Viimeinpä vielä on ollut tuttu Väinämöisen tuomio. Eräässä katkelmassa näet pikku-lapsi sanoo tuomarilleen:
"Sinä vanha Wäinämöinen,
Te'it huorin kolmi-öisnä.
Kuss' on kintaani kiviset.
Maan karvaiset vanttuhuni,
Isäni tulinen turkki,
Äitini punainen paita?"[332]
Paitsi näitä tavataan myös sekä Savossa että Pohjanmaalla suuri osa niitä loitsurunoja, jotka on Kalevalaan otettu; mutta ne ovat enimmiten ilman mitään yhteyttä kertomarunoin kanssa.
Siirtyessämme nyt viimein Länsi-Suomeen, täytyy meidän kohta aluksi tunnustaa, että sieltä ei ole saatu ainoatakaan itsenäistä Kalevalaan kuuluvaa runoa. Loitsuja sekä vanhoja lyyrillisiä runoja on kuitenkin vielä ollut jommoinenkin määrä koko Hämeessä ja Satakunnassa sekä Suu-Pohjan sisämaan pitäjissä.[333] Aivan tyhjät niistä ei ole olleet muut kuin Varsinais-Suomi sekä Uusimaa.[334]
Yhtähyvin eivät ole epilliset runot olleet Länsi-Suomessakaan tuntemattomat; sen todistavat sangen lukuisat muiden runoin sekaan eksyneet katkelmat sekä suorasanaiset tarinat.
Satakunnassa laulettiin pieni runopalanen, joka selvästi on kuulunut Kullervon paimenessa oloon:
Kulu, päivä, kulje, päivä.
Heitä, päivä, heinikolle,
Harppa'a haravan varren,
Viittä, kuutta viikatevartta!
Ei kulu kivinen kakku
Orpolapsen kainalosta:
Syrjän söi, sydämen vei
Emännälle leipojalle,
Piialle vanuttajalle.[335]
Luultavasti samoissa seuduin syntyneessä Piispa Henrikin virressä tapaamme pari vanhaa muistoa. Siinä ensiksi näkyy olevan jälki Hiiden hirven hiihtämisestä. Lähteissään piispaa tappamaan Lalli
Lykkäsi lylyt lumelle,
Kun oli vuoltu, vuoleskeltu;
Syöksi kalhut kaljamalle,
Kuin on talvisen jäniksen.
Sitten hiihti hirmuisesti,
Lyly juoksi vinheästi:
Tuli suitsi suksen tiestä,
Savu sauvan somman tiestä.[336]
Kuvaus Henrikin ajosta koreassa korjassansa on myös hyvin sen tapainen mitä ainakin muutamat toisinnot kertovat Ilmarisen kosintomatkasta: