Kuhun ääni kuulunevi,
Sini metsä murtukohon,
Puut ne lähteköön pinohon,
Halot ristikkäin latoukoon,
Ilman nuoritta miehittä,
Terävittä kirvehittä.[439]
Vieläkin hämärämmäksi kulunut on kuvaus Kullervon olosta paimenena:
Paimen saattoi karjan kauas,
Lehmät laajaan lepikköön,
Vasikkansa viidakkohon;
Itse istahti kivelle,
Kannon päälle, mättähälle:
"Kovin kolkko on isäntä,
Kovin on tyly emäntä,
Pihakoiran elo parempi,
Kuin on kurjalla orjalla.
Taatto ei raatsi ruokaa suoda,
Emäntä ei piimää lekkeriini.
Vähäinen on leipäkakkuni,
Sekin silkuista seottu;
Kuiva leivän kannikainen
Orvon on eväslaukussa;
Silkku hampaissa kalisee,
Akanat kielen kantimessa".[440]
Metsänpiika pienokainen sitten tätä paimenpoikaa lohduttaa, aivan kuin myöhemmin "siniviitta viidan eukko" ilmautuu murehtivalle Kullervolle ja neuvoo hänelle kuolleiksi luultuin vanhempien piilopaikan.
Kostosta Ilmarisen emännälle ei tiedä Viron runot mitään; ainoasti eräässä sadussa[441] näemme paimenpojan syöttävän karjansa susille ja tuovan nämät pedot kotiin tarhaan, jossa ne emännän palasiksi repivät. Kuitenkin tekee myös runoissa Kalevinpoika tuota kostoa muistuttavan teon. Käydessään Suomen sepän pajassa, miekkaa itsellensä teettämässä, riitautuu hän siellä sepän pojan kanssa ja tappaa hänet uudella miekallaan.[442]
Vastineensa on myöskin Kullervon valituksella, sen jälkeen kun hän kostotyönsä tehtyään on paennut Ilmarisen talosta. Kalevinpoika laulaa melkein samoilla sanoilla, kuitenkin ennen tuloansa sepän luokse:
Kaikk' kullat kotiin lähtevät,
Kaikki huoneisin hopeat,
Kaikki tuttuihin taloihin.
Mull' on kolkko metsä kotina,
Laaja korpi mun tupani,
Kammarini kuusikossa,
Tuulessa tulisijani,
Satehessa saunaseni,
Uinumis-paikka udussa.
Ilmoilta läksi isäni,
Ennen kuin pääsin päivän alle;
Äiti kaatui surman sänkyyn,
Jätti orvoksi jäljelle;
Veljet on kaukana Virossa;
Toiset Turkkilan rajoilla.
Jäin kuin lakia lainehille,
Sorsan poika parvestani,
Kotka korkealle kalliolle,
Ypö-yksin elämähän.[443]
Juuri tässä tilaisuudessa tulee viidan eukko ilmoittamaan Kullervolle, mihin hänen vanhempansa ovat ottaneet turvansa. Samoin vanha akka neuvoo Kalevinpojalle Suomen sepän asunnon. Tämä paikka on merkillisimpiä kohtia Suomen ja Viron yhteisessä vanhassa runoudessa; sillä tuskin on missään muussa sanat säilyneet niin aivan yhtäpitävinä. Akka kysyy vastaan-tulijalta:
"Kunne lähdet kiirein käynnin,
Armainen Kalevinpoika?"
Ja tämä puolestansa vastaa siihen: