Vähän selvempi ja eriäväisyydessäänkin inkeriläiseen toisintoon vivahtava on toinen katkelma, jossa krouvissa juovalle pojalle tuodaan käsky:
"Tule kotiin, nuori miesi,
Kuollut on isä kotona,
Hautaa kaivetaan isälle!"
Mutta poika vastaa väliä pitämättä:
"Olkoon niinkin, voihan olla;
Jääköön niinkin, voipi jäädä!"[452]
Äidin kuolema sitä vastaan saattaa Kalevinpojan puhkeemaan haikeampiin valituksiin:
"Oh mun armas äitiseni,
Kylläpä mua kasvattelit,
Käden kahden kiikuttelit,
Luulit tulevan tukea,
Arvelit nousevan apua,
Silmäis kiinnipainajata;
Mutta nyt kuolit yksinäsi,
Näivehdyit näkemättäni".[453]
Kalevinpoika käypi sitten isänsä hautakummulla apua ja lohdutusta pyytämässä; mutta tämä käynti on yhtä turha, kuin Kullervonkin äitinsä kalmalla.
Kalevinpojan sotaanlähtö kaikessa komeudessaan taas suuresti muistuttaa inkeriläistä toisintoa Kullervon ulosmarssista:
Ajoi Suomen siltaa myöten,
Rahatietä raksutteli;
Harjun paadet paukahteli,
Viron tie kovin tärisi.
Hepo alla niinkuin ahjo,
Tähden kaltainen tulinen,
Itse päällä niinkuin päivä,
Valituissa vaattehissa,
Päässä kullattu kypäri,
Vöillä vyö hopeapeltti,
Kultakannukset jalassa.
Kussa liikkui, taivas läikkyi,
Kussa käypi, taivas kiikkuu.
Viron neidot vaikeroivat,
Ikävöivät Läänen piiat:
"Ois se mies meidän omamme!"[454]
Tuttu-luttu! torahti sitten Kalevinpojan sarvi.