Rakkaat vanhemmat.
Minä tuumin juuri tänä iltana sinne ja tänne, mihin voisin ryhtyä, kun filosofia ei tänään oikein tahtonut mennä päähän. Silloin juolahti mieleeni, etten voisi aikaani paremmin käyttää kuin juttelemalla taaskin teidän kanssanne. Ja niinpä sitten alotin tämän kirjeen.
Sen jälkeen kuin viimeksi teille kirjoitin, olen melkein yksinomaan lukenut logiikkaa ja saan sen parin päivän kuluttua loppuun. Niinpä olisi sitten teidän ja varsinkin Ottilien[56] toive täytetty, sillä laudatuurini Snellmanin luona on nyt varma. Ikäväkseni vain täytyy minun lisätä jotain, mikä tuottaa Ottilielle suurta sydänsurua. Todennäköisesti ei meidän tänä vuonna sallita viettää promotsionia, ehkäpä ei koskaan enää. Niinkuin muistatte, oli viime kerralla läsnä Ruotsista vieraita, joita juhlittiin puheilla ja kaikella muulla tavalla. Siinä tilaisuudessa ilmituodut sympatiian-osoitukset pani keisari kovin pahakseen, puheita, joista yksi tosin oli kovin ajattelematon, tulkitsivat yliopiston vihamiehet kaikkein pahimmalla tavalla ja antoivat niille valtiollisen leiman, joita niillä ei lainkaan ollut — sanalla sanoen, seurauksena siitä on nyt se, että aiotaan kokonaan poistaa promotsionit, koska niitä pidetään vaarallisina, ja meitä kandidaatteja on kehoitettu tänä vuonna jättämään promotsioniluvan pyyntö sikseen. Että saisimme kieltävän vastauksen, on aivan varma, mutta siitä huolimatta me luultavasti sittenkin lähetämme anomuksemme, koska muuten saattaisi näyttää siltä, kuin emme välittäisi koko juhlasta, ja siitä taas voisi olla seurauksena, että vihkiäisjuhlat poistettaisiin kokonaan tarpeettomina toimenpiteinä. — Tästä voitte siis nähdä, että toiveet tänä keväänä ainakin ovat hyvin vähäiset, ja koska ensi vuoden oleskelen luultavasti ulkomailla, niin en voine olla läsnä omissa maisterivihkiäisissäni. Siten päähuvi menee hukkaan sekä teiltä että minulta, jos mahdollisesti vielä pääsisin primukseksi. Ihminen päättää ja Jumala säätää!
Mitä seminaarikysymykseen tulee, niin on Cygnaeus jo jättänyt ehdotuksensa senaattiin. Jumala ohjatkoon niiden sydämiä, jotka tämän asian päättävät, niin että tämä tärkeä ja siunauksellinen laitos tulisi oikein tarkoituksenmukaisesti järjestetyksi. Että keisarillamme siinä asiassa on kaikkein jaloimmat ja vapaamielisimmät mielipiteet, kävi hänen viimevuotisesta julistuksestaan ilmi. Kunpa nyt vain ne henkilöt, jotka esittävät hänelle asian lopullista ratkaisua varten, eivät itserakkaudessaan ja yksityisetujen vuoksi sitä pilaisi. —
Nyt minulla olisi vielä lopuksi isälle pyyntö, jonka suuruutta tosin hiukan pelkään, mutta jollei se käy päinsä, niin toivon, ettei isä sitä kuitenkaan pane pahaksi. Täällä on näet eräs nuori ylioppilas [Aleksis Kivi], joka Kirjallisuuden Seuralle jättämällään 5-näytöksisellä suomenkielisellä näytelmällään on osoittanut omaavansa aivan harvinaisen suuret runolliset lahjat, jotka oikeuttavat mitä suurimpiin toiveihin. (Että professori Cygnaeus nimittää tätä näytelmää huomattavaksi tapaukseksi meidän kirjallisuudessamme, antanee minun arvostelulleni enemmän kantavuutta!) Mutta hän on aivan varaton, erään köyhän oikeudenkirjurin poika, ja elää kuin koira hirvittävän kylmässä asunnossa. Että niin vaikeissa olosuhteissa ei juuri voida lukuja ilolla ja tarmolla harjoittaa, on itsestään selvää. — Mutta jos hän saisi vaikkapa vain 100 ruplaa vuosittain, niin hän voisi, niin säästäväinen kuin hän on, yliopistollisen stipendin sekä muiden pienempien apulähteiden varassa leipähuolitta jatkaa opintojaan. Minä tiedän, rakas isä, että sinun tulosi näinä viime vuosina ovat suuresti entisestään supistuneet; mutta jos sinä voisit taata tälle nuorelle miehelle avustusta kolmeksi vuodeksi, niin olen varma siitä, että se raha kantaisi runsaat hedelmät. Täksi lukukaudeksi hänellä kuitenkin on kyllin varoja, jos hän, niinkuin otaksun, saa Kirjallisuuden Seuran palkinnon (150 rupl. hop.). Jos tahtoisit piakkoin antaa minulle tähän vastauksen, niin olisin hyvin kiitollinen.
Ja nyt voikaa hyvin ja ottakaa vastaan sydämelliset kiitokseni Ottilien kuvasta, jonka lähetitte minulle. Hän näyttää siinä niin avosydämiseltä ja suloiselta, että rakkaasti silmäilen sitä joka aamu ja ilta. Sydämelliset terveiset kaikille sisarille.
Teidän Julius.
Helsinki, 17 p. helmikuuta 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Juuri äsken hain isän kirjeen postista, ja vaikka tutkintoni Snellmanilla on aivan ovella, niin en voi sittenkään parilla sanalla olla ilmaisematta kiitostani sen johdosta, että isä on luvannut täyttää pyyntöni. Toivon, että Jumalan avulla tämä avustus on kantava runsaita hedelmiä. Ja vaikkapa toiveeni runoilijan suhteen eivät täyttyisikään, niin toivottavasti ei suojattisi ihmisenä ole tuottava sinulle häpeää. — Vähitellen ihmisparka on saavuttava jälleen luottamuksensa lähimäisiään kohtaan, jota vastoin hän tähän saakka on luullut, että kaikki pitävät häntä, varatonta, pariana eikä kukaan välitä hänestä.