Kuinka paljon näissä ristiriitaisissa väitteissä ja syytöksissä on totta? Oliko Cröell, niinkuin hänen vihamiehensä sanoivat, kunnoton koira, joka vain häntä korkeammille kiusaksi keksi perättömiä valheita? Vai oliko hän jalo isänmaan ystävä, totuuden marttyyri? Hänen luotettavuuttansa tietysti suuresti vähentää hänen petollinen sotamiesottonsa, jonka vuoksi hän menetti ensimäisen virkansa. Hänen syytöstensä todellisuutta, ainakin Viipurin läänin kohdalta, saattaa epäilyksen alaiseksi se seikka, että Brahe ensimäisenä hallitusaikanaan juuri kehui sen läänin vouteja ainoiksi kelvollisiksi koko maassa. Häntä vastaan puhuu vihdoin vielä kahden niin jalon, oikeutta harrastavan miehen, kuin Brahen ja Hornin, vihamielisyys. Mutta toiset seikat taas painavat vaa'an alas hänen puolelleen. Aikakauden yleinen turmelus oli semmoinen, että sama mies, jolle isänmaallinen henki ja ylimalkainen totuuden harrastus oli ominaista, saattoi joskus heikkoudesta tehdä itsensä syypääksi epärehellisyyteen — samoinhan oli myös ollut lainsuomentajan Speitzin laita. Toiseksi oli Brahen kehumisen ja Cröellin moitteen välillä kulunut kymmenen vuotta, jolla ajalla toiset maaherrat olivat olleet haltijoina. Brahen vihamielisyyteen mahtoi myös osaksi ainakin olla syynä se, että kreivi, joka oli aatelisetujen ja aatelisarvon suhteen niin ylen arka, ei voinut olla inhoamatta sitä, että mokoma halpasukuinen mies uskalsi hyökätä aatelissukuisten, korkeavirkaisten herrojen kimppuun. Sitä paitsi käy Cröellin vapautuksesta Savonlinnasta ja maaherra Jordanin virkaerosta ilmi, että Brahe sittenkin oli mieltään muuttanut. Mitä viimein Käkisalmen lääniin tulee, oli jo ennen Cröelliä myös Henrik Fleming viskaalina, kenraalikuvernööri Mörnerin suureksi harmiksi, "haukkunut kaikkia virkamiehiä varkaiksi ja konniksi ja yllyttänyt kansaa syyttä valituksiin". Samoin Horn sitten, kenraalikuvernööriksi tultuaan, todisti: "Laki ja oikeus ovat täällä ihan unohduksiin joutuneet, johon suurimpana syynä on se, että maaherra on pitänyt enemmän silmällä suurten herrojen suosiota, joille koko tämä lääni on lahjoitettu, kuin kohtuullista kruunun etua". Maaherrat Jordan ja Metstake olivat kolmekymmenvuotisessa sodassa olleet urhoollisia sotureita; mutta tämä sota oli huono koulu lainkuuliaisuuteen ja talonpojan omaisuuden pyhänäpitämiseen. Kenraalikuvernööri Mörner puolestaan, niinkuin hänen omista kirjeistään näkyy, ei voinut ollenkaan kärsiä viskaaleja ja katsoi siis Cröelliäkin alusta alkaen karsain silmin. Viimeinkin se seikka, että Cröelliä itseään sekä hänen kirjeenviejäänsä kohdeltiin laittoman väkivaltaisesti, kun häneltä ryöstettiin valtakirjat ja hänet viskattiin vankeuteen, on selvänä todistuksena lain voimattomuudesta niillä seuduilla. Enimmäksi osaksi mahtoi siis onnettoman viskaalin kertomus olla täyttä totta, hänen toimensa oikeutetut, vaikka tosin toiselta puolen sivistyksen puute teki sen, että hän suoritti tehtävänsä loukkaavan röyhkeästi ja kostonhimon kiihdyttämällä ylen suurella kiivaudella.
Cröell oli syntynyt Viipurissa 1600 vuoden paikoilla. Hänen isänsä oli siellä pormestarina; hänen äitinsä oli piispa Juustenin tytär. Suku näyttää kuuluneen Viipurissa suomalaiseen puolueeseen, joka, niinkuin vasta saamme nähdä, kiisteli vallasta kaupungin ruotsalaisten ja saksalaisten porvarien kanssa.
11. Kajaanin vapaaherrakunta.
V. 1645 oli Kristiina kuningatar lisännyt Brahen omistaman Visingsborgin kreivikunnan Ruotsissa 143:lla talolla neljästä läheisestä pitäjästä. Sittenkin hän arveli, koska hänen suosionsa v. 1650 jälleen oli kääntynyt Suomen kenraalikuvernöörin puoleen, että Brahe-suvulle ennemnuinoin oli muka vääryyttä tapahtunut. Se oli näet suorastaan tullut koroitetuksi kreivinarvoon; sillä olivat siis vapaaherran-arvo sekä lääni jääneet saamatta. Tämän vahingon korvaamiseksi lahjoitti hän nyt v. 1650 Pietari Brahelle Kajaanin vapaaherrakunnan, nimittäin Kajaanin linnan lääneineen (nyk. Paltamon, Sotkamon, Kuhmoniemen, Hyrynsalmen ja Suomussalmen pitäjät kappeleineen) sekä Kuopion ja Iisalmen pitäjät Savossa (nyk. Iisalmen, Nilsiän, Pielaveden, Keiteleen, Karttulan, Kuopion ja Tuusniemen pitäjät kappeleineen), yhteensä 805 taloa. Kuopion pitäjässä oli tosin noin 30 taloa toiselle herralle läänitettynä; mutta niiden lunastamiseksi suotiin uudelle vapaaherralle saman verran taloja Pieksämäellä. Seuraavana vuonna Brahe lisäksi osti kruunulta koko Salosten pitäjän Pohjanmaalla, ja v. 1653 sotakomisarius Cronstjernalta Pielisen pitäjän (nyk. Pielisen, Nurmeksen sekä Juu'an), Sitä paitsi oli hänellä vielä Brahe linnanlääni Etelä-Savossa (nyk. Ristiinan pitäjä), 500 manttaalia, sekä pienempiä maatiluksia Paraisten ja Marttilan pitäjissä Turun seudulla, 142 manttaalia.
Vuotuista tuloa kaikista alusmaistaan Suomessa oli Brahella v. 1656 tehdyn arvion mukaan melkein 25,000 hopeariksiä, s.o. noin 98,000 nykyistä markkaa.[27] Ne olisivat epäilemättä voineet nousta vielä monta vertaa suuremmiksi, jos Brahe useitten muitten sen ajan herrojen tapaan olisi ruvennut armottomasti rasittamaan talonpoikiansa. Mutta siksi oli hänen sydämensä liian oikeuttarakastava, liian lempeä, liian jalo. Hän kysyi tosin sekä Kajaanin läänin että Pielisen pitäjän asukkailta, eikö heidän kannattaisi maksaa hänelle vähän suurempaa veroa kuin kruunulle; sillä he olivat, uudistalolaisina muka, yhä vielä päässeet paljoa huokeammalla kuin muu Suomi. Mutta kun he osoittivat vastahakoisuutta, ei asiasta tullut sen enempää puhetta. Päinvastoin kulutti Brahe sitten tuloistansa melkoisia summia näille alustalaisille hyödyllisiin yhteisiin laitoksiin. Myös varoitti hän ankarasti voutejansa, etteivät he saisi tehdä mitään vääryyttä, ja käräjillä tiedusteltiin aina tarkasti, eikö ollut kansalla kanteita heitä vastaan. Ihme kyllä uskalsivat nuo ahneet lurjukset kuitenkin välistä ruveta sortamaan, niinkuin muutamat meille säilyneet valituskirjat todistavat. Erittäinkin oli heille isännän vaihto hyvänä tilaisuutena riistää kansalta kahdetkin verot samalta vuodelta. Luultavasti oli jotain semmoista tapahtunut Pielisessä, silloin kun Brahe oli sen ostanut. Talonpojat siellä osoittivat ensin uudelle herralleen vastahakoisuutta, jota eräs sinne tullut paltamolainen vielä enensi sillä juorupuheella, että Brahella ei ollut siellä enää mitään käskemistä, koska muka koko vapaaherrakunta oli häneltä jälleen poisotettu. Se osoittaa, että kajaanilaiset katselivat myöskin karsain silmin ja epäluulolla uutta tilaansa.
Tämä heidän pelkonsa oli kuitenkin, niinkuin jo olemme nähneet, aivan perätön. Päinvastoin tuli nyt täällä Brahen toimesta parempi järjestys aikaan ja alkoi edistys niin hyvin varallisuuden kuin hengenkin suhteen. Kajaanin vapaaherra ei koskaan koettanut riistää lääniinsä kuuluvilta talonpojilta omistusoikeutta heidän tiloihinsa, niinkuin monikin muu herra teki. Päinvastoin hän piti huolta siitä, että he saivat laillisia kiinnekirjoja maihinsa. Kalavesiä ja metsää, jotka siihen asti olivat olleet yhteisiä ja siis hankalia käyttää, ruvettiin nyt jakamaan. Kovinkin tiheitten katovuosien varalle laitettiin Kajaanin linnaan viljamakasiini. Kauppaliikkeen helpoitukseksi perustettiin kaksi uutta kaupunkia, nimittäin Kajaani samannimisen linnan viereen, ja Brahea Lieksanjoen suuhun Pieliseen. Kolmas oli ennestään Salosten pitäjässä; sen oli Brahe jo kenraalikuvernöörinä perustanut ja muutti nyt vain sen nimen Brahestadiksi (Raaheksi). Olipa neljäskin kaupunki vielä aiottu Kuopionniemelle, vapaaherrakunnan savonpuolisen osan keskustaksi; mutta se tuuma jäi sitten kuitenkin paljoa myöhemmän ajan toimeenpantavaksi.
Uusille kaupungeilleen soi Brahe anteliaalla kädellä etuoikeuksia. Kajaanissa olivat porvarit vapaat kaikista veroista vapaaherralleen. Tämä päinvastoin omalla kustannuksellaan rakensi heille komean kirkon ja ylläpiti heille koulun. Myöskin hän lahjoitti kaupungille läheisen maatilan palkanavuksi pormestarille sekä raatimiehille. Brahean suhteen oli hän hiukan vähemmän antelias. Senkin asukkaat kyllä saivat veronvapauden ja koulu heille perustettiin; mutta kirkkoja käskettiin heidän itsensä rakentaa, toisen luterilaisia, toisen kreikanuskoisia varten, joita viimeksimainittujakin silloin oli paljon Pielisessä.
Viimein on vielä mainittava Brahen huolenpito maan suojeluksesta. Kajaanin asukkaat olivat ennen ajoittain olleet vapaat sotamiehenotosta sillä välipuheella, että sota-aikoina joka mies nousisi rajan puolustukseen; ajoittain taas oli heiltä yritetty ottaa rekryyttejä, jolloin he kuitenkin aina miehissä karkasivat Venäjän puolelle. Nyt teki Brahe sellaisen sovinnon hallituksen kanssa, että hän pitäisi 30 rakuunaa valtakunnan armeijassa, jolla ehdolla vapaaherrakunnan asukkaat rauhanaikana olisivat vapaat sotapalveluksesta. Mutta vihollisen rynnätessä maahan oli jokainen terve mies 15:stä 60:een ikävuoteensa velvollinen "kruunun joutsena" aseihin tarttumaan. Sitä varten piti jokaisella olla teräsjousi, pienempi käsijousi, keihäs sekä sukset varalta. Tätä nostoväkeä, jota Kajaanin läänissä oli noin 600 miestä, harjoitettiin käräjien aikana, ja sen lisäksi kolme päivää juhannuksen seuduissa. Päällikkönä oli yksi yhteinen rajakapteeni ja hänen allansa pitäjänluutnantteja. Näin oli yleinen asevelvollisuus, tuo nykyajan sotalaitoksen periaate, jo siihen aikaan pantu toimeen Suomen syrjäisimmillä rajaseuduilla.[28]
Kajaanin linna oli tullut perustetuksi jo Kaarle IX:nnen aikana, v. 1605, turvaksi Vienan karjalaisten ja venäläisten ryöstöretkiä vastaan. Mutta vasta nyt v. 1666 valmistui se viimein täyteen kuntoon Brahen kustannuksella. Komentajana asui siinä "hoppmanni" eli päällikkö, jolla oli käskynalaisenaan useampia alhaisempia virkamiehiä ja palvelijoita, sekä 20 sotamiestä, kaikki vapaaherran palkoissa.
Pian sen jälkeen kun se oli järjestetty, sai tämä Brahen suojeluslaitos näyttää kuntoansa. Kaarle X:nnen Kustaan aikana, niinkuin vasta tulee kerrottavaksi, kävivät taas venäläiset Suomen kimppuun ja Kajaaninkin seuduille ilmestyi melkoinen vihollisjoukko. Mutta linna oli Brahen kustannuksella tullut vahvasti varustetuksi, kreivin soturit karkoittivat nostoväen avulla vihollisen pahasti teloitettuna ja saivat saaliikseen muun muassa kaksi lippua, jotka he urhoutensa merkiksi lähettivät Ruotsin kuninkaalle. Vapaaherrakunnan eteläosissa ei näytä silloin käyneen muita kuin talonpoikaisia sissijoukkoja Venäjän-Karjalasta, jotka kuitenkin sen johdosta tulivat vaarallisemmiksi, kun heidän uskolaisensa Suomen-Karjalassa liittyivät heihin. Mutta sielläkin teki nostoväki heidän yrityksensä tyhjäksi. Brahean luona oli suurempi kahakka, jolloin koko kaupunki paloi poroksi.[29] Kuopion talonpoikien johtajana mainitaan Paavo Lyytikäistä, joka korpraalina oli sotinut Saksanmaalla ja oli siis sota-asioihin enemmän harjaantunut.