Ulkomaanmatkani suhteen olen vielä aivan epätietoinen. Senaatti on yksimielisesti hyväksynyt Cygnaeuksen ehdotuksen, mutta Berg on kerrassaan sitä vastaan ja vitkastelee asiaa. Muuten on minulle mieluista, jollei ole pakko kesän kuluessa matkustaa. Nähkääs, rakkaat vanhemmat, teille voin sen sanoa ilman että luulette minua itserakkaaksi. Jo lapsesta saakka, lukiessani runoutta, päilyi mielessäni ajatus: Anch' io sono pittore! [Minäkin olen runoilija!] Tuo ajatus, vaikka sen joskus kovin rohkeana tukahdutinkin, on yhä uudestaan tullut esille — ja nyt en epäröi enää, tunnen sen liian selvästi: minä olen runoilija! Siivet liikkuvat yhä voimakkaammin ja kantavat yhä korkeammalle. Kun nyt tämä on minulle selvinnyt, niin olisi väärin itseäni sekä sen kansan köyhää kirjallisuutta kohtaan, johon nyt kerta koko sielustani kuulun, jos ikiajoiksi sitoutuisin toimeen, jossa minulle ei jäisi aikaa minkäänlaisen kirjallisen työn suorittamiseen. Siksi olen päättänyt sitoutua kolmeksi koevuodeksi seminaariin. (Ehdotuksessa on ajateltu minulle 36 rupl. viikossa, ja vapautta ainoastaan pyhäpäivinä; siis ei kesälläkään.) Siten luulen vapautuvani lupauksesta, jonka annoin innostuneena tähän tärkeään asiaan, kun vielä epäilin omaa voimaani. Jos voisin matkustaa ottamatta vastaan valtion varoja, niin olisi omatuntoni vieläkin kevyempi. Jos tämän koeajan jälkeen runottareni ei ole uudelleen nukahtanut, vaan on kehittynyt, niin eroan seminaarista ja haen jotain tointa yliopistossa, missä on aikaa muuhunkin yllin kyllin.
Mitä te sanotte näihin tulevaisuudentuumiin? Sitä haluaisin kernaasti tietää.
Jotta en unohtaisi kuitenkaan kokonaan nykyhetkeä, tahdon kertoa teille eräästä pienestä juhlasta, jota me vietimme Blomqvistin koulussa. Oli erään opettajattaren nimipäivä, ja oppilaat olivat jo paljoa varhemmin valmistaneet kaikki sen viettoa varten. Jo kello 6 he olivat paikalla ja lauloivat neliäänisesti laulun, johon minä olin sepittänyt sanat. Opettajille ei oltu annettu virallista ilmoitusta asiasta; siksi he tulivat tavalliseen aikaan, ja nuo veitikat saivat heidät narratuksi. Tytöt istuivat näet jo järjestyksessä ja siivosti luokassa, mutta nousivat äkkiä ylös ja juoksivat ääneensä riemuiten saliin. Minäkin, vaikka tiesin mikä juhlapäivä oli, ja senvuoksi tulin tavallista myöhemmin onnittelemaan, hämmästyin suuresti, kun ei mitään erikoista ollut tekeillä. Vain naurunpurskahdus siellä täällä ja nytkähdykset suupielissä, joita tyttöjen oli mahdoton hillitä, ilmaisivat minulle varsin pian asian oikean laidan. Kun tytöt huomasivat, että heidän sotajuonensa oli onnistunut, riemuitsivat he: Maisteri tuli narratuksi! — Kun kaikki vieraat olivat koolla, lauloivat he uudestaan sepittämäni sanat, ja laulu kuului erittäin somalta. Sitten juotiin kahvia ja simaa, ja sen jälkeen tytöt alkoivat keskenään tanssia. Mutta piiritanssiin, Niia-Maijaan, täytyi minunkin ottaa osaa. Sanalla sanoen, minun oli kuninkaallisen hauska. Ei mikään ole niin hupaista kuin katsella lasten iloa; kuori, joka yhä uudestaan punoutuu sydämen ympärille, sulaa kuin lumi auringossa.
Nyt voikaa hyvin ja tervehtikää sisaria.
Teidän Julius.
Viipurista kesäk. 13 p:nä 1860.
Veliseni.
Suo anteeksi, että niin kauan olen antanut sinun odottaa vastausta. Vaan itse älynnet, että jo aikoja ennen maisterivihkiäisiä ei muista eikä ajattele mitään muuta. Minulla oli enemmän kuin muilla tekemistä ja puuhaa, kun olin valittu toimikuntaan. Muistanethan mikä kansseli niinä aikoina syntyy.
Nyt olen vihdoin viimeinkin päässyt rauhaan ja otan ensityöksein käydä puheillas. Sä kysyt milloinko lähdemme matkaan. Minä olen, veikkonen, valmis lähtemään, milloin vaan joutanet ja haluat! Britsiltä kuulin pääseväs irti noin Juhannuksen aikana; tule sitten heti Kiiskilään, niin samotaan pohjoseen päin.
Viimepäivinä Burmanin kertomuksen 5:nnen brigadin retkistä luettua olen sen mukaan määrännyt matkamme niin, että ensin kulkisimme höyryssä Savonlinnaan, missä majuri Malmin leski kuuluun asuvan (majurin sisar, jonka sanotaan olleen aika tarina-aitta, on valitettavasti joku vuosi sitten kuollut). Sieltä pitäis mennä Karjalaan päin Pälkjärvelle, missä ankarin taistelu tapahtui; sitten Tohmajärven kautta Pielisensuuhun aina Malmin jälkiä myöten. — Sieltä taitanee olla tarpeen pistäytyä Nurmekseen ja Pielisjärvelle, mistä suurin osa talonpoikia oli kotosin. — Tältä sivuretkeltä palattua pitäis painua Kuopiolle päin, käydä Iisalmella ja Rautalammilla ja Kuopion kautta kotiin. Kerinnemmekö näin pitkiä matkoja yhtenä kesosena samota, saamme vasta nähdä; mutta mainittuin seutuin pitäis Burmanin mukaan olla aarrepaikkamme. Yksille matkoille kuuluu tänä kesänä lähtevän muitakin, Pohjanmaalle, Satakuntaan ja Uudellemaalle.