilaa tuolla merkillisellä Pohjanmaalla. Kaksi puutetta varsinkin näkyy silloin pistäneen hänen silmiinsä: toinen oli kaupunkien puute, toinen itäisen rajan suojattomuus. Siitä syystä perustettiin Oulu v. 1605, Vaasa 1606, ja esteeksi vienalaisten ryöstöretkille rakennettiin v. 1607 Kajaanin linna tavallisen veneväylän partaalle.
Tällä samalla matkalla sai herttua merkillisen lahjan Kalajoen kirkkoherralta Ljungi Tuomaanpojalta. Se oli Ruotsin valtakunnan lain suomennos. "Minä olen tehnyt tämän työn", selitti kirkkoherra, "monen suomalaisen, sekä aatelittoman että myös aatelisen kehoituksesta. Sillä usein on meillä tuomarinviroissa semmoisia, jotka eivät ymmärrä ruotsia, saatikka lakikirjan vanhaa kieltä; onpa myös joskus ruotsalaisia, jotka suomea huonosti taitavat." Kaarlelle oli tämä teos hyvin mieleen, sillä hän tahtoi pitää lain kaikelle kansalle avoinna. Ruotsinkielellä oli hän jo painattanut lakikirjan; nyt määräsi hän tämän suomennoksenkin painettavaksi. Saman huolen hän myös piti Jumalan lakikirjan, raamatun, levittämisestä. Ruotsiksi oli hänen toimestansa jo ilmestynyt uusi painos, ja Suomessa asetettiin komitea, jonka piti lopettaa Agricolan työ ja suomentaa raamatun tähteetkin. Valitettavasti nielivät monet sodat Kaarlen loppuvuosina valtion varat niin peräti, ettei liiennytkään mainittujen suomennosten painatukseen. Molemmat jäivät vielä toistaiseksi. Samoin ei Kaarlen ankarista asetuksistakaan ollut sitä hyötyä, kuin oli tarkoitettu; ne eivät voineet kokonaan hävittää virkamiesten juurtuneita, pahoja tapoja. Sittenkin ymmärsi Suomen rahvas hänen hyvät, rehelliset aikomuksensa, jonka vuoksi se häntä rakasti koko sydämestänsä ja nimitti häntä "hyväksi kuninkaaksi".
Kuninkaaksi olikin Kaarle nyt tullut täydellä todella. Paon jälkeen v. 1598 olivat säädyt jo julistaneet Sigismundin menettäneen kruununsa; mutta he olivat silloin vielä tarjonneet sitä hänen pojalleen Vladislaukselle sillä ehdolla, että tämä tulisi Ruotsiin ja kääntyisi Lutherin uskoon. Kun se ei tapahtunut, suostui Kaarle vihdoin viimein Norrköpingin valtiopäivillä v. 1604 säätyjen pyyntöön ja otti itsellensä kuninkaan nimen sekä arvon.
25. Sigfrid Aaroninpoika Forsius.
Helsinki oli alkuansa aiottu suureksi kauppakaupungiksi; silloin ei kukaan voinut aavistaa, että siitä kerta oli tuleva Suomen oppineitten pesäpaikka. Sittenkin — lieneekö ollut aavistusta — oli aivan ensimäisten Helsingissä syntyneitten lasten parissa Suomen ensimäinen tieteenharjoittaja. Sigfrid Aaroninpoika oli hänen nimensä, johon hän sen ajan tavan mukaan liitti syntymäpaikkansa mukaan otetun latinaisen liikanimen Forsius s.o. Helsinkiläinen. Alkuoppinsa hän sai, samoinkuin muut meidän maamme etevimmät oppineet tähän aikaan, Turun koulussa. Sitten hän oleskeli useampia vuosia Pohjois-Saksan yliopistoissa, tutkien varsinkin luonnontieteitä, matematiikkaa sekä tähtitiedettä. Kotimaahan palattuansa vihitti hän itsensä papiksi. Vähän sen jälkeen teki Kaarle herttua toisen retkensä Suomen herroja vastaan. Forsius asettui hänen puolellensa, ruveten erään Ruotsin ratsuväen lippukunnan sotapapiksi. Semmoisena seurasi hän sitten myös sotaväkeä Liivinmaalle.
Tällä tavoin Kaarle herttua oppi tuntemaan Forsiuksen, ja huomattuaan miehen tavattoman matemaattisen opin hän päätti käyttää sitä valtakunnan hyödyksi. Maita ja mantereita oli jo 16:nnella vuosisadalla täälläkin yritetty mitata ja karttojakin kyhätä; mutta kun mittausta ei oltu osattu tieteellisellä tavalla tehdä, niin olivat kartat tulleet aika hullunkurisiksi. Suomenlahti niissä käypi aina melkein suoraan pohjoiseen rinnan Pohjanlahden kanssa. Suikaleessa niiden välillä, joka on Suomenmaa olevinansa, on tällä tavoin Viipurin kaupunki yhtä korkealla pohjoisessa kuin nykyinen Vaasa. Onpa eräässä kartassa Uusimaa pohjoisempana kuin Häme ja sitten Karjala niiden ja Pohjanmaan välillä! Laajat Lapinmaat olivat vielä aivan mittaamatta. Tähän viimeksimainittuun seutuun lähetettiin nyt Forsius v. 1602 yhdessä erään asessori Birckholzin ja Turun piirityksestä tunnetun Daniel Hjortin kanssa. He kulkivat ja tutkivat koko sen kulman, niin pitkältä kuin mannerta ulottui, aina Norkumin (Nordkynin) niemelle asti. Nykyinen Ruija oli näet silloin vielä riidanalainen, ja Ruotsi arveli itsellään olevan yhtä suuren oikeuden siihen kuin Tanskalla. Matkaa kesti noin vuoden ajan. Hauskaa ja opettavaista on nähdä, kuinka vähillä varoilla siihen aikaan suuret ja tärkeät työt tulivat tehdyiksi. Mittaajat saivat jokainen 20 (sanoo: kaksikymmentä) talaria palkkaa; paitsi sitä vielä sudennahkaisen turkin ynnä eväikseen 2 tynnyriä rukiita leiväksi, 8 leiviskää lihaa, 3 leiviskää voita ja 3 leiviskää suoloja. Vähän anteliaammin oli sydämen karaistuksesta Pohjan pakkasia vastaan pidetty huoli; heille näet oli pantu mukaan 8 tynnyriä ohria "paloviinaksi".
Takaisin tultuansa käytti Forsius oppiansa toiseen yleishyödylliseen työhön. Vuodesta 1606 näet alkoi ilmestyä hänen toimittamiansa almanakkoja (kuitenkin ruotsinkielellä), jotka olivat ensimäiset laatuansa Suomessa. Siihen asti oli meillä vain riimusauvat olleet ajan määrääjinä, taikka jos jollakulla olikin painettu almanakka ollut, oli se ulkomaalainen, eikä sopinut meidän pohjoisen maan oloihin. Senaikuinen tähtitiede oli suuresti taikauskon sekainen. Yhtä varmaan kuin nyt saattaa ennakolta määrätä kuun ja päivän pimenemisajan sekä pyrstötähtien tulon, yhtä varmaan silloin uskottiin voitavan tähtien keskinäisestä asemasta ynnä muista luonnonilmiöistä ennustaa tulevia tapauksia. Forsiuskin aina liitti almanakkaansa ennustuksia, ei ainoastaan ilmoista, vaan myös taudeista, katovuosista, jopa sodistakin ja hallitsijain kuolemasta. Tämän taitonsa hän sai kuitenkin pian kalliisti maksaa. Hän oli ennen Kirkholman tappelua ennustanut Liivinmaalla pahoin käyvän. Sen ottivat muutamat hoviherrat, jotka olivat hänelle suutuksissaan, syyksi ja nostivat häntä vastaan kanteen salavehkeistä Sigismund kuninkaan hyväksi. Forsius parka otettiin kiinni, kidutettiin ja pantiin kovaan vankeuteen Gripsholmaan. Siellä hän olisi kenties puutteeseen menehtynyt, jollei hän aina välistä olisi ansainnut rahaa ihmisiltä, jotka antoivat hänen ennustaa käsistä tulevaa kohtaloaan. Kävipä kerran itse kuninkaan rouva hovineitosineen siellä siinä asiassa ja toivat hänelle ruokaa sekä rahaa.
Vuoden perästä vihdoin Forsiuksen onnistui saada viattomuutensa toteen näytetyksi. Korvaukseksi kärsitystä vääryydestä nimitti kuningas hänet nyt astrologian s.o. tähtiennustustieteen professoriksi Upsalaan. Mutta siinä paikassa ei Sigfrid Aaroninpoika kauan viihtynyt. Uusi aika oli jo Upsalassa alkanut koittaa. Forsius valittaa katkerasti, että hänen "jaloa tiedettänsä haukutaan" tyhjäksi loruksi. Suuttuneena hän jätti parin vuoden perästä virkansa ja muutti Tukholmaan, jossa hän sai kuninkaallisen hovitähtitutkijan arvonimen ynnä yksinoikeuden almanakkojen painattamiseen Ruotsin valtakunnassa. Vaan eipä aikaakaan, niin kohtasi häntä taas kova vastoinkäyminen. Papisto oli jo kauan aikaa katsonut karsain silmin hänen ennustuksiansa, noita muka pirun avulla tehtyjä konsteja. Kerran Forsius, varomattomasti kyllä, oli kirjallisesti puolustanut erästä talonpoikaa, joka profeettana kulki ympäri, ja silloin myrsky häntä vastaan rehahti ilmi. Kanne nostettiin, Forsius menetti hovivirkansa ja samalla myös kirkkoherranpaikkansa Riddarholman seurakunnassa, ja häntä kiellettiin ankarasti koskaan enää ennustamasta.
Mies parka oli nyt virkaheittona, leivätönnä. Hyväksi onneksi armahti häntä kreivi Leijonhufvud ja soi hänelle kirkkoherranviran Tammisaaren kaupungissa, joka kuului Raaseporin kreivikuntaan. Siellä vietti sitten Forsius loppuikänsä rauhassa, joutoaikoinaan yhä vielä tutkien rakkaita tähtiänsä. Monasti makasi hän kirkkaina talviöinä kaupungin ulkopuolella hangella selällään, paksuun Lapin peskiin (turkkiin) puettuna, suuri kirja rinnallaan. Kerta näki hänet siellä sivutsekulkeva matkustaja ja säikähtyi pahasti. Peloissaan hän laukaisi pyssynsä tuota outoa otusta vastaan nähdäkseen, oliko se kummitus vai elävä olento. Kaikeksi onneksi ei kuitenkaan luoti sattunut. Almanakkojakin Forsius toimitti yhä edelleen melkein kuolemaansa asti. Vaan ennustuksia ei niissä nyt enää ollut muusta kuin ilmoista. Tämmöisiä ilman vaiheitten ennustuksia kuultiin häneltä muuten usein suullisestikin. Kerta esim. piti Tammisaaren asukasten mennä lahden poikki häihin. Aamu oli tyyni ja ihana; mutta Forsius kielsi vesille lähtemästä, sanoi rajuilman olevan tulossa. Hääväki ei ottanut varoitusta korviinsa ja joka henki hukkui, kun ukkosilman mukana tullut tuuliaispää kaatoi veneen kumoon. Kirkkoherra, joka oli kiertänyt maata myöten, pääsi onnellisesti perille. Vuonna 1624 vaipui vanhus viimein levolle monista vaivoistansa. Vähää ennen sanotaan hänen käyneen erästä kipeää virkaveljeään katsomassa. Tämän kysyttyä ennusti hän sairaan kuolevan samana päivänä, johon vielä lisäsi; "ja kuuden viikon perästä tulee minunkin vuoroni". Sekin hänen viimeinen ennustuksensa kuuluu käyneen toteen.
Forsius on paitsi almanakkoja kirjoittanut myös Suomen aikakirjan sekä fysikan eli luonnontieteen ja kivennäisopin, jotka kuitenkin kaikki jäivät painamatta. Niissäkin näkyy kovasti paljon sen ajan taikauskoa ja tietämättömyyttä luonnon asioista. Kultaa esim. hän luulee syntyvän punaisen elohopean ja palamattoman rikin sekoituksesta. Kullalla, sanoo hän, on erinomainen voima vetämään puoleensa niiden mielen, jotka sen näkevät, niin että he sitä vain pyytävät, haluavat ja himoovat. Juoman sekaan pantu kultajauho parantaa sydämentuskaa ja surua. Tälle tämmöiselle nauraessamme on meidän kuitenkin muistettava, että luonnontiede vielä melkein 100 vuotta myöhemmin oli aika huonolla kannalla. Silloin näet kysyi kuningas Kaarle XI oppineiltaan, mistä syystä aurinko Torniossa ei Juhannuksena laske. Siihen he vastasivat, etteivät he tahtoneet epäillä asian todellisuutta, koska kuninkaallinen majesteetti itse oli sen muka nähnyt; mutta syytä semmoiseen ihmeeseen he eivät osanneet millään tavalla selittää.