Myös moitittiin yleisesti suomalaisten nahjustelevaa toimettomuutta. "He eivät", sanoi suomalaisten ystävä Brahekin, "huoli koskaan hankkia itselleen enempää, kuin mitä heti saattavat syödä. Laiskuus ja juoppous enenevät päivä päivältä. — Ja onpa ihme, että kun tämä sama kansa joutuu Ruotsiin tai muihin maihin, niin yksi mies tekee työtä kolmen puolesta ja he ovat käteviä niin toisessa kuin toisessakin työssä. Mutta täällä kotona on heillä ihan toisellainen luonne. Talvella harvoin, oli suojainen ilma tai pakkanen, nähdään avantojen vieressä verkkoja, vielä vähemmän nuotanvetäjiä, vaikka kuitenkin joka paikassa on niin hyviä kalavesiä, joista jo yksin kokonaiset perhekunnat voisivat saada elatuksensa. Suomalaiset vain kuhnustelevat pirteissään, joista myös harvoin viitsivät mennä metsälle. Ainoastaan silloin he lähtevät liikkeelle, kun heitä väkisin vaaditaan kyytiin tai päivätöihin. Ja he syövät kaikki heti suuhunsa, mitä taloutensa parantamiseen voisivat käyttää. Eivät he myöskään huoli oppia mitään käsitöitä, joihin heillä kuitenkin olisi enemmän taipumuksia kuin monella muulla kansalla. Meren rannoilla sittenkin on väestö uutterampi ja toimeliaampi kuin ylämaassa."
Tämä toimeliaisuuden ja uutteruuden puute oli luonnollisena seurauksena liian kolkosta ilmanlaadusta sekä lakkaamattomista sodista. Mitä apua oli ahkeruudesta, kun sen hedelmät kuitenkin niin usein joutuivat hallan omiksi tai vihollisen tallattaviksi! Saman kovan koulun kasvattama oli myös itsepäisyys ja liika jäykkyys. Mutta tällä jälkimäisellä kuitenkin oli myös se puoli, että se antoi Suomen kansalle voimaa kestämään sekä silloiset että vielä pian tulevat, monta vertaa kovemmat kohtalot ja säilyttämään itsensä parempien päivien varalle.
23. Suomalaisten muutot maasta 17:nnellä vuosisadalla.
Raskaitten verojen ja peloittavan sotamiehenoton tähden jätti moni talonpoika Suomessa tähän aikaan talonsa autioksi. Hyljätyt talot tarjottiin sitten kenelle hyvänsä, kuka vain tahtoi ruveta niitä viljelemään ja niistä kruunulle tulevia veroja suorittamaan. Sangen usein kuitenkin uudet isännät asuivat talossa ainoastaan muutamia vuosia, niin kauan kuin he olivat vapaat veroista, ja jättivät sen sitten jälleen kylmille. Tästä syystä oli autiotilain luku hirvittävän suuri, Suomessa vielä paljoa suurempi kuin Ruotsissa, vaikkei niitä sielläkään suinkaan ollut vähän.
Näistä poismuuttajista siirtyi melkoinen osa Pohjanlahden taakse Ruotsin vuori- ja metsäseutuihin, Vermlannista alkaen kauas pohjoiseen, joka seutu nyt oikein vilisee suomalaisista kaskenpolttajista. Paljon väkeä myös virtaili Viroon ja Liivinmaalle, jopa Puolaan, Preussiin ja Pohjois-Saksaankin asti. Tämän muuttolaistulvan estämiseksi katsoi Kustaa Aadolf tarpeelliseksi v. 1620 säätää erinäisen lain. Aatelille annettiin lupa käydä ulkomailla opintoja harjoittamassa tai sotapalveluksessa — ei kuitenkaan jesuiittain kollegioissa eikä Puolan armeijassa. Pappien, porvarien sekä talollisten sallittiin niinikään mennä ulkomaille opistoihin tai käsityönoppiin, mutta piti antaa kirjallinen vakuutus matkan tarkoituksesta. Alhaisemmalta työväeltä sitä vastoin meno ulkomaille kokonaan kiellettiin, kaiken perintöoikeuden menettämisen uhalla. Laivuri, joka luvattomasti otti viedäkseen siirtolaisia Suomesta muille maille, menetti aluksensa lastineen. Tämän kiellon uudistaminen useampaan kertaan todistaa kuitenkin, ettei siitä ollut suurta apua.
Rupesipa pari vuosikymmentä myöhemmin hallitus itsekin suosimaan ja edistämään poismuuttoa vieläkin kaukaisemmille maille. Useimmilla Euroopan merenrantaisilla suuremmilla valtakunnilla oli silloin uutismaansa Amerikassa. Ruotsikin tahtoi itselleen osaa samoista eduista ja lähetti pienen retkikunnan, joka v. 1636 tai 1637 onnellisesti saapui Delaware-joen suulle. Tässä ensimäisessä muuttolaisjoukossa oli ainoastaan ruotsalaisia; mutta myöhemmin jäljessä lähetettyjen parissa oli myös sangen suuri määrä Suomen kansaa. V. 1649 esim. oli meikäläisiä koko 300 henkeä, jotka sinne pyrkivät. Enimmäksi osaksi he eivät kuitenkaan olleet itse Suomesta kotoisin, vaan lähteneet Vermlannista sekä muista Ruotsin vuorikunnista, missä heitä heidän kaskenhakkaamisensa, muka metsänhaaskauksensa tähden oli ruvettu pahasti vainoamaan. Delaware-joen rannoilla, likellä nykyistä Philadelphian maailmankaupunkia, useimmat suomalaiset asettausivat yhteen ryhmään Kamassung-nimiseen paikkaan, jota ruotsalaiset naapurit rupesivatkin Finlandiksi nimittämään. Siirtolaiset tulivat uudessa kodissansa vallan hyvin toimeen, sillä maa oli viljavaa ja ilmanlaatu hyvä. Hyvässä sovussa elettiin enimmiten myös maan alkuasukasten, intiaanien kanssa, jotka pitivät näistä tulokkaista enemmän kuin muista röyhkeämmistä, rauhattomammista "valko-ihoisista".
Rauhassa ei saanut kuitenkaan tämä pieni uutisvaltio kauan vaurastua. Hollantilaisilla oli Delaware-joen toinen ranta hallussaan ja he rupesivat alusta alkain naapureilleen tekemään kiusaa. V. 1655 he viimein äkkiä tulivat suurella voimalla ja valloittivat koko Ruotsin alueen Amerikassa. Vaan eipä ollut heidänkään valtansa täällä kovin pitkällinen. Heillä oli vielä mahtavammat naapurit, englantilaiset, jotka taas vuorostaan v. 1664 anastivat koko hollantilaisten alueen.
Pappeja ja uskonnollisia kirjoja lähetettiin vielä kauan aikaa näiden valloitusten perästäkin entisestä emämaasta. Mutta vähitellen alkoi siirtolaisten mieli vaihtua. Lopulla 17:ttä vuosisataa he jo ilmoittivat, etteivät he tarvinneet erinäistä suomalaista pappia, koska kaikki ymmärsivät ruotsia ja 18:nnen vuosisadan lopulla taas tuli se tieto, että ruotsalainenkin pappi oli tarpeeton, koska ainoastaan muutamat vanhat ihmiset enää ruotsinkieltä osasivat.
24. Elämänlaatu ja tavat.
Elämänlaadusta ja tavoista on ollut jo monessa edellisessä luvussa sivumennen puhetta; mutta kuvauksen täydellisyys vaatii vielä kaikellaista lisään.