Näyttää siltä kuin olisi Myhrberg Kolias'in tappelun perästä jälleen jollakin keinolla päässyt linnaan takaisin. Kumminkaan ei sowi seuraawa juttu hänestä mihinkään muuhun paikkaan. Myhrberg oli piirityksen aikana kerta Jadwier'n käskystä käynyt Reschid paschan puheilla; hänen oli pitänyt olla antaumus=ehtoja hierowinansa, mutta todentodella tahdottiin sillä waan nukuttaa Turkkilaisten walppautta ja peittää erästä aiottua ulosrynnäkköä. Petoksen sitten hawaittuansa oli pascha tulistunut kowaan wimmaan ja waati nyt, kun linna todella antautui, Myhrberg'iä käsihinsä. Mikäs siinä pulassa nyt oli tehtäwä? Eihän toki ollut mahdollista antaa kumppalia warman ja tuskallisen kuoleman alaiseksi; ei myös ollut mahdollista wiedä häntä Turkkilaisten nähden pois linnasta! Keksittiinpä kuitenkin wiimein, kun keksittiinkin, hywä keino. Myhrberg kätkettiin tyhjään wiinitynnyriin ja nostettiin kuorman päälle; Turkkilaisille annettiin se wastaus, että hän jo oli heidän luodeistaan saanut surmansa. Uloskuljettaessa tuli linnaan päin marssiwa wihollis=rykmentti wastaan; Turkkilaiset, päästäkseen kiireemmin eteen päin, kumosiwat kuormat tienwiereen. Silloin wierähti Myrrberg'in tynuyri niin onnettomasti, että hän jäi päälaelleen seisomaan! Tässä epämukawassa tilassa täytyi hänen olla jokseenkin pitkä aika, siksi kun, Turkkilaisten päästyä ohitse, jälleen ruwettiin nostamaan kuormia. Hän oli silloin jo pyörtynyt tunnottomaksi ja olisi warmaan pian kuollut, jos ei apua olisi tullut hywään aikaan. Tätä juttua kertoessaan oli Myhrberg'illä wielä tapana siihen lisätä toinen wielä kummempi. Hän sanoi Pariisissa, ennen lähtöänsä tähän sotaan, käyneensä erään siihen aikaan kuuluisan ennustajan luona, lystin wuoksi kohtaloansa kuulustellakseen. Akka oli, hänen kätensä piirteitä tutkittuaan, silloin ennustanut että hän pian oli joutuwa suureen hengen waaraan, waan pelastuwa siitä pitkää aikaa päälaellaan seisomalla. "Johan siitä yksinkin woi saada surmansa ilman mitään muitta apukeinoitta!" oli Myhrberg siitä nauraen silloin wirkkanut.
[Tämän, samoin kuin kissajutunkin, asetti niiden kertoja Missolonghiin; mutta kun Missolonghi ei koskaan antautunut sowinnolla, eikä myös M. tiettäwästi ollut missään muualla piiritettynä, niin näkyy selwästi näiden tapausten tanteren olleen täällä.]
Kesä 1827, sen perästä kun Atheenan Akropoliskin oli antautunut, näytti tuowan Kreikan nuorelle wapaudelle wiimeisen surman=iskun. Koko Hellas eli Pohjois=Kreikka oli nyt Turkkilaisten wallassa; Moreassa Ibrahim pascha Egyptiläisineen yhä wielä häwitteli, uhaten saattaa sitä aiwan asukkaattomaksi, puuttomaksikin erämaaksi. [Egyptiläiset hakkaeliwat öljypuistojakin maahan joka paikassa.] Kreikkalaiset wastusteliwat häntä wielä, mutta heikonneilla woimilla, hakien wuoristosta turwapaikkoja.
Luultawasti kuuluu tähän aikaan tämä juttu. Kreikkalaisten ratsuwäki oli eräässä kahakassa joutunut tappiolle ja hajalleen; jokainen pyrki pakoon mitä teitä sattumus häntä johdatti menemään. Myhrberg, näin ypö=yksinään ratsastaessaan, joutui suuren suon reunalle. Siitä oli hänen yli mentäwä, sillä kiertämään yrittäessä olisi hän warmaan sattunut perään=ajawien wihollisten käsiin. Mutta eipä kahlaaminenkaan, sen hän sangen pian hawaitsi, ollut paljoa wähemmin waarallinen. Joka askeleella upposi hewonen niin sywälle, että waan töin tuskin sai jalkansa lietteestä ylös nostetuksi. Yht'=äkkiä, kun Myhrberg päätänsä kerran korotti, oli Turkkilainen ratsumies edessä, samassa suossa kömpimässä. Oman matkansa waiwoihin kokonaan kiintyneenä ei Myhrberg ollutkaan wihollisen tuloa huomannut. Leimauksen nopeudella tempaisi hän kuitenkin pistolin wyöstään ja laukaisi — mutta kiireissä lähetetty luoti menikin, niin kuin on tapa sanoa, männikköön. Samassa suhahti Turkkilaisen sapeli Myhrberg'in kaulan siwuitse, sekin yht'hywin wahinkoa tekemättä, sillä hewosen äkillinen uppoominen oli wihollisen siwalluksen suunnastaan poikkeuttanut. Sen enempää ei taistelua enää jatkettukaan; luultawasti arweliwat molemmat itsellään ilmankin olewan tarpeeksi waiwaa ja waaraa suossa kulkemisessa. Aiwan eheänäpä ei ollut Myhrberg kuitenkaan päässyt tästä. Sillä koska hän, suon toiselle reunalle wihdoin saawuttuaan, tahtoi hiukan karaista uupuneita woimiansa ja tawoitti ewäs=säkkiään — tapasikin käsi tyhjää waan. Turkkilaisen sapeli oli näet leikannut poikki nuoran, jolla säkki oli satulaan kiinnitetty. "Mulla ei ollut tosin siinä muuta kuin wähäisen kuiwia riisisurwimia (kryynejä)", lisäsi Myrberg tätä kertoessaan, "ja se tappio saattaa teistä näyttää sangen wähäpätöiseltä. Mutta koetelkaapas, hywät herrat, olla pari päiwää ilman hiukkasen einettä, niinkuin minä sitten sain olla, ennen kuin taas ystäwiin yhdyin, niin kylläpä tekin käsittänette että minä melkein yhtä mielelläni olisi suonut kaulani kuin sen nuoran poikkileikatuksi!"
Epäilemättä tähän samaan aikaan sopii wielä toinenkin kertomus. Taistelun hirmut eiwät olleet täälläkään enempää kuin muissa sodissa saattaneet kaikkia lempeämpiä tunteita tukehduttaa. Nuori kreikkalainen soturi oli kauniisen tyttöön rakastunut, joka myös puolestaan ei ollut niitä, jotka eiwät "suostu sulhasihin, mielly miehi'in hywihin". Se paha este kuitenkin oli molempain rakastajain wälillä, että heidän isänsä oliwat periwihollisia. Mutta milloinka on rakkaus tämmöisistä esteistä huolinut. Yhtenä yönä ilmautui sulhanen ystäwäjoukon kanssa appensa linnan edustalle, joka oli korkean, jyrkän kallion huipulle rakenuettu niinkuin kotkan pesä. Tyttö joka ennalta oli saanut salasanoman, solautti silkkiset tikapuut ikkunastaan alas. Jonkun piti nyt kiiwetä tuonne ylös tuota ihanata saalista noutamaan, sillä tyttö itse ei uskaltanut yksin tulla alas. Kaikkia kuitenkin peloitti kallioseinän sekä linnanmuurin korkeus; seisoipa itse sulhanenkin epäilyksissään, halun ja pelon waiheilla. Silloin meidän Myhrberg, joka jo lapsena oli ilmassa leijuilemiseen oppinut, kiipesi rohkeoti ylös, otti morsiamen syliinsä ja toi hänet onnellisesti maahan. Koska isä sai tiedon ryöstöstä, oliwat jo ryöstäjät kaukana sieltä hywässä turwapaikassa. Onni ei ollut heillä kuitenkaan kowin pitkällinen; Chion=kaupungissa, johon nuorikko pian sen perästä miestään sesrasi, ruhtoi turkkilais=pommi ruhjaksi sen talon, missä hän asui, ja hautasi hänet raunioitten alle.
Perikadosta, joka jo näkyi ammottawan kitaansa, pelasti nyt Kreikkalaiset tuo kuuluisa Nawarinon tappelu. Wenäjän, Englannin ja Franskan sota=alukset, jotka, rauhasowinnon toiwossa, tahtoiwat estää Ibrahim=paschaa lähtemään Hydran ja Speggian saaria, kreikkalaisen kapinan pesäpaikkaa, kukistamaan, sattuiwat taisteluun hänen kanssaan, josta oli seurauksena egyptiläisen sekä turkkilaisen laiwaston perinjuurinen häwitys. Muutama tieto mainitsee Myhrberg'inkin ottaneen osaa tähän tappeluun ja saaneen siinä pahan haawan. Mutta se on nähtäwästi suuri erehdys. Mitähän asiaa olisi hänellä ollut laiwastossa, jolla ei alkuaan ollutkaan yhtään aikomusta taisteluun ryhtyä. Ja paitsi sitä jo Jadwier, jonka seurassa hän aina oli, kohta Nawarinon tappelun jälkeisenä päiwänä läksi toisesta Kreikanmaan satamasta uudelle retkelle.
Kreikkalaiset, joiden sydämmessä kristittyin laiwain tulokin jo oli wirittänyt uutta toiwoa ja uskallusta, oliwat näet päättäneet yrittääkseen walloittaa suurta, wiljawaa ja ihanaa Chios=saarta Aasian rannalla, siksi että sekin rauhanpäätöksessä tulisi heidän uuden waltakuntansa lisäksi. Jadwier, uskaliaana, uljaana kuin ainakin, tarjousi retken päälliköksi. Hän wei kanssaan koko säännöllisen sotawoimansa, melkein 1,000 miestä, ja paitsi sitä wielä noin 1,500 Palikaria. Myöskin Myhrberg oli mukana, nyt jo stabin-ratsumestarina, johonka arwoon kreikkalaisen armeijan uusi ylipäällikkö, englantilainen kenraali Church, oli hänet juuri nykyään koroittanut. Lokak. 28 päiwänä saapuiwat he Chios=saaren rantaan; seuraawana aamuna jo oli pää=kaupunki heidän wallassaan. Turkkilaiset ottiwat turwansa linnaan, jota Jadwier myös toiwoi pian saawansa walloitetuksi. Hän laittoi säännöllisiä piirityswalleja ylt'ympäri, joista pommitteli Turkkilaisia. Hän pani laiwoja siihen salmeen, joka saaren mannermaasta erottaa, estääkseen wereksen apuwäen ja muonan tuontia. Käwipä hänen wäkensä wälistä Aasiankin rannikolla polttamassa linnalaisille sinne kokoon kerättyjä waroja. Mutta yhtähywin ei ollut Jadwier'llä täälläkään sen parempaa menestystä kuin edellisissä yrityksissään. Turkkilaiset osoittiwat tawallista itsepintaisuuttaan muurien takana ja toiselta puolen nousi Jadwier'lle woittamattomia esteitä talwen kolkkouden, Palikarein kurittomuuden ja oman wäen puuttuwan harjoituksen kautta. Maalisk. 14 p. 1828, sen perästä kun Turkkilaisten oli onnistunut tuoda Aasiasta suuri apujoukko linnaan, täytyi Jadwier'n luopua pitkällisestä piirityksestään. Hän joutui nyt Chios=saaren wuoristossa suureen hätään, kun sekä ampuma= että muonawarat oliwat lopussa. Likeisistä saarista awuksi rientäneet kreikkalaiset alukset pelastiwat kuitenkin wiimein retkikunnan tähteet. Kaikki mukana tuodut tykit oli täytynyt jättää wihollisen käsiin, mutta sitä wastaan säilyi enin osa ratsuhewosista Myhrberg'in toimen uljauden kautta, niinkuin Gordon historiassansa nimen omaan mainitsee, waikka hän walitettawasti ei kerro sen tapauksen kohtia tarkemmalta.
Samassa paikassa on muistutuksessa myös useampia muitakin tietoja Myhrberg'in osan=otosta Kreikan sodassa ynnä lopuksi se kunnioittawainen todistus, että "Myhrberg oli parhain ja urhoollisin kaikista Philhelleneistä, yhtä etewä jalon näkönsä ja ruumiinwoimansa kuin uskaliaisuutensa ja tapainsa puhtauden puolesta." Samalla lailla myös Jadwier'kin sittemmin eräässä kirjeessä kiittää Myhrberg'iä urhoolliseksi ja omaa woittoa pyytämättömäksi. Wielä wakuuttaa Jadwier, että sotamiehet sekä muukin kansa suuresti rakastiwat Myhrberg'iä, siitä syystä että hän edellisten kanssa aina jakoi kaikki niin puutteet kuin waiwatkin, ja jälkimmäistä kohtaan aina osoitti kohtuutta sekä lempeyttä.
Chios=saaresta palattua sai Myhrberg komentajanpaikan Palamedes=linnassa likellä Nauplian kaupunkia. Sekin oli erin=omainen kunnioituksen ja luottamuksen osoitus; sillä kreikanmaan silloinen presidentti Capo d'Istria, joka hänet siihen määräsi, ei muulloin suinkaan ollut taipuwainen ulkomaalaisille korkeita, tärkeitä wirkoja antamaan.
Rauhasowinnon perästä, kun Baijerin prinssi Otto tuli Kreikan kuninkaaksi, päättiwät maan säädyt palkita wapaus=sodassa osallisna olleita muukalaisia sellaisilla maatiluksilla, jotka Turkkilaisten puolta pitäneiltä Kreikkalaisilta oli ryöstetty. Myhrberg'illekin semmoista tarjottiin, mutta hän ei ottanutkaan sitä omaksensa. Hän lahjoitti maatilansa sen entisille omistajille, ilmoittaen heille päätöksensä näillä sanoilla: "Minä tulin ihmiskunnan nimissä taistelemaan teidän wapautenne ja omistus=oikeutenne puolesta, enkä teidän omaisuuttanne ryöstämään. Ottakaa tilanne takaisin ja tulkaa uskollisiksi maallenne, se on olewa paras palkintoni." Pienen eläkerahan hän kuitenkin wiimein suostui ottamaan Kreikan hallitukselta, ynnä myös, wähän wastaanhangoiteltuansa, rintaristin.