Tähän aikaan, josta nyt tässä wiimein on ollut puhe, ei Myhrberg muuten ollutkaan enää Kreikanmaalla. Hän joutui pian riitaan omaa woittoa pyytelewän Capo d'Istrian kanssa ja luopui wirastaan. Hän meni nyt Maltan saareen, jossa oleskeli jonkun aikaa sotakumppalinsa ja ystäwänsä, usein jo mainitun historioitsijan Gordon'in luona, seuraten sitten myös tämän kanssa matkalla Espanjan kautta.
Siinä rauhattomassa maassa par'=aikaa ei sattunut olemaan mitään keskinäis=sotaa eikä kapinaa; mutta edellisestä sodasta jouten jääneitä sotamiehiä kuljeskeli ympäri wuoristoja, roswoellen ja surmaellen matkamiehiä. Postiwaunut, joilla Myhrberg ja Gordon matkustiwat, saiwat eräässä waarallisessa paikassa muutamia sotamiehiä suojaksensa, niin että toiwottiin oltawan täydessä turwassa. Yht'=äkkiä seisahtuiwat kuitenkin waunut keskelle ahdasta wuorisolaa, ja roswojoukko karkasi päälle, käskien kaikkein käydä pitkälleen maahan, jos tahtoiwat pitää henkensä. Myhrberg ensihetkellä tempaisi esille pistolinsa, wastarintaan ruwetakseen; mutta samassa hän hawaitsi että suojelijoiksi annetut sotamiehetkin jo oliwat kaikki kätkeneet nenänsä nurmikkoon, ja wiskasi siis myös pois aseensa. Epäiltäwä on tokko matkajoukko sittenkin olisi eläwin hengin päässyt tästä kohtauksesta, sillä Maria Rosa, tämän roswoparwen päällikkö, ei tawallisesti pitänyt suurta wäliä ihmiswerestä. Mutta Myhrberg huusi roswolle muutamia sanoja, tuoden hänelle terweisiä eräältä Kreikan sotaan kaatuneelta Espanjalaiselta, jonka Myhrberg oli tuntenut ja tiesi olleen Rosan sotakumppalina Riegon kapinan aikana. Siitä ihastuneena päästi roswo matkalaiset kohta eteenpäin menemään, waikkei kuitenkaan senwuoksi antanut ryöstettyä tawaraa takaisin. Päinwastoin riisuttiin Myhrberg'iltä ja hänen seuraltaan waatteetkin niin tarkoin, että heidän täytyi ilposen=alastomina, miehet sekä naiset, astua lähimmäiseen kylään asti. "Se hywä onni meillä kuitenkin oli siinä tilaisuudessa", kertoi Myhrberg, "että ryöstö tapahtui keskipäiwällä, jolloin Espanjan paahtawan auringon alla kyllä tarkeni ilmankin waatteitta."
Pianpa tarjoutui taas Myhrberg'ille tilaisuus uusiin retkeilemisiin. Franskassa onnistuneesta wallankumouksesta kiihtyneenä oli Puola noussut aseisin. Pariisissa, waikkei itse hallitus uskaltanut ryhtyä sotaan Wenäjää wastaan, puuhattiin julkisesti apua Puolalaisille. Ahkerimpia näissä hankkeissa oli Jadwier, Myhrberg'in wanha sotapäällikkö. Myhrberg'in päätös ei wiipynyt myöskään kauan. Sana "wapaus=sota" waikutti häneen aiwan samoin kuin torwen törähdys sota=oriisen. Innoissaan ei hän muistanut sitäkään että hän nosti aseensa Suomenkin hallitsijata wastaan. Saatuaan Jadwier'iltä suuresti ylistäwäisen suosituskirjeen wietäwäksi kenraali Ramorinolle, ennen jo Puolan sotaan menneelle Italialaiselle, riensi Myhrberg kewätpuolella wuotta 1831 Galiziaan.
Ensimmäiset waarat ja wastukset kohtasiwat häntä jo täällä, ennenkuin hän wielä oli sotatanterellekaan saapunut. Itäwalta ja Preussi näet, peläten omiakin Puolan jaossa saatuja alusmaitansa, eiwät suinkaan suoneet menestystä kapinalle, waan kokiwat kaikin tawoin estää awun tuontia ulkoa.
Lähenipä yhtenä päiwänä matkawaunut Krakowan kaupunkia, jossa myös seisoi Itäwallan sotawäkeä, waikka se silloin wielä oli itsenäisenä wapaawaltana. Portilla waunut seisahdutettiin ja wartijat tuliwat waatimaan matkustawaisten passeja. Waunuissa nähtiin ainoasti kaksi naista, jotka siis, sen perästä kuin heidän passinsa oli tarkastetut, estämättä päästettiin sisään. Mutta kun nämät rouwat sitten, kaupungissa, muutaman ystäwän taloon saawuttuansa, astuiwat ulos, ilmautui waunuista wielä kolmaskin henkilö. Se oli meidän Myhrberg, joka oli ollut piilossa waunuin pohjassa, rouwaswäen turkkien alla. — Suojelijainsa awulla luotettawalla oppaalla warustettuna jatkoi hän sitten jalkaisin matkaansa ja seisoi pian rajana täällä wirtaawan Weiksel=joen rannalla. Mutta mitenkäs oli nyt päästäwä yli siitä? Itäwaltalaiset oliwat korjanneet kaikki weneet taltehensa. Pitkältä arwelematta syökseytyi silloin Myhrberg weteen ja ui toiselle rannalle, saaden tällä uskaliaalla retkellä yht'=aikaa sekä kylmää että kuumaakin kokea. Nykyään wasta tapahtuneen jäänlähdön perästä ajeli näet yhä wielä jääpalasia wirtaa myöten; mutta saman werran kuin ne uimamiehen jäseniä jäädyttiwät, kuumensiwat taas hänen wertansa itäwaltalaisten rajawartijain luodit, jotka jäljestä lensiwät.
Missä paikoin ja millä tawoin nyt Myhrberg otti osaa sotaan, siitä ei ole meillä paljon mitään tietoa. Harwoin saatiin hänet muulloinkin kertomaan retkistänsä, mutta Puolan sodan suhteen oli hän wielä umpimielisempi. Narew=joen tappelussa (wähää ennen suurta Ostrolenkan taistelua) sekä Warssowan puolustuksessa on hän kuitenkin, niinkuin edempänä saamme nähdä, itse kertonut ollehensa läsnä.
Lopulla sotaa, luultawasti silloin kun Warssowan walloitettiin, joutui hän wangiksi Wenäläisten käsiin. Surkea kohtalo, wiheljäinen elämä Siperian autioissa erämaissa, näkyi nyt tulewan hänelle wälttämättömäksi kohtaloksi. Tätä estääksensä paniwat kuitenkin hänen ystäwänsä Franskassa kaikki keinot liikkeelle. Heidän waikutuksestaan kirjoitti Franskan sotaministeri Soult Ruotsin silloiselle kuninkaalle Kaarle XIV:lle Juhanalle ja kehoitti tätä, joka oli hywässä ystäwyydessä Wenäjän keisarin kanssa, pyytämään wankia wapaaksi. Ennen wielä kuin nämät mahtawat puolenpitäjät oliwat kerjenneet saada mitään toimeen, oli kuitenkin jo Myhrberg ilman niittä pääsyt wapauteen. Tarinat tästä tapauksesta owat wähän erilaiset. Ruotsissa kerrotaan Myhrberg'in, wangiksi joutuessaan, tulleen wiedyksi erään wenäläisen kenraalin eteen, joka 1808 wuoden sodan aikana oli ollut majassa Myhrberg'in äidin talossa. Kiitollisuudesta siellä hänelle osoitetusta kohteliaisuudesta antoi tämä nyt wangille tupakkamassin, jonka pohjaan oli muutamia kultarahoja kätkettynä, ja niillä sitten Myhrberg lumosi wartijana olewain kasakkien silmät, niin ettei he olleet hänen karkaamistaan huomaawinaan. Toisen tarinan mukaan taas, jonka sen kertoja tämän kirjoittajalle wakuutti kuulleensa Myhrberg'in omasta suusta, oli Myhrberg jo wiety Warssowan linnaan lukon taakse. Sinne oli kuitenkin yhtenä iltana hämärässä tullut eräs korkeampi upseeri, Suomesta kotoisin, joka oli kuullut kansalaisensa kohtalosta. Tämä antoi hänelle kultarahoilla täytetyn kukkaron sekä pitkän, harmaan upseeri=wiittansa, johon puettuna Myhrberg pää pystyssä ja aiwan rauhallisen näköisenä astui linnasta ulos. Wielä paremmaksi wakuudeksi oli hän saanut siksi yöksi annetun tunnus=sanan tietää, niin ettei wartijoina olewat sotamiehet millään muotoa woineet arwata häntä karkuriksi.
Tällä ei olleet kuitenkaan wielä kaikki waarat lopussa. Kolkkoja korpia, synkkiä soita myöten samoellen kuljeskeli hän wielä kauwan aikaa Puolassa, ennen kuin hänen wiimein onnistui päästä rajan yli. Ihmis=asuntoja wältti hän tietysti niin paljoa kuin mahdollista, kun ei koskaan woinut olla warma siitä, ettei häntä ilmi=annettaisi. Yhtenä päiwänä pakoitti hänet kuitenkin nälkä erääsen mökkiin poikkeemaan. Emäntä, joka yksinään oli kotona, armahtikin repaleista, kalwakkaa pakolaista, antoi hänelle ruokaa ja wei hänet piilopaikkaan, koska par'=aikaa sillä seudulla majaili kasakkeja, jotka puolalaisia karkureita pyyteliwät. Samalla tuli mökin isäntakin kotiin, joka kertoi saaneensa kuulla, että erästä karkuria oli nähty heidän likeisyydessään. "Kas sitäpä", lisäsi hän, "kelpaisi löytää ja kiinni saada. Siitä yksi ja toinenkin kultakolikko lähtisi!" Suurella ahkeruudella rupesi nyt mies etsimään kaikki likipaikat metsässä läpi, aawistamatta että pyydettäwä saalis oli kätketty hänen oman tallinsa parwelle. Wiikon päiwät piti emäntä näin Myhrberg'iä suojassansa, saatellen aina miestään harhateille, kunnes wiimein, kasakkein lähdettyä muualle ja mökin=isännän ollessa metsällä, pakolainen saattoi jatkaa kulkuansa. — Sitä rautaista ruumiin ja hengen wahwuutta, jonka luonto oli hänelle suonut, oli tosiaan Myhrberg'in hywin tarwis, kestääksensä kaikkia tällä matkalla eteen tulewia waiwoja; waaran lakattua, joka oli häntä alin=omaisessa mielen=kiihoituksessa pitänyt, raukeni kuitenkin hänenkin woimansa. Preussissä, turwapaikkaan päästyänsä, waipui hän tautiwuoteelle ja makasi kauan aikaa kowasti sairaana.
Siihenkö jo kaikki jutut Myhrberg'in osan=otosta Puolan sodassa loppuwat? kysynee luultawasti moni lukija. Entäs sanotaanhan hänen siellä ottaneen itsellensä walenimen Langermann ja onhan sen niminen kenraali silloin tehnyt nimensä sangen kuuluisaksi? Tämmöistä todellakin tarinoipi yleinen huhu, joka aina on niin kärkäs panemaan omiansa historian lomapaikkoihin. Walitettawasti ei tämä korea pilwilinna kuitenkaan kestä todellisuuden kylmää, säälitöntä puhallusta. Langermann ensiksikin on Smitt'in, tutussa, tarkassa historiassa Puolan sodasta nimen=omaan sanottu Saksalaiseksi, Meklenburgilaiseksi, ja myöhemmät tiedot wakuuttawat hänen kuolleen w. 1861 kotipaikassaan. Mutta annas olla että siinä olisikin joku erehdys sattunut, ettei Langermann olisikaan ollut Saksalainen (sanottiinhan Myhrberg Kreikan sodassa Ruotsalaiseksi), niin oli kuitenkin kaksi seikkaa, jotka epäilemättömäksi todistawat että Myhrberg ei woinut olla Langermann. Myhrberg'in sanotaan itse kertoneen ollensa läsnä Warssowan puolustuksessa; Langermann puolestaan (katso Smitt'in historiaa) läksi Warssowasta pari päiwää ennen rynnäkköä. Myhrberg, niinkuin aiwan warmaan tiedetään, joutui wangiksi; Langermann seurasi Ramorinon armeijan=osastoa rajan yli Galiziaan ja on nimen=omaan mainittu niiden kenralein joukossa, jotka siellä antoiwat miekkansa Itäwaltalaisten käsiin ja näin säilyttiwät wapautensa. Tämmöisten epäilemättömäin todistusten rinnalla ei woi panna mitään arwoa tuolle tarinalle että, muka Myhrberg, myöhemmin täällä Suomessa käydessään oli eräälle tuttawalle lähettänyt käyntikortin, johon nimi Langermann oli kirjoitettu. Wastatodistuksena, kun sen waan oikein ymmärtää, ei myös woi seuraawakaan, todella tapahtunut seikka olla. Toista kertaa myöhemmin taas Suomessa käydessänsä oli näet Myhrberg kerran puhunut Puolan sodasta ja ankarasti moittinut Puolalaisten keskinäistä eripuraisuutta. "Siitä syystä", lisäsi hän wiimein, "täytyikin heidän uskoa korkeita ja tärkeitä päällikönpaikkoja ulkomaalaisille, niinkuin Ramorinolle" — (hän pysähtyi hetkeksi ja hymyili) — "ja Langermann'ille." Tämä hymyilys tietysti ei osoita mitään muuta, kuin että hän tiesi itseään luultawan Langermann'iksi.
Yhtähywin ei Myhrberg'in osan=otto tässä sodassa, waikkei tiedetä millä nimellä hän siellä taisteli, ole woinut olla aiwan mitätön, sen todistaa suuri kunnioitus ja rakkaus, jota puolalaiset maanpakolaiset hänelle useammin kerroin osoittiwat. Hän oleskeli myöhemmin kauan aikaa suotuna wieraana ruhtinas Egartoriskyn luona Romassa. Samaa myös osoittaa seuraawa liikuttawa tapaus aikaisemmalta ajalta. Myhrberg, Pariisissa oleskellessaan, oli kerran pulassa, kun hänelle tulewa rahakirje yli määrä=ajan wiipyi. Helposti olisi hän tietysti saanut pienen lainan joltakulta monista ystäwistään, mutta ylpeys esti häntä "kerjäläiseksi" rupeemasta. Hän meni siis mielemmin yhteen noista työwäelle aiotuista rawintohuoneista, joissa muutamasta sousta (noin 5 pennistä) sai oikeuden kolme kertaa pistää kahwelin suureen soppakattilaan ja täten onkia, miten onni salli; lihapalasen, potaatin, kaalinlehden y.m.s. Kun Myhrberg syötyänsä astui ulos kadulle, kääntyi huonoihin waatteihin puettu mies hänen puoleensa: "Enhän minä suinkaan erehdy, Tehän se olette…! Mä kohta tunsin teidät!" — Myhrberg turhaan koetteli muistaa miestä. — "Te ette näy tuntewan minua — minä olen Puolalainen ja olen teidän johtonne alla taistellut Grohow'issa, Ostrolenkassa — mutta, sallikaa minun kysyä, kuinkas te täällä käytte? Woisiko semmoinen mies olla puutteessa? Woi kun minä olen niin köyhä, etten woi auttaa teitä!" — Myhrberg rauhoitti häntä, wakuuttaen että hänen puutteensa waan oli satunnainen, hetkellinen. — "Sallitteko kumminkin", jatkoi Puolalainen, "että joskus käyn teidän luonanne puhumassa menneistä ajoista?" — Siihen suostuen ilmoitti Myhrberg hänelle kortteerinsa ja he erosiwat kättä puristeltua. Seuraawana päiwänä tuli Myhrberg'ille nimetön kirje: "Onneton pyytää teitä awuksensa. Tulkaa niin pian kuin mahdollista … kadun … numeroon." Myhrberg, jonka jalo sydän aina oli apuun walmis, riensi osoitetulle paikalle ja tapasi katon=alaisessa kammarissa nuoren neidon. "Minä olen Puolalainen," sanoi tämä, "ja kuulin eräältä kansalaiseltani että te olette puutteessa. Rikas en ole minäkään, kun olen wiraltani tanssijana balletti=teaterissa, mutta onpa minun kuitenkin onnistunut saada tämä pieni summa kokoon. Älkää hylätkö tätä kiitollisuuden osoitusta!" Tuo puolalainen mies, kun ei itse woinut mitään, oli koettanut toisen kautta hankkia Myhrberg'ille apua, ja saadaksensa hänen paremmin puheilleen, oli tyttö keksinyt tuon pienen petoksen. Tietysti ei Myhrberg kuitenkaan ottanut hänelle tarjottua rahaa.