Minä joudan matkalla viipyä elokuun loppuun asti, sillä tänä vuonna en lähdekään ulkomaille. Seminarion asiat kun ovat aivan epätiedossa eikä ainakaan sitä saa täydellisesti toimeen ennenkuin kolmen vuoden kuluttua, niin pidän paraana pysyä Helsingissä vielä ensitalven, sitten lisensiatiksi tultua lähteä Saksaan. Väitöksen aineeksi olen arvellut ottaa suomalaisen runollisen kirjallisuuden, jota jo tänäkin keväänä, niinkuin arvattavasti olet nähnyt, olen viljellyt. Murmanin kanssa olen pelmuttanut, pöllyttänyt Kirj. Seuran sekä Ison kirjaston hyllyjä niin että melkein tiedän mitä löytyy. Minä en muuta etsinyt silloin kuin nykyisten talonpoikaisten runoniekkain teoksia, vaan nyt kun joudan ovat tuumani laajentuneet. Aion nyhdäistä Polénin hampaista palasen hänen kannikkataan, koska hän sitä näkyy niin kauan järsyttävän.
Rietrikista puhuessa muistuu mieleeni toinen asia. Kohta maisterivihkiäisten perästä oli hänen luonansa kokous, jossa ilmoitti ei enää jaksavansa voimassa pitää Mehiläistä ja esitti eikös perustettaisi osakkeille sekä työn että voiton puolesta. Siihen suostuttiin ja nyt on Mehiläisen osamiehiä 9, nimittäin: Polén, Ahlqvist, Koskinen, Blomstedt, Ahlman,[71] Murman, Länkelä, nuorempi Koskinen[72] ja minä. Jokainen on velvollinen toimittamaan 5 arkkia vuoteensa (omia tai toisten kirjoittamia). Minä olen arvellut ja toivonnut sinua apumiehekseni, jos et huoline itse ruveta osakkaaksi. Vaikea muuten tulisi niin suurta arkkimäärää saada kokoon, sillä eihän siihen lopen paljon julkene käännöksiä panna. Mitäs siihen sanot?
Mitä uutta kirjakaupoissa löytyy tietänet, kirjakauppiaana ollen, paremmin, minua. Kevään tuottamat runokalenderit lienet Britsin kautta saanut. Nuori Joukahainen minusta on liiaksi oppinut, niin että peloittaa. Uusmaalaisten Albumissa oot epäilemättä ihaellut T. Lindin[73] runoelmia, muuta ei siinä mainittavata löydy; ei ole Öhberginkään kirjoittamat minkään arvoiset. Länsi-suomalaiset, joita aina olemme Hölmölän sukuun lukeneet, ovat tällä kertaa paraiten onnistuneet yrityksessään. Pait Törngrénin[74] tekemiä ansaitsevat useimmat Wecksellin runoelmat kiitosta. Erittäin olen mieltynyt näihin kolmeen: Den vakande modren, Demanten på Marssnön ja Svenskan och Finskan. — Viipurilaisten kalenderista ei vielä tullut mitään. Mutta nyt kun olemme sulaneet yhteen Savo-Karjalaisten kanssa, ehkä saanemme jouluksi jotain toimeen.
Ensimäisen rakkautes olen lukenut; muutamia pieniä kielivikoja olen hänessä havainnut; muuten on suomennos minulle hyvin mieleen. Hyvä olis jos joutaisit vastakin semmoisiin töihin. — Mitenkä Kaarleherttua jaksaa, olen hyvin utelias näkemään! Ainahan tuonet sen tänne Suomeen?
Nyt sanon taas sinulle hyvästi ja pysyn toivossa kohta sinut näkeväni.
Ystäväs Julius.
Helsingistä syysk. 1860.
Veliseni.
Jo alkaa ikävä tulla, kun en ole kaukaan aikaan ollut puheillas ja pitäähän taas ruveta laskemaan latturia. Sinusta olen Ahlbergassa käydessäni vähäsen tietoja saanut, vaan niihin en tyydy; lähetä kohta enemmän.
Viipurista läksin lopulta elokuuta ja olen siitä ajoin ollut täällä… Kouluni on alkanut ja ikävällä odottelen niitä kirjoja, joita lupasit lähettää. Alimmalla luokalla opettelen suomea sillä lailla, että kuvia näytellen virkan kappaleiden nimet ja annan sitten käyttää eri tiloissa, niin että oppivat taivutuksia tietämättä, että ne taivutuksia onkaan. Lapset sekä vanhemmat ovat tähän asti aina huutaneet vaikeaksi ja ikäväksi suomenkielen oppimista, koska lasten muka täytyy vaivata päätään lukemattomilla taivutusmuodoilla ja niiden nimillä. Mutta tällä keinolla luulen ja toivon minä saavani asian heille mieleisemmäksi. Lapset ainakin ovat hyvin halusat ja opiskelevat ulkonakin koulusta mitä vaan suomen sanoja onkeensa saavat.