Näillä ylläkerrotuilla Kaarle X:nnen mainehikkailla retkillä ei ollut kovin paljon suomalaisia osallisena. De la Gardien kanssa tullut väki lähetettiin sangen pian suurimmaksi osakseen takaisin Liivinmaalle. Puolassa pysyivät ainoastaan toinen puoli Porin ja Savon jalkarykmenttejä, Turun ja Uudenmaan ratsumiehet sekä Suomen rakuunat. Alkuaankaan ei ollut siis Puolan sodassa meidän miehiämme enemmän kuin 1,000 jalkasoturia ja 3,000 ratsumiestä. Mutta tämä vähäinen joukko osasi kuitenkin melkoisesti kartuttaa suomalaisille sotureille kolmekymmenvuotisessa sodassa tullutta loistavaa mainetta.
Suomalaista jalkaväkeään ei Kaarle X yhtään kertaa vienyt kanssansa pitemmille retkille. Se sai, oltuansa heti alussa avullisena Preussin valloituksessa, jäädä paikoilleen sen maakunnan puolustukseksi. Jääden siten sodan päätapauksista syrjään, eivät porilaiset ja savolaiset tulleetkaan mainituiksi sen ajan historioissa. Ainoastaan yksi ainoa pieni tapaus — kuitenkin sangen omituinen — on säilynyt muistossa. Danzigin kaupungista, jota Ruotsin väki piti saarroksissa, ryntäsi tammik. 14 p. 1657 jommoinenkin partiojoukko ulos. He tahtoivat valloittaa takaisin pienen Grebbinin linnan, josta heille muonan hankkimisessa oli suurta haittaa. Grebbinissä ei ollut enempää sotaväkeä kuin vain 60 suomalaista. Puolalaiset siis luulivat saavansa linnan miekan lyönnittä, ainoastaan osoittamalla, miten turha vastarinnan yritys heidän suurta ylivoimaansa vastaan olisi.
Mutta kas suomalaisilla oli kova pää semmoisia epäkunniallisia ehdotuksia ymmärtämään; he vastasivat kieltävästi. Puolalaiset alottivat silloin ankaran tykkitulen ja yrittivät myös väkirynnäköitä kerta toisensa perästä. Mutta kauan aikaa heidän yrityksensä olivat aivan turhat. Selvään näkyi, kertoo senaikuinen taikauskoinen historioitsija, että nuo suomalaiset kaikki olivat noiduttuja miehiä (feste Leute), joihin eivät luodit voineet pystyä. Lopulla pääsivät tietysti puolalaiset sittenkin vallin yli, heidän joukkonsa kun oli niin paljoa suurempi. Mutta itsepäiset suomalaiset eivät nytkään huolineet heille uudestaan tarjotusta armosta. He taistelivat menestyksen toivottakin yhä edelleen, kunnes melkein viimeiseen mieheen asti olivat saaneet surmansa. Vangeiksi ei joutunut paitsi upseereja muuta kuin 4 miestä.
Uudenmaan ja Turun ratsuväen osanotosta melkein kaikkiin Kaarle X:nnen moniin retkiin Puolan halki on jo kyllin kerrottu.[3] Otamme siis nyt enää vain puheeksi Suomen rakuunat, jotka kenties kaikista enimmin tekivät tässä sodassa kansamme nimen kuuluisaksi.
Toinen puoli tätä rykmenttiä oli, niinkuin tiedämme, jo Wittenbergin kanssa marssinut Puolan rajan yli. Nämät 500 miestä olivat sitten ainoat suomalaiset, jotka seurasivat kuningasta hänen ensimäisellä loistavalla voittoretkellänsä.
Kun sitten toinenkin puoli De la Gardien armeijan kanssa oli lisään saapunut, auttoivat Suomen rakuunat uljaasti Preussin valloittamista. Danzigin saartamisen aikana esim. lähetettiin heidät everstinsä Fabian Behrendsin johdolla Dirschaun kaupunkia vastaan. Rakuunoita, jotka olivat harjoitetut tilaisuuden mukaan vuoroin ratsain, vuoroin jalkaisin sotimaan, sopi näet myös käyttää piiritystöihin. Etukaupungin he saivatkin heti ensirynnäköllä valtaansa ja torjuivat sitten lujasti piiritettyjen uloskarkausyrityksiä. Pian huomasivat puolalaiset viisaimmaksi ruveta rauhan hieromiseen. Komentaja itse tuli ulos antaumusehdoista keskustelemaan. Niistä ei kuitenkaan voitu sopia, jonka tähden hän palasi jälleen kotia. Mutta hänen tietämättänsä oli kuitenkin tämän keskustelun johdosta linnan kohtalo tullut päätetyksi. Eräs Ruotsin upseeri oli näet kiivaan keskustelun aikana sukkelasti onkinut kaupunginavaimen komentajan taskusta. Sillä avasivat sitten Suomen rakuunat hiljaa portin samana iltana, jolloin puolalaiset, mitään pahaa aavistamatta, paraikaa viettivät jouluaattoansa. Tietysti ei kestänyt kauaakaan, ennenkuin hämmästyneet viholliset heittivät pois aseensa. — Kohta sen jälkeen hyökkäsi Behrends partion kimppuun, joka Danzigista tuli Dirschaun avuksi, arvaamatta, että linna jo oli valloitettu. Puolalaiset joutuivat hämmästyksiin ja häiriöön, kun omaksi väeksi luullut äkkiä ryntäsivät heidän päälleen. Suuri osa hakattiin maahan; mutta sitten myös Suomen miehet kärsivät tuntuvaa mieshukkaa, kun he kiihkoissaan ajoivat pakenijoita kovin kauas takaa ja joutuivat Danzigin kanuunien tulen alle.
Jaroslavin retkessä eivät meidän rakuunamme olleet osallisina; heidät oli jätetty Varsovaan. Mutta kun sitten kuningas paluumatkallaan oli joutunut umpisoppeen Sandomirin kohdalla, lähetettiin täältä 3-4,000 ratsumiestä, niiden parissa myös Behrendsin joukko, avuksi. Tämä retki päättyi sangen surkealla tavalla, mutta suomalaisille se sittenkin taas tuotti uutta loistavaa mainetta. Matkan varrella saatiin näet se tieto, että kuningas oli jo päässyt satimesta, vaan että Czarnezki, nähtyään hankkeensa menneen siellä tyhjäksi, riensi nyt tätä pienempää joukkoa vastaan 12,000:n miehensä kanssa. Ruotsin väki kääntyi jälleen Varsovaan päin; mutta paluumatka ei käynyt kyllin nopeasti. Erittäin kuuluvat Suomen rakuunat vitkastelleen, lieneekö siihen sitten ollut syynä kansamme luonteenomainen hitaisuus, vai se tieto, että ennenkin oli tultu toimeen ylivoiman kanssa. Näin sai Czarnezki huhtik. 7 p. Varkan luona retkikunnan saavutetuksi ja kaksituntisen ankaran taistelun jälkeen oli täydellinen voitto hänen käsissänsä. Ainoastaan muutamat sadat noista 3,000:sta ratsumiehestä pääsivät suoraa tietä Varsovaan. Suuri osa hakattiin maahan, ja tähteet hajosivat, piileskellen metsissä ja korvissa, kunnes he myöhemmin saivat tilaisuuden yhtyä rykmenttiensä kanssa. Itse päällikkö, Badin markkreivi, Kaarle X:nnen lanko, vetäytyi 100:n Suomen rakuunan kanssa läheiseen Czierskovin aateliskartanoon, jonka he vahvistivat, niin hyvin kuin kerkesivät. Tässä he nyt pitivät kaksi vuorokautta puoliansa kokonaista puolalaista armeijaa vastaan, jolla ei luultavasti kuitenkaan ollut kanuunia muassansa. Useammat kerrat kehoitti Czarnezki Suomen poikia antautumaan, luvaten suuret pestit, jos he tahtoisivat ruveta Puolan kuninkaan palvelukseen. Mutta uskolliset suomalaiset vastasivat tuohon kullan tarjoamiseen ainoastaan lyijyllä. Vihdoin viimein, kun Kaarle X:nnen armeija lähestyi, täytyi puolalaisten tyhjin toimin lähteä, ja Suomen urhot saivat eheinä ja iloisina ratsastaa takaisin Varsovaan.
Eikä aikaakaan, niin tuli taas tilaisuus maksaa puolalaisille Varkassa jäänyt velka. Kuningas ajoi nyt Czarnezkia takaa ja sai hänestä huhtik. 27 p. 1656 Gnesenin seudulla loistavan voiton. Tämän valmistamisessa oli Suomen rakuunillakin ollut suuri osa. Heidät oli parin muun ratsurykmentin kanssa lähetetty edeltä leveän joen poikki menevälle sillalle, jossa he urhoollisesti taistellen viivyttivät vihollista, kunnes muu Ruotsin väki saapui jäljestä.
Varsovan tappelun jälkeen, jossa he, niinkuin jo tiedämme, taas osoittivat kuntoansa, saivat Suomen rakuunat toisen päällikön. Behrends muutettiin Turun ratsurykmentin komentajaksi ja hänen sijaansa määrättiin eversti Rosen. Tämän johdolla majoitettiin meidän rakuunat nyt pieneen Tykoczynin linnaan Liettuan ja Puolan rajalle. Täällä he sitten tammik. 27 p. 1657 tekivät vihoviimeisen urhotyönsä. Koko Liettuan armeija Sapiehan ja Gosievskin päällikkyydessä oli tullut heitä piirittämään. Suomen rakuunain rivit olivat edellisissä monissa taisteluissa vähitellen harvenneet, niin ettei ollut enää enempää kuin puolet, 500 miestä, jäljellä. Nämät eivät ajan pitkään riittäneet puolustamaan linnaa niin suurta ylivoimaa vastaan. Liettualaiset pääsivät vihdoin väkirynnäköllä vallinrikon läpi ja levisivät ympäri kaupunkia, tappaen kaikki, mikä eteen sattui. Rosen viimeisten miestensä kanssa vetäytyi erääseen torniin. Mutta siinäkin oli pitempi vastarinta mahdoton, se oli silminnähtävää; antautuminen oli myös hänen mielestänsä yhtä mahdotonta, koska se olisi tahrannut hänen joukkonsa urhouden mainetta. Hän räjähdytti senvuoksi tornin ilmaan, syösten vihollisen joukosta enemmän kuin 400 kanssansa kuolemaan.
Näin loppuu tämä sankarirunon kaltainen kertomus Suomen rakuunain töistä Puolan sodassa. Rykmentti koottiin sitten uudestaan Suomessa, vaan sitä ei enää lähetetty tälle sotatantereelle.