26. Metelit Venäjällä ja Viipurin liitto.
Mahtava ja avara Venäjän valtakunta oli tähän aikaan aivan raukeamaisillaan. Tsaari Feodor oli kuollut v. 1598; hänen mukanaan oli Rurikin ikivanha suku sammunut. Oli hänellä tosin ollut nuorempi veli, Dimitri nimeltään; mutta sen olivat salamurhaajat surmanneet muutamia vuosia ennen tsaarin kuolemaa. Yleisesti syytettiin tästä ilkityöstä Boris Godunovia, Feodorin vaimon veljeä. Tämäpä se nyt anastikin vallan käsiinsä, vaikka hän vain oli tavallinen pajari eli aatelismies. Suostuttaakseen muita herroja puolellensa oli hän tehnyt talonpoikien orjuuden entistänsä vielä kovemmaksi. Mutta tällä häijyllä asetuksella käänsi hän vain rahvaan mielen itseään vastaan, eikä saanut kuitenkaan ylimyksiä ystävikseen. Pajarit yhä edelleen kadehtivat ja vihasivat entistä vertaistansa.
Yleistä tyytymättömyyttä käytti viekas petturi, nimeltä Grishka Otrepjev hyväksensä. Hän oli aivan halpasukuinen munkki, mutta ihmeellisesti tuon murhatun Dimitrin näköinen. Siitä syntyi nyt hänelle uhkarohkea, kunnianhimoinen tuuma päähän. Hän karkasi luostaristaan ja meni Puolaan, joka paikassa sanoen itseänsä prinssi Dimitriksi. Murhaajat, niin hän väitti, olivat erehdyksestä tappaneet toisen pojan, hänen leikkikumppaninsa. Sangen moni ottikin näitä puheita uskoaksensa. Sandomirin voivoda (linnanisäntä) Mniszek kihlasi hänelle tyttärensä Marinan ja lupasi auttaa häntä huoveillansa. Saman lupauksen antoivat myös useammat muut mahtavat herrat. Puolan kuningaskin salaa suosi näitä hankkeita, vaikka hän Venäjän kanssa nykyään tehdyn rauhansovinnon tähden ei tahtonut itse ottaa osaa sotaan.
Melkein yhtä yleisen suosion saavutti Valhe-Dimitri Venäjällekin tultuansa. Niin pajarit kuin talonpojatkin luopuivat parvittain hänen puolellensa, eikä aikaakaan, niin hän seisoi jo suurilukuisen sotavoiman kanssa Moskovan edustalla. Godunov huomasi nyt tuhon hetkeen tulleen; hän myrkytti itsensä, ettei elävältä joutuisi vihollisen julmuuden alaiseksi.
Näin saatua valtaansa ei Valhe-Dimitri sentään osannutkaan kovin kauan pitää. Pian huomattiin, että tsaarin suosio yksinomaan kohdistui hänen kanssaan tulleihin puolalaisiin. Venäläisiä sitä vastoin joka tilaisuudessa sysättiin syrjään ja ylenkatsottiin. He olivat liian raa'at tavoiltaan uuden hallitsijan mielestä. Eipä tälle myöskään Venäjän vanha uskonto sen paremmin kelvannut; siitäkin yhä tehtiin pilaa hovissa. Tästä kaikesta venäläiset tietysti viimein vimmastuivat. Kapina nousi, Valhe-Dimitri tapettiin ja hänen puolisonsa suljettiin luostariin. Se tapahtui vuonna 1606, juuri vuotta sen jälkeen kuin petturi oli voittajana pannut tsaarin hiipan päähänsä.
Mahtava pajari Vasili Shuiski valittiin nyt tsaariksi. Hän oli hyväntahtoinen, viisas mies, vaan eipä hänellekään ollut rauhallisempaa aikaa sallittu. Pian ilmaantui taas uusi Valhe-Dimitri, joka sanoi ikäänkuin ihmeellä pelastuneensa kapinoitsevien moskovalaisten käsistä. Moni uskoi häntä, useimmat olivat ensialussa uskomatta. Tuotiin siis Marina esiin; hänen piti päättää, oliko tämä todellinen tsaari vai ei. Ja tuo kunnianhimoinen nainen heittäytyikin heti oudon miehen kaulaan, suuteli, hyväili häntä, niinkuin puolisoansa ainakin; hän näet tahtoi jälleen saavuttaa menetetyn korkeutensa. Nyt menivät taas kaikki Valhe-Dimitrin entiset puoluelaiset, varsinkin kasakat, uuden petturin puolelle. Puolastakin saapui apua, ja Shuiski oli pian piiritetty Moskovaan.
Hädissänsä kääntyi tsaari Ruotsin kuninkaan puoleen, ja Kaarle IX olikin kohta apuun valmis. Sillä hän pelkäsi myös itselleen koituvan siitä vaaraa, jos Puolan liittomies tulisi Venäjän hallitsijaksi. Olipa jo ensimäinenkin Valhe-Dimitri uhannut ylpeästi, vaatien Ruotsin kruunua takaisin Sigismundille. Helmik. 28 p. 1609 solmittiin siis Viipurissa liitto Shuiskin ja Kaarlen välillä. Ruotsin kuninkaan piti lähettää 2,000 huovia ja 3,000 jalkamiestä. Tsaari puolestaan lupasi tälle apujoukolle toimittaa palkan sekä tarpeellisen elatuksen. Sen lisäksi oli Käkisalmen linna lääninensä annettava Ruotsille ikuiseksi omaisuudeksi.
Tuumasta toimeen ei kulunut Kaarle kuninkaalta koskaan pitkää aikaa. Nytkin hän oli liiton hieromisen aikana varustanut kaikki valmiiksi, ja maaliskuun 11 p. hänen armeijansa marssi jo rajan yli. Siinä oli koko 12,000 miestä, siis kaksi sen vertaa kuin mitä oli luvattu. Ylipäälliköksi oli Kaarle asettanut Jaakko De la Gardien, vanhan, kuuluisan Pontus-herran pojan. Tämä tosin oli vasta 26 vuoden vanha, mutta kuitenkin jo tietty ja taattu ylen taitavaksi sotaherraksi. Palveltuansa useampia vuosia ulkomailla Oranian Mauritsin, sen ajan mainioimman soturin johdon alla, oli hän juuri nyt palannut kotimaahan, tuon suuren opettajansa ylistyskirjat mukanaan. De la Gardie oli ruotsalainen syntyään, mutta kasvatettu Suomessa, niin että me puoleksi voimme kehua häntä omaksemme. Alapäälliköistä olivat mainittavimmat kaikki suomalaisia, nimittäin vanha Aksel Kurki, Antti Boije, Krister Some ynnä nuori sankari Eevert Horn, kuuluisan Kaarle Hornin poika. Samoin oli myös suuri osa sotamiehiä Suomen poikia; muut olivat muukalaisia palkkasotureita Ranskasta, Saksasta ja Englannista.
Maaliskuun lopulla saavuttiin Suuren Novgorodin edustalle, joka oli Shuiskille uskollinen. Sotamiehiä ei viety kaupunkiin siitä pelosta, että he ehkä rupeaisivat vallattomuutta harjoittamaan. Mutta De la Gardie alapäällikköinensä ratsasti Novgorodiin ja otettiin suurella juhlallisuudella vastaan. Tykit paukkuivat ja kirkkojen kellot helisivät vieraitten kunniaksi. Portilla kohtasi heidät läänin maaherra, tsaarin likeinen sukulainen, nuori ruhtinas Mikael Shuiski. Hän tervehti De la Gardieta veljellisellä syleilyllä. Molemmat nuoret herrat suuresti mieltyivät toisiinsa ja heidän välillään syntyi tässä luja ystävyys, jonka vain Shuiskin aikainen kuolema saattoi rikkoa.
Vähemmän tyydyttävä kuin vastaanotto oli kuitenkin luvatun palkan laita; tsaari ei ollut siitä mitään huolta pitänyt. Sotamiehet rupesivat siis nurisemaan, ja De la Gardiekin uhkasi palata takaisin kotiinsa, kun ei sovinnon ehtoja täytetty. Mutta Mikael ruhtinas rukoili hartaasti ja haali myös kaupungin porvareilta kokoon muutamia tuhansia ruplia osaksi soopelin nahkoina, osaksi kankaina, osaksi rahana, joilla sotaväki siksi kertaa tyydytettiin.