Mäki huomas, metsä heräs,
Tuuli tykkänään pysähtyi,
Asettihe aallot kaikki,
Vastaan kalliot kohahti.
Joutuin juoksivat soturit
Lipun kantajan jälestä
Sotatietä tallaamahan,
Veritietä vieremähän.[455]
Kalevinpojan tappelu Suomen noidan sotavoimaa vastaan on kuvattu toisilla sanoilla ja hiukkaa laveammin, kuin Kullervon sota Untamoa vastaan:
Miehiä kaatui nurmikolle,
Kuin sadetippoja tomulle,
Vainion rajalle rakeita,
Lunta pellon pientarille.
Vöille nousi veri-oja,
Kasvoi kainaloihin asti;
Virtas pellolle pihasta,
Virtas pellolta hakahan;
Veri virtasi jokena;
Joki järveksi levisi.[456]
Kalevinpojan kuolemaa on verrattu Kullervon surmaan ja sanottu että virolainen käsitys on vähemmin tragillinen. Kalevinpoika tuskin näkyy käsittävänkään pahan tekonsa miksikään rikokseksi; hän saapi surmansa satunnaisesti, miekkansa kautta. Eräs noita näet oli sen häneltä varastanut ja Käpajokeen pudottanut. Kalevinpoika silloin oli lausunut sen kirouksen, että miekka joskus tappaisi sen, jonka kädessä se oli ollut. Hän oli sillä tietysti tarkoittanut noitaa, sen viimeistä pitäjää; mutta hän sattuu arvelematta itse kaalaamaan Käpajoen poikki, ja silloin tulee kirous hänessä itsessänsä täytetyksi.[457] Vaan niinpä Kullervonkin kuolo löytyy vaan yhdessä toisinnossa, ilman oikeaa yhteyttä sisaren turmeluksen kanssa,[458] ja lienee erehdysmuoto.
Ei puutu siis Virolaisilta paljon mitään meidän Kullervojaksomme aineksista; mutta näistä aineksista on suurin osa, lukien pois muutamat hajanaiset katkelmat, liittynyt kokoon runoelmaksi, joka koko hengeltään, vaikka pienissä seikoissa usein ihmeesti yhtäpitävä suomalaisen kanssa, kuitenkin on perijuurisesti eri luontoinen. Niinkuin provessori Schott[459] nerokkaasti huomauttaa, on kaikkina aikoina vapaana ollut Suomen kansa tehnyt Kullervonsa orjaksi, kovassa orjuudessa kitunut Viron kansa sitä vastaan Kalevinpoikansa melkein jumalain vertaiseksi jättiläiskuninkaaksi.
Kullervon käsittäminen kuninkaaksi ei ole kuitenkaan Suomenkaan runoissa aivan outo. Wäinämöisen tuomio Marjatan lapsesta, joka painetussa Kalevalassa on Jesukseen sovitettu,[460] tarkoittaa oikeastaan Kullervoa, niinkuin useammat toisinnot osoittavat. Yhdessä[461] lapsi aivan Kullervon sanoilla valittaa:
Syrjin synnytti emoni,
Kaltoin katsoi vanhempani.
Isä heitti iljenelle j.n.e.
Sitten tiedustellaan hänen äitiänsä, ja kun ei siitä selvää saada, tuomitsee Wäinämöinen pienokaisen kuolemaan. Mutta puolikuinen poika, kaksiviikkoinen Kaleva, väittää tuomion vääräksi. Tuosta sitten hän ristitään Metsolan kuninkahaksi, Rahavaaran vartijaksi. — Toisessa neiti Marjatalle syntyy avioton poika. Isä kutsuu hänet Umoriksi, emo ehtopojaksensa, sisaret sotijaloksi.[462] Kolmannessa Pohjan neidolle syntyy poika. Wäinämöinen sen tuomitsee kuolemaan; mutta poika puolikuinen suuttuu, katkaisee kapalovyönsä ja moittii Wäinämöistä. Ilmarinen tuosta nimittää hänet "kauniiksi Kalevanpojaksi", ja poika tulee Rahasaaren vartijaksi, Metsolan kuninkahaksi. Wäinämöinen, häveten väärää päätöstänsä, lähtee kurimuksen kulkkuun piilemään.[463]
Eipä olekaan tämä kertomus Wäinämöisen tuomiosta ainoa kohta, jossa
Kullervo ilmautuu korkeassa arvossansa. Yksi runo mainitsee hänet
Päivän ja Otavan rinnalla kauniin Katrinan kosijana. Neito hylkää muut
ja valitsee Kullervon:
"Kullervolla kaunis olla,
Kullervo mies kuningas!"[464]