Minna Canth, omaa sukua Johnsson, syntyi Tampereella 19 p. Maalisk. 1844. Isä oli silloin työmiehenä pumpulitehtaassa, mutta siirtyi sitten kauppiaaksi Kuopioon, jossa tytär kävi läpi ruotsalaisen tyttökoulun. V. 1863 tuli Minna Johnsson ensimmäisten oppilaiksi pyrkijäin joukossa Jyväskylän seminaariin. Siellä hän v. 1865 meni naimisiin seminaarinlehtorin Juhana Ferdinand Canth'in kanssa. V. 1879 kuoli mies ja jätti jälkeensä seitsemän ala-ikäistä lasta, joiden toimeentuloa turvatakseen rouva Canth seuraavana vuonna muutti Kuopioon, ruvetakseen kauppaliikettä pitämään. Täällä hän kuoli 12 p. Toukok. 1897.
Miehensä eläissä jo oli hän osoittanut kirjallista harrastusta. Lehtori Canth'in toimittaessa Keski-Suomea 1874-75 ja Päijännettä 1878 oli puolisonsa hänellä tässä työssä avullisena. Rouva kirjoitti Päijänne-lehteen muun muassa muutamia pieniä jutelmia kansan-elämästä, joista kolme painettiin uudestaan kokoelmaan Novelleja ja kertomuksia 1878. Ne eivät vielä herättäneet minkäänlaista huomiota, vaikka yksi niistä Ensimmäiset markkinat, oli hyvinkin onnistunut. Yleisemmin huomatuksi ja tunnetuksi tuli Minna Canth vasta Murtovarkaus nimisen näytelmänsä kautta, joka Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta sai Kristiinan kauppiaan Vilhelm Parmasen lahjoittaman palkinnon 1881 ja ilmestyi painosta 1883. Tämän jälkeen on hän julkaissut näytelmät Roinilan talossa (Suomalaisen teaatterin palkitsema 1883) ja Työmiehen vaimo 1885.[214]
Molemmat ensiksi mainitut näytelmät liikkuvat, samoin kuin Aleksis Kiven Nummisuutarit ja Kihlaus, kansan-elämän pohjalla, Kuitenkin on heidän välillänsä suuri erilaisuus huomattava. Minna Canth'illa on enemmän kirjallista sivistystä, hän on myös epäilemättä saanut enemmän tutustua teaatterin vaatimuksiin. Juoni on hänellä kekseliäämmin sommiteltu ja mutkikkaammin kokoonpantu. Toiminta on nopeammin edistyvä ja dialoogi vilkkaampi; ei ole liikanaisia välitapauksia, eivätkä puheet ole pitkäveteisiä. Kiven näytelmissä tavattavat eepilliset ainekset eivät siis tässä ole haitaksi. Mutta toiselta puolen kaipaa Kiven henkilöjen täyttä, kaikenpuolista reaalisuutta ja elävyyttä. Minna Canthin näytelmät eivät näet ole, niinkuin Kiven, etupäässä luonteenkuvauksia, vaan on niissä juoni pääasiana. Yhtä hyvin on myös Minna Canth edes muutamia luonteita erinomaisen mestarillisesti kuvannut. Murtovarkaudessa on Hoppulainen iloisen ja hyväntahtoisen, mutta heikon, huomispäivästä huolimattoman velikullan kuva, täydesti savolainen tyyppi, leikkipuheineen, sananlaskuineen ja runoineen. Hän ei tosityöhön kykene:
Milloin laiska työn tekee? Talvella ei tarkene, kesällä ei kerkiä, syksyllä on suuret tuulet, keväällä vettä paljon.
Kuitenkaan ei hänelle voi olla hymyilemättä, ei häneen voi olla mieltymättä. — Roinilan talossa on Sillankorvan Anna oikea juoruakan perikuva, joka hirveästi hätiköi päästäksensä kertomaan ja tekee kaikki siinä toivossa, että saisi kupillisen kahvia tai viinaryypyn palkaksensa. Hyvin kuvattu on myös jumalinen, tämän maailman menoon tyytymätön Leena. — Muissakin henkilöissä löytää usein sattuvia piirteitä, semmoisia ovat noita Murtovarkaudessa sekä Roinilan talossa pohjalainen Mauno ja leikkisä Elli. Mutta monesti myös tapaa talonpojille aivan sopimatonta sentimentaalisuutta, joka lisäksi vielä pilaa luonteenkuvausta: Murtovarkaudessa Helenan ja Niilon, Roinilan talossa Annan. Jälkimmäisessä on Olli liian yksipuolisesti paha,
Juoni Murtovarkaudessa on ylimalkain taitavasti keksitty. Vanhat isännät päättävät lastensa, Niilon ja Loviisan, naimisesta. Loviisa on siihen hyvinkin taipuvainen, eikä Niilokaan heikkoudessaan pane vastaan. Kohtaus lapsuutensa ystävän Helenan kanssa, joka on palannut kaupungista monivuotisen palveluksen jälkeen, tekee kuitenkin Niilolle asian aivan mahdottomaksi. Loukkaantunut Loviisa kääntyy noidan puoleen. Tämä toimittaa murtovarkauden ja jättää Helenan huivin, jonka on hänen kodistaan salaa vienyt, varkauspaikalle. Helena, joka vähäistä ennen on sitonut saman huivin isänsä haavoittuneen käden ympäri, tämän lähtiessä ulos yöllä noidan viinankeitosta huolta pitämään, luulee sen tähden isäänsä varkauteen syypääksi ja ottaa rikoksen päälleen, kun häntä siitä syytetään. Noita koettaa vielä enemmän hyötyä rahat takaisin toimittamalla, mutta Hoppulainen sattuu näkemään, kun hän ne sitä varten kätkee, ja tekee hänelle kepposen, joka saattaa hänet vahingossa itse ilmaisemaan tekonsa. Sivutapauksista, jotka näytelmän kehitykselle ovat tärkeitä, mainittakoon pojan parantaminen lehmän asemesta toisessa näytöksessä, joka erehdys noidassa kypsyttää päätöksen ryhtyä johonkin erinomaiseen tekoon maineensa ylläpitämiseksi. Milt'ei tarpeeton sitä vastoin on koko neljäs näytös, niinkuin eräs arvostelija[215] on huomauttanut. Muutamia mahdottomiakin tapauksia löytyy tässä näytelmässä: ainoasti puoli tuntia varkauden jälkeen jo tuodaan vanginkuljettaja Helenaa kiinni ottamaan; Helena vankikammiossaan aukaisee ikkunan ja puhelee sen kautta Hoppulaisen kanssa; Niilo pääsee Helenan luokse vankihuoneesen; tuskin on asia ilmi tullut, niin Helena jo on irti. Luonnoton on myös noidan pöydällä musta kirja.
Roinilan talossa syttyy satunnainen riita talon tyttären Annan ja renkimiehen Maunon välillä, joka molemminpuolisen ylpeyden kautta kiihtyy, niin että vihassa eroavat toisistansa. Olli, joka on hankkinut itselleen talon salaamalla nuoren tytön hyväksi tehdyn testamentin ja suostuttanut Roinilan isännän lupaamaan hänelle tyttärensä, saa aikaan, että Mauno tulee talosta pois ajetuksi. Talon poika Eero, joka on Maunon ystävä, juoksee hänen perässään, pyytääkseen häntä palaamaan. Kiihdyksissään on Mauno juonut päihinsä ja joutunut tappeluun, jonka Olli on pannut toimeen. Eeroa, joka on ollut muassa, ei kuulu useaan päivään takaisin. Olli tuo Sannan, joka kertoo kosken sillalla kuulemansa sanat ja näyttää rannalta löytämänsä Eeron lakin. Tämän johdosta ajetaan Maunoa takaa ja otetaan hänet viimein kiinni. Itse hän luulee tappelusta syytteesen joutuneensa, muut kuvittelevat murhasta olevan kysymyksen. Kaikki selviää, kun Eero tulee elävänä kotiin ja tuo vielä kaivatun testamentin mukanaan, jonka olemassa olosta oli saanut tietoa juuri mainitun tappelun aikana.
Sekä Murtovarkaudessa että Roinilan talossa vilisee kansan sukkeluuksia, pistopuheita ja sananparsia, joita on hyvin osattu sekaan panna. Ne ovat yhtä sattuvia kuin Kiven näytelmissä, mutta hienompia, joka on osaksi tekijän, osaksi myös kuvattavan Savon kansan ansioksi luettava.
Työmiehen vaimossa on Minna Canth astunut jättiläisaskelen eteenpäin. Aine on siinä paljoa suuremmoisempi, taistelu syvemmin traagillinen. Se kuuluu ennen mainittuun pohjoismaiseen realistiseen suuntaan, joka tarkoittaa aikakauden heikkouksien ja vikojen parannusta. Tämmöinen tarkoituskappale saattaa olla ikävä ja, vaikka hetkeksi mieltä kiinnittäisi, pian vanheta, mutta semmoisestakin voi oikea nero luoda mestariteoksen. Kerrassaan mahtava, masentava on tämän kappaleen vaikutus näyteltäissä. Arvostelijat ovat tosin väittäneet, ett'eivät eri kohtaukset siinä ole sidotut yhteen samalla välttämättömällä syyn ja seurauksen täytymyksellä kuin esim. Ibsenin draamoissa, mutta kyllä ne seuraavat kuitenkin johdonmukaisesti ja luontevasti toisiansa. Toiminta on ylimalkain hyvin järjestetty. Kohta ensimmäisessä näytöksessä astuu esiin sulhasen kevytmielisyys ja halpamaisuus; selvästi tulevat näkyviin paheen siemenet, joista ei voi koitua muuta kuin pahoja hedelmiä. Toisen ja seuraavain näytösten aikana ne ilmaantuvat aina voimakkaammassa muodossa; vaikutus ja jännitys yhä kiihtyvät, siksi kuin viimeisen leiväntoivon vienti miehen kautta ynnä siitä seuraava epäluulo ja uhka herrasväen puolelta tekevät onnettoman Johannan mielipuoleksi ja tuottavat hänelle kuoleman. Useissa paikoin on pikkuseikoilla erinomaisesti enennetty vaikutusta, esim. morsiamen uloshuutamisella ja hurraamisella juuri tuskan hetkenä; niin myös Topon humalaisilla renkutuksilla samassa kuin Johanna tulee hulluksi.
Kuvaus on yhtä voimallinen, kuin valitettavasti tosi. Naisen sortuminen tapahtuu osaksi puutteellisten lakien, osaksi väärien tapojen ja kansankäsitteiden vaikutuksesta, joihin hän itse ottaa osaa. Miehen ja naisen siveellisyydestä vallitsevat eri käsitteet ovat elävästi esitetyt. Riston selittäessä luvalliseksi huviksi narrata tyttöjä —jotka syyttäkööt itseänsä, jos heidän hullusti käy — muut tytöt vaan nauravat. Syystä kuitenkin on työväen elämässä viina suuremman sijan saanut. Mies ottaa vaimonsa säästöt ja juo ne suuhunsa, vieläpä anastaa tilatun kankaankin. Jumalinen Leena Kaisa kyllä ei hyväksy Riston juoppoutta, mutta arvelee Johannan olevan siihen syypään. Samoin häissä ei kukaan moiti Ristoa, mutta kun Johanna tahtoo purkaa, käyvät kaikki hänen kimppuunsa. Muutamia luonnottomuuksia tässäkin näytelmässä tapaa: Johanna menee heti tainnoksiin saatuansa selville sulhasensa petoksen toista vastaan; Risto on kohta valmis kosimaan toista, vaikka vaimon ruumis on vielä talossa; luonnoton on myös kosto revolverilla.