Luultawasti oli Boggarin surma tapahtunut tämän ankaran taistelun edellisenä yönä. Gordon'in historiassa näet on kerrottu, että Jadwier'n ratsuwäki silloin (Huhtik. 25 p.) oli lähtenyt erääsen laaksoon heinää hewosilleen niittämään. Siinä joutuiwat he kuitenkin pahaan pulaan, koska Turkkilaiset piirittäwät heidät, ympärillä olewille jyrkille wuoriseinille kawuttuaan. Töin tuskin waan pääsiwät kreikkalaiset ahtaan solan kautta ulos, menetettyään kuitenkin muutamia miehiä, joilta Turkkilaiset hakkasiwat päät poikki ja weiwät pois woitonmerkiksi.

Tätä dardarilaistapaa tässä sodassa niin hywin Turkkilaiset kuin Kreikkalaisetkin harjoittiwat, eikä siinä katsottu ensinkään oliko mies jo kuollut wai ainoasti haawoitettu. Wangiksi joutuminen oli wieläkin pahempi, sillä wanki=paroilta usein silwottiin pois korwat sekä nenä, taikka kidutettiin heitä julmalla tawalla kuolijaksi. Siitä syystä Eurooppalaiset Kreikan wäessä wälistä itse lopettiwat hnawoitetut kumppalinsa, kun eiwät nähneet woiwansa heitä poiskuljettaa eiwätkä tahtoneet jättää heitä semmoiselle julmuudelle alttiiksi. Myhrberg kertoi kuinka hän eräässä tilaisuudessa heitti arpaa muutaman Franskalnisen kanssa, kummanko heistä piti antaa tämä surkea apu sitä pyytäwälle, maassa makaawalle kumppalille. "Enkä ole koskaan", lisäsi Myhrberg, "niin hartaasta sydämmestä kiittänyt Jumalaa, kuin koska arpa sattui toiseen mieheen."

Jadwier'n joukon tila tässä Negronontessa sillä wälin paheni pahenemistansa. Maapuolelta ahdisti heitä Omer pascha, ampuen tykeillä heidän leiriinsä, jota täytyi wastaamatta kärsiä, koska ainoain kahden kanuunan lawetit (alusrattaat) oliwat rikki menneet. Meren puolelta wahti pieni turklilainen laiwasto salmea ja lisäsi myöskin luotituiskua tykeillään. Wielä päälliseksi alkoiwat ampuma= ja ruokawaratkin loppua. Jadwier senwnoksi kutsui päällikkönsä kokoon pelastuskeinoista neuwottelemaa. Epäilemättäkin kuului tähän tilaisuuteen seuraawa juttu Jadwier'n pelottomuudesta, jota Myhrberg monta kertaa mielellään kertoeli. Päällikön sisään astuessa Jadwier, joka tosi=Franskalaisena pahimmassakin pulassa aina muisti ruumiinsa hoitamista, par'=aikaa oli partansa ajossa. Tykin luoti samassa lensi sisään ja tappoi yhden miehen, jonka weri pirskahti Jadwier'n päälle. Mutta toimestansa hetkeksikään lakkaamatta, Jadwier silloin ainoasti kirosi: "Noita sen wietäwiä, kun weristiwät kaswoni, jotka juuri olin pessyt puhtaaksi!"

Neuwottelusta ei olisi tässä kuitenkaan ollut suurta apua, jos ei uljaat Hydran=saarelaiset, kuultunan kansalaistensa hädästä, olisi kiireesti joutuneet laiwastollaan awuksi. Heidän tullessaan läksiwät Turkkilaiset kohta pakoon, ja 6 p. Huhtik. oli retkikunta taas onnellisesti päässyt pois saaresta, waikka kyllä wihollinen ankaralla luotituiskulla koetti heitä estää. Koska hewosten wienti laiwoihin, joka käy hitaasti, ei olisi tämmöisen tykkitulen alla ollut mahdollinen, uiwat ratsumiehet ensin pienelle, wähän matkaa rannasta olewalle luodolle, joihin ei luodit enään niin hywin woineet ulottua.

Missolonghin walloituksen perästä jouten jääneet Muhammediläis=armeijat rupesiwat nyt kowasti ahdistamaan Kreikkalaisia. Ibrahim pascha Egyptiläisineen purjehti Morean niemimaalle ja alkoi sitä julmasti häwitellä; Reschid pascha turkkilaisen wäen kanssa marssi Hellas'in kautta, wallottaen kaupungin kaupunkinsa perästä ja rupesi wiimein Atheenaa piirittämään. Pian oli kaupunki hänen wallassansa, mutta linna, Akropolis, wielä teki wastarintaa. Pitikö antaa senkin, samoin kuin Missolonghin, iiman awutta hukkua urhoollisten puolustajiensa werihin? Se oli tietysti mahdotonta. Jadwier pyysi ja sai hallitukselta luwan rientää sen awuksi. Hän wei enimmän osan wäkeänsä, noin 900 miestä, lahden poikki Attikaan ja sai siellä wielä liittoonsa puolenkolmatta tuhatta Palikaria uljaan Karaiskakin johdon alla. Näillä woimilla olisi toki luullut woiwan saada jotain toimeen. Mutta Kreikkalaisten tawallinen tottumattomuus suurempiin, yhteisiin toimiin, neuwottomuus, nahjusteleminen ja monesti myös pelkurius teki tämän yrityksen tyhjäksi. Kolmipäiwäisten tappeluin perästä Khaidaria kylän ympärillä, noin 7-8 wirstan päässä Atheenasta, täytyi tyhjin toimin ja suurella mieshukalla palata entisille maja=paikoille. Gordon'in historiassa mainitaan erittäin yksi muureilla ympäröity puutarha, josta taisteltiin. Kenties oli siis täällä se paikka, jossa Myhrberg kerran kertoeli joutuneensa suureen waaraan. Oli myöhään iltaan sodittu ja Kreikkalaisten oli täytynyt peräytyä. Myhrberg muutamien kumppalein kanssa oli jäänyt erilleen muusta wäestä eikä nähnyt mitään mahdollisuntta päästä sen yhteyteen takaisin, koska puutarha oli täynnä Turkkilaisia. "Hätä neuwon keksii!" sanoo sananlasku. He kapusiwat siis ylös mantelipuitten latwoihin, joissa sillä wälin tulleen pimeyden wuoksi saattoiwat toiwoa pysywänsä piilossa. Siellä istuiwat he näin useampia tunteja, yhä kuullen Turkkilaisten puheet allansa, joskus myös jonkun hnawoitetun kumppalinsa hätähuudon, jolta wiholliset päätä leikkaeliwat poikki. Wiimein wihdoinkin hälweni kuitenkin melu, jolloin piilijät uskalsiwat astua alas puista ja pujahtiwatkin nukkuneitten Turkkilaisten wäen wälitse onnellisesti pakoon.

Aiwan epäilemätön tapahtumapaikkansa suhteen on seuraawa toinen seikka. Gordon kertoo näet Myhrberg'in tässä Khaidarin tappelussa saaneen haawan sääreensä pommin sirpaleesta. Se tietysti tarkoittaa samaa tapausta kuin tämä Myhrberg'in tarina: Kuuman werisaunan perästä oli yö tullut ja Myhrberg makasi, sääreen haawoitettuna, maassa kuolleitten ja kuolewien seassa. Yö ei kuitenkaan ollut pimeä, waan kuu walaisi tanteretta ynnä sen hirmunäköjä hämärällä walollaan. Näin maatessansa kuuli Myhrberg ihmis=ääniä lähestywän. Apua toiwoen kuulteli hän tarkemmin, waan älysi pian kauhuksensa, että Turkin kieltä puhuttiin. Ne oliwat wihollisia, jotka päänleikkaukselle tuliwat, sillä paschan oli tapa maksaa yksi piasteri (noin 25 penniä) joka kristitystä päästä. "Se tieto", niin kertoi Myhrberg, "että Turkkilaisilla tawallisesti oli aiwan tylsät puukot, joilla kauan aikaa sahata kihuutteliwat, ennen kuin saiwat kaulan poikki, tietysti ei tehnyt tuota uhkaawaa kuolemaa suinkaan hauskemmaksi." Kidutuksista päästäkseen, weti hän siis pistolinsa wireesen, pisti sen suuhunsa ja laukaisi. Mutta eipä se lauennutkaan. Myhrberg kaasi sarwesta werestä kruutia wänkkipannuun ja aikoi yrittää uudestaan, mutta samassa hän näki ratsumiehen, joka ajoi aiwan hänen ylitsensä, hewosten kawioin kuitenkin makaajaan sattumatta. Puwusta tunsi Myhrberg miehen kreikkalaiseksi ja huusi häntä apuun, mutta sanaakaan wastaamatta ajoi toinen edemmäksi. Suuttuneena siitä armottomuudesta ojensi nyt Myhrberg pistolinsa miehen jälkeen ja — tällä kertaa laukesi. Kaikki oli taas hiljaa. Myhrberg rupesi uudestaan lataamaan pistoliansa omaksi tarpeekseen; mutta ennen wielä kuin hän oli kerjennyt saada sen työn tehdyksi, tunsi hän yht'äkkiä jotain kosteaa ja pehmeää, joka hänen kaswoihinsa koski. Luoti olikin Kreikkalaisen kaatanut, ja hänen hewosensa kulki nyt itsekseen tappelutanterella, korskahdellen ja haistellen ruumiita. Toiwon säde leimahti Myhrberg'in mielen läpi! Hän tarttui hewosen suitsiin, pääsi monen turhan yrittelemisen ja monen tuskan sekä waiwan perästä selkään hewoselle, joka kuljetti hänet kreikkalaiseen leiriin.

Wiikkoja wieri, kuukausia kului nyt pitkällisellä, tuskallisella tautiwuoteella. Wuoden lopulla tapaamme hänet kuitenkin taas jalkeilla, uljaassa, uskaliaassa retkessä osallisna. Akropolis yhä wielä piti itsepintaisesti puoltansa, mutta kruudit, sen sanan oli linnasta onnellisesti ulospujahtanut lähettiläs tuonut, alkoiwat lähetä loppuansa. Jadwier silloin päätti, kun päättikin, lähteä linnaan ampumawaroja lisään wiemään. Kruudit kaadettiin säkkeihin, jotka juuri oliwat niin suuret, että mies niitä ilman waiwatta saattoi kantaa selässänsä. Sitten walitsi Jadwier wäestänsä 650 miestä, kaikkein taatuimmat, luotettawimmat urohot. Attikan rannalle tultua yöllä Joulukuun 13:ta päiwää wasten, järjestettiin marssijono tällä tawoin: 40 Philhelleniä kulki etujoukkona, sitten seurasi yksi komppania tykkiwäkeä (luultawasti myöskin Länsi=Eurooppnlaisia) ja wiimeisiksi 2 kreikkalaista pataljonaa. Joka miehellä, ewerstiä itseäkään pois lukematta, oli kruutisäkki selässänsä, ja ettei wahingossa tai hillimättömässä taistelu=innossa pamahtawa pyssynlaukaus herättäisi wihollisia, oli kaikista lukoista piit pois=otettu. Onnellisesti ja kenenkään huomaamatta, waikka oli kuutamo=yö päästiinkin piirityswallin juurelle. Siellä seisowa unelias turkkilainen wartija sai erään Philhellenin pajunetin rintaansa, ennenkuin häneltä edes hätähuuto pääsi. Nyt pärähtiwät Jadwier'n rummut; hillimättömällä wauhdilla lähtiin rynnäkölle, ja ennen kuin Turkkilaiset oikein heräsiwät, oli jo apujoukko linnan muurin takana. Jäljestä lähetetyt raehaulit eiwät olleet tehneet kowin suurta wahinkoa; ainoasti 6 kuollutta, 14 haawoitettua oli menetetty.

Akropolis=linnan puolustusta jatkettiin nyt uudella toiwolla ja innolla. Mutta jos olikin ampumawarain ja wereksen apuwäen saanti linnalaisille suuresti suotu, niin ilmautui kuitenkin pian myös tuntuwa haitta niin suuren ihmisjoukon sisääntulosta. Linnassa näet ei ollut muonaa ennestäänkään ylen runsaalta ja wielä wähemmiksi kutistuiwat tietysti tästä lähtein joka miehelle päiwä=osaksi antettawat määrät. Muita rawinto=aineita ei muuten juuri ollutkaan, paitsi kuiwia papuja sekä riisisurwimia (kryynejä). Kummako siis, jos jokainen joutohetkinään koetteli jos milläkin keinolla pyytää itselleen wähän lisäsärwintä. Niinpä Myhrbergkin yhtenä päiwänä istui ikkunapielen takana piilossa, wäijyen kissaa, jonka oli nähnyt wälistä käwelewän wastapäätä olewan katon reunaa myöten. Mirri parka, mitään pahaa aawistamatta, lähtee tawalliselle aamukäwelylle — pauksis! — siinä jo pamahti, ja naukuja, wiimeistä kertaa nauwahdettuaan, putosi linnapihaan. Nuolena riensi Myhrberg alas saalistansa noutamaan. Paisti, likemmältä katsoen, tosin ilmautui olewan jokseenkin laiha ja lihaton, waan paistiahan se oli kuitenkin kaikissa tapauksissa. Mutta samassa kun hän kallistihe saalistaan ottamaan, kirosi joku hänen wieressään: "Hiiteen, herra, ja älkää koskeko minun kissahani!" Myhrberg katsahti ylös ja näki siinä samassa talossa ylikerrassa asuwan saksalaisen wapaaherran, joka seisoi hänen edessään, hurjasti heilutellen pyssyään kädessään ja tuijotellen häneen wimmaisilla silmillä, niin kuin olisi tahtonut haukata häntä suuhnusa. — "Teidänkö kissanne?" wirttoi Myhrberg wakawasti. "Kuinka niin? Minähän sen ammuin." — "Ei suinkaan, minä sen olen ampunut!" huusi toinen. — Riidan melu oli sillä wälin koonnut sinne koko joukon muitakin Philhellenejä, jotka nyt sekaantuiwat asiaan ja koettiwat riitaweljeksiä sowittaa. Heidän ehdoituksestaan katsottiin ensin pyssyjä — ihme ja kumma! — ne oliwat molemmat mustat ja kosteat tuoreesta kruutisawusta. Molemmat oliwat siis aiwan samalla silmänräpäyksellä laukaisseet, niin ettei ollut kuulunut muuta kuin yksi ainoa pamaus. Ruwettiin tuosta kissaa tutkimaan — siinä waan oli yksi luodin läpi; toinen luoti oli siis menuyt metsään, niinkuin sanotaan. Mutta kumpiko se oli molemmista, se oli aiwan waikea asia ratkaista, koska kumpikin kiwenkowaan wäittiwät tähdänneensä niin tarkasti ettei suinkaan woinut olla sattumatta. Ainoa keino oli siis jakaa saalis kahden kesken, johon ehdoitukseen riitaweljesten täytyikin tyytyä. Sitä wastaan eiwät he kuitenkaan suostuneet sopimaan pois keskenänsä waihdettuja häpäisewiä sanoja; ne muka eiwät lähteneet muutten kuin werin huuhtomalla. Philhellenein joukossa wallitsewain sääntöin mukaan tosin ei saanut nyt piirityksen aikana mitään yksityistä kaksintaistelua tapahtua; kaikki woimat oliwat säilytettäwät wihollista wastaan. Mutta sittemmin ulos päästyä oli wihastuneitten herrain ensi työnä käydä mittelemässä miekkojansa, ja Myhrberg sai silloin maksaa puolen osansa kissanpaistista haawalla käsiwarressaan, jonka arpea hän wanhanakin wielä näytteli, tästä kertoellessaan.

Tuskissaan tilastansa lähetteli Jadwier tuon tuostakin sanansaattajia, Turkkilaisiksi puettuina, ulos linnasta ystäwänsä yhä uusiin apu=yrityksiin kehoittamaan. Sillä tawoin saapui myös Toukokuun alkupäiwinä 1827 yksi hänen upseereistansa Kreikkalaisten leiriin. Tämä upseeri, waikka Gordon sen ei nimeä mainitse, nähtäwästi oli meidän Myhrberg, sillä yhdessä taatussa muistoonpanossa hänen elämästään oli sanottu, että hän oli neljä kuukautta piiritettynä eräässä linnassa (paikan nimeä ei mainita), ja tämä ajan määrä sopii jokseenkin hywin Akropolissa kuluneesen aikaan. Wielä todenmukaisemmaksi wahwistuu se seikka siitä, että täydellä warmuudella tiedetään Myhrberg'in ottaneen osaa wiimeiseen yritettyyn apurynnäkköön linnan hywäksi Toukok. 6:nä päiwänä. Tämäkin meni tyhjäksi samoin kuin kaikki edelliset; syynä oli tällä kertaa warsinkin kreikkalaisten Palikari=päällikköin eripuraisuus ja tottelemattomuus ynnä myös armeijan ylipäällikön, englantilaisen kenraalin Church'in aiwan päättömät taistelusuunnitelmat. Kauhea werilöyly tuli Kreikkalaisille osaksi; wähintänsä 1,500 heidän sotureietansa sai surmansa; kuudestakolmatta Philhellenistä, jotka heidän riweissänsä taisteliwat, pääsi ainoasti neljä hengissä pakoon. Pelastuneissa oli myös Myhrberg; koska kaikki oli hukassa, ui hän, niin kuin monet sadat muutkin, wähän matkaa rannasta seisowiin laiwoihin; siinä suhteessa oli kuitenkin hänen pakonsa aiwan erilainen muiden paosta, että hän ei uinnin helpoittamiseksi jättänyt aseitansa, waan tuli täysin warustuksin takaisin, niinkuin oli taisteluun lähtenyt. Sanotaanpa hänellä wielä päälliseksi olleen pieni rautainen Napoleon I:n kuwa taskussansa; siitäkään hänelle rakkaasta muistikalusta ei hän ollut hennonut luopua.

Nyt ei tietysti ollut linnalaisilla enää muuta kuin antautuminen edessä; Kesäkuun 5 p. awautuiwat siis Akropolin portit woittajalle. Pitkällisen ehtoinhieromisen perästä Reschid pascha, joka oli kuullut Ibrahim'in taas aikowan tulla awuksi ja tässäkin, niinkuin Missolonghissa, häneltä ryöstää lopullisen woiton kunnian, suostui kaikkiin linnalaisten waatimuksiin. He marssiwat siis Kesäk. 5 p. aseineen, lippuineen ulos; wieläpä weiwät kaikki yksityisetkin tawaransa mukaansa, joiden kuljettamiseksi pascha heille oli lainannut 75 hewosta. Rannassa seisoi franskalaisia sekä itäwaltalaisia kauppalaiwoja heitä wastaan=ottamassa, jotka weiwät heidät muiden Kreikkalaisten leiriin.