Yksiluokkaiset lapsikoulut (paedagogiat) olivat oikeastaan kansakouluja. Niissä opetettiin yhden opettajan johdolla lukemista, kirjoittamista, luvunlaskua ja katkismusta. Myös saivat ne, jotka aikoivat edemmäksi opinteille, oppia hiukan latinaa. Tämmöinen koulu työskenteli jokaisessa kaupungissa, olipa niitä myös muutamia maapitäjissäkin, nimittäin Saltvikissä Ahvenanmaalla (perustettu v. 1639), Kemiössä (v. 1649 vapaaherra Aksel Oxenstjernan toimesta) ja Lohjalla (v. 1661).
Trivialikouluissa oli neljä luokkaa ja tavallisesti neljä opettajaa; alin luokka oli jokseenkin lapsikoulujen kaltainen. Näissä, niinkuin Kristiinan kouluasetus määräsi, oli kieliopetus pääaineena, "koska se oppi on sille iälle soveliain". Maankielen (nimittäin ruotsin) harjoittamista ei laiminlyöty niin peräti kuin tavallisesti luullaan. Huolta pidettiin siitä, että oppilaat, latinasta kääntäessään, valitsivat kauniita, sivistyneitä lausetapoja; myös harjoitettiin sitä ainekirjoituksen sekä näytelmien välityksellä. Mutta paljon tärkeämpänä vielä pidettiin latinaa, "koska siitä on niin suuri hyöty tieteellisissä opinnoissa sekä muutenkin elämässä". Silloin ei, niinkuin nyt, tyydytty senkielisten kirjojen ymmärtämiseen ja kohtalaiseen kirjoittamisentaitoon, vaan oppilaitten piti myös oppia "sujuvasti, puhtaasti ja kauniisti puhumaan" tuota senaikuista tieteen ja myös kansainvälisen valtiollisen keskustelun yleistä kieltä. Siksi kehoitettiin lapsia alimmallakin luokalla sekoittamaan äidinkieliseen puheeseensa latinaisia sanoja ja puheenparsia, sitä myöten kuin he niitä oppivat. Toisella luokalla jo kiellettiin, ettei saatu koskaan puhutella opettajaa eikä hänen läsnäollessaan kumppaneitakaan muuten kuin latinaksi. Ken sitä sääntöä rikkoi, siitä tehtiin asinus, s.o. hän asetettiin luokan eteen seisomaan, pitkäkorvainen paperimyssy päässä. Korkeammilla luokilla piti oppilaitten sakon uhalla yksinkin, keskenänsä ollessaan, aina vain käyttää latinaa. Vielä parempaa puheenharjoitusta varten alettiin näillä luokilla pitää jo väitöksiäkin. Nyt tuli myös kolmas kieli, kreikka, lisäksi. Uudempia kieliä ei opetettu ollenkaan, eikä ollut muistakaan oppiaineista suurta lukua. Uskonopissa luettiin ensin katkismus, sitten vähän teologiaa; siihen tuli trivialikoulun ylimmällä luokalla lisään hiukan luvunlaskua ja logiikkaa — siinä kaikki. Luonnosta sekä ihmiselämästä piti vain opettajan hiukan suullisesti selittää, milloin joku kohta luettavassa latinaisessa kirjassa antoi siihen aihetta. Yliluokalla oli kuitenkin rinnakkaisosasto, "kirjurien luokka", missä kirjureiksi, kauppiaiksi y.m.s. aikovat saivat enemmän harjoittaa luvunlaskua, kaunokirjoitusta sekä kirjeittenkirjoittamista ruotsinkielellä.
Kymnaaseissa, joissa opetustapa jo läheni yliopistoissa vallalla olevaa siinä suhteessa, että luentojakin pidettiin, oli myös neljä luokkaa, mutta seitsemän opettajaa lehtorien tai professorien arvonimellä. Näissäkin oli latina aina pääaineena, sen ohessa kreikka; lisäksi tuli myös heprea, ainakin papeiksi aikovia varten. Muuten harjoitettiin ahkerasti jumaluusoppia. Luonnontieteitäkin varten oli nyt eri opettaja, joka selitteli varsinkin kasvitiedettä, ihmisen ruumiinrakennusta sekä terveydenhoitoa. Mathematicus opetti myös suullisesti hiukan maantietoa kartan avulla. Historicus et poëta (historian ja runouden opettaja) luetti latinaista runoutta, opetti runoelmia sepustamaan ja oli johtajana oppilaitten näytelmänharjoituksissa. Historiallinen opetus koski enimmiten vain muinaista Kreikan ja Rooman historiaa; yleisestä historiasta annettiin vain lyhyitä tietoja aikataulujen avulla. Myöskin saivat oppilaat vähän tutustua Ruotsin lain perusteihin sekä valtiotieteeseen.
Tuntijärjestys oli suuresti eriävä nykyisestä. Kesällä kello neljä, talvella kello viisi aamulla piti jo koululaisten olla koossa; kymnaasilaisten aina kello viisi. Tunnin verran kestävän rukouksen ja raamatunluvun jälkeen alkoi opetus. Kahdeksasta yhdeksään oli välitunti; kello 10 mentiin neljännestunniksi kirkkoon rukoilemaan, sitten päästiin kotiin syömään. Kello 12 "päivällisen jälkeen" alkoi sitten lauluharjoitus. Kahdesta kolmeen oli jälleen välitunti, ja kello viisi, vielä kaksi tuntia luettuansa, olivat pojat siksi päiväksi suorittaneet päivätyönsä. Keskiviikko- ja lauvantai-iltapuolet olivat vapaat. Lauvantaina aamupuolella kerrattiin aina koko viikon oppimäärä ja pidettiin väitöksiä, sunnuntai-ehtoona iltakirkon perästä puheharjoituksia. Varsinaista loma-aikaa oli yksi kuukausi jouluna, toinen kesällä (kesäk. 29 p. — heinäk. 29 p.), jolloin kuitenkin piti edellisenä lukukautena luettua kotona kerrata. Niinkuin tästä näkyy pidettiin silloin poikia koulussa paljon enemmän kuin meidän aikanamme; loma-ajat olivat lyhyemmät ja koulutunteja useampia joka päivä. Mutta sen sijaan ei näytä myöskään olleen juuri mitään kotiläksyjä.
Säännöt kurinpidosta Kristiinan kouluasetuksessa olivat lempeät. Opettajia varoitettiin, etteivät heti löisi oppilaita, vaan ensin koettaisivat varoitusten, sitten uhkausten vaikutusta. Ei ollut myöskään lupa lyödä poikaa siitä syystä, ettei hän voinut läksyä käsittää. Mitä rikoksia viikon varrella tapahtui, ne piti kaikki panna muistiin, ja lauvantaina sitten huuhdottiin kaikki synnit yht'aikaa pois suurella selkäsaunalla. Luultavasti pysyivät kuitenkin asetuksen lempeät määräykset enimmiten paperilla; koko aikakauden henki oli siksi väkivaltainen ja raaka, etteivät ne olisi voineet päästä täyteen voimaan. Kumminkin tiedetään Suomesta eräs tapaus, jolloin eräs alaopettajakin sai vitsakuritusta koulun rehtorilta. Vielä pahemmat lyömään kuin opettajat olivat luokanjärjestäjiksi asetetut vanhemmat oppilaat; he repivät pienempiä poikia aivan armottomasti, useinpa sivaltelivat silmiäkin vasten. Koulunuorison tavat Suomessa eivät muuten olleet parasta laatua, niinkuin sivistyksen yleisestä kannasta kyllin sopii arvata. Rothovius valitti, että kymnaasilaiset tiheään laiminlöivät luennoilla käymistä ja yöllä kulkivat pitkin katuja, hoilaellen sekä ikkunoita särkien.
Enin osa koulupojista oli köyhiä. Kouluun tullessa oli heillä tavallisesti suuri osa lukukausi-elatuksestaan kuivana, suolattuna mukanansa, kun ei ollut rahaa, millä ruokaa kaupungissa ostaa. Monasti kuitenkin sattui, että kotieväät eivät riittäneet lukukauden loppuun asti, ja silloin oltiin pahassa pulassa. Niin mainitaan esim. erään rovasti Sackliniuksen elämäkerrassa — hän kävi Oulun koulua lopulla yllämainittua vuosisataa — että hän joskus kokosi ja paistoi nahkapalasia jo syödyistä kapahauista ja kaapiskeli eväsvakkansa laitoja, juoden vettä päälle. Puutteen auttamiseksi oli köyhillä koulupojilla eli "teineillä" välistä lupa käydä kerjäämässä, ja oli kullakin koululla oikein esivallan määräämät pitäjänsä, joihin sen oppilaat saivat mennä. Tavallisin kerjuuaika oli joulu, jolloin oli loma-aika ja talonpojan aitta täysimpänä. Vähäistä rahanapua oli myös siitä, kun teinit kävivät rikkaampien ruumiita "koululla" saattamassa. Huolimatta tästä köyhyydestä oli kuitenkin kouluissa runsaasti oppilaita. Brahen perustamaan Käkisalmen lapsikouluun tuli esim. heti 80 poikaa; Turun koulussa oli vuosisadan lopulla noin 300 oppilasta. Viipurin kymnaasissa ja koulussa oli niitä myös niin paljon, että niistä, venäläisten tultua kaupunkia piirittämään v. 1656, saatiin kaksi komppaniaa.
Viimein on vielä senaikuisten koulujen suhteen eräs seikka huomattava, joka Suomen kansan vastaiseen kohtaloon on suuresti vaikuttanut. Opetuksessa oli näet latinan apuna siihen asti aina käytetty useitten oppilaitten äidinkieltä, suomea. Turun koulun suomennosharjoitukset raamatusta Agricolan aikana esim. ovat meille vielä säilyneet painettuina. Mutta Kristiinan kouluasetuksessa oli nimenomaan säätty, että alkukielenä oli ruotsi käytettävä. Tämä sääntö pantiin myöskin Suomenmaassa toimeen korkeammissa kouluissa; sen todistavat Hämeenlinnan sekä Käkisalmen uusien lapsikoulujen vielä säilyneet perustuskirjat. Niissä näet on säätty, että piti "erittäin harjoittaa katkismusta, ruotsinkieltä, luvunlaskua, kirjoittamista sekä laulua, niin että oppilaat vähän edistyttyänsä voisivat päästä trivialikouluihin". Oppilaitten taitamattomuus ruotsinkielessä oli kuitenkin syynä, ettei vielä tultu toimeen aivan ilman suomea. Senvuoksi nähdään senaikuisissa latinaisissa sanakirjoissa myöskin suomalaisia selityksiä ruotsin rinnalla; samoin myös koulussa paljon käytetty Erasmus Rotterodamuksen kirja Libellus aureus (kultainen kirja) painettiin Turussa siten, että alkuperäisen tekstin rinnalla käy ruotsalainen, saksalainen ja suomalainen käännös. Mutta kaikissa tapauksissa oli Kristiinan koulusäännön kielimääräys kenties voimallisin niistä syistä, jotka, niinkuin vasta saamme nähdä, vähitellen ruotsalaistuttivat Suomen herrassäädyn ja vuosisadoiksi hidastuttivat kansallisen sivistyksen kohoamista.
17. Noitien vainoaminen.
Keskiajalla oli ollut vallan tavallista, että noidiksi luultuja ihmisiä vedettiin oikeuteen ja kaikellaisten perättömien, mahdottomien syitten nojalla tuomittiin koviin rangaistuksiin, monasti kuolemaan polttoroviolla. Etenkin joutuivat vanhat, rumat akat usein tämmöisen vainon alaisiksi; he harjoittelivat tavallisesti vähän lääketiedettä, moni kenties koetti vielä parantaa lääkkeitänsä ja voiteitansa joillakuilla loitsuloruilla; siinä muka oli kyllin todistusta liitosta paholaisen kanssa. Tätä julmaa epäluuloa ei edes uuden ajan mukana alkanut kirkkaampi opin valo heti hävittänyt; päinvastoin kiihtyi noitien vainoaminen 17:nnellä vuosisadalla taas uuteen vauhtiin. Tietysti saattoi Suomi, vanhastaan noituuden kuuluisa pesäpaikka, vielä vähemmän kuin muut maat pysyä vapaana tästä hurmauksesta.
Noitien vetäminen oikeuteen oli täällä jo 1620 vuoden seuduilla alkanut tulla yleisemmäksi; mutta aivan yleinen vimma tässä suhteessa nousi kaksikymmentä vuotta myöhemmin — ihme kyllä, juuri samaan aikaan, kun yliopistomme perustettiin. Näytti siltä kuin olisivat taikauskon sumut, valistuksen päivän koittaessa, vielä kerran ponnistaneet viimeiset voimansa ja saenneet entistäkin sakeammiksi.