"Ei oo mulla astiata,
Eik oo kannuni kotona;
Pikarit pinona vieri,
Kannut halkona kalisi".[340]
Kolmannen Helkavirren, Kestin lahjan seassa, taas on jälki Hiiden hirvestä sekä isosta tammesta:
Hikos hirvi juostuansa,
Toi hirvi janottuansa
Heränteestä hettehestä;
Siihen kuolansa valotti,
Siihen karvansa karisti.
Karskasi kataja kaunis,
Tuomehen hyvä hedelmä,
Katajahan kaunis marja.
Joka siitä oksan otti,
Se otti ikuisen onnen;
Joka siitä lehden leikkas,
Siihen kasvoi tuomi kaunis,
So leikkas ikuisen lemmen.[341]
Varsinais-Suomessakin on meille tarjona muutamia tähän vivahtavia pikku seikkoja. Erittäin merkillinen on Rauman murteella sepitetty, n. v. 1600 syntynyt runo Kaarle herttuan sodasta uppiniskaista Suomen aatelia vastaan. Siinä me näemme seuraavat paikat:
Hyvä herra, herttu Kaarle
— — —
Hankitsevi haaksiansa.
Laitteleksi (laittelevi) laivojansa;
Purjeet raakaiset rakensi
Hahden suuren hartioille.
Oli haaksi hankittuna,
Päällä purjehet punaiset,
Viherjäiset viirit päällä.
Antoi soutaa Suomen vaimon.
Laivan varustus on tässä hyvin sen tapainen kuin Viipurin puolen laivaretkissä. Airoille asetettu Suomen vaimo taas ei juuri voi olla muuta kuin muisto Väinämöisen veneessä soutavista neidoista; sillä Kaarle herttuan laivassa ei hänellä tietysti ole mitään virkaa.
Tultuansa Suomen rannalle herttua
Otti tulta tuttisesta,
Takelita taskustansa;
Meri häälyi, ranta raskui,
Kalliot kovin kajasi,
Hahdet hartaasti vapisi,
Pyssyt parkui partahilla.
Ensimmäiset kaksi riviä nähtävästi tarkoittavat Väinämöisen hätäkeinoa Pohjolan laivan saavuttaissa; ne ovat vaan tässä uuden-aikuiseen kanuunilla ampumiseen sovitetut. Loppu otteesta näkyy olevan muunnos Väinämöisen laulun mahtavan vaikutuksen kuvauksesta, joka muuallakin välistä on Samporetkeen yhdistetty.
Myöskin ansainnee huomiota tapa, jolla on kuvattu Suomen herrain suuttumus Kaarle herttuan lähettämästä kirjeestä; sanat näet ovat aivan samat, joita Kalevalassakin aina käytetään vihan tai surun osoitukseksi. Suomen herrat