Luonteen kuvauksista on Johannan erittäin onnistunut. Hän on lempeä ja alttiiksiantava, mutta samalla heikko luonne. Hänen syyllisyytensä on siinä, että viehättyy menemään uljaalle ja reippaalle Ristolle, vaikka ei voi olla aivan tietämättä tämän taipumuksesta kevytmielisyyteen. Juoppo ei Risto kuitenkaan ennestään taida olla, siksi tulee hän vasta sitten, kun saa niin paljon Johannan säästämiä rahoja käsiinsä. —Homsantuu, mustalais-tyttö, on tulinen ja tarmokas luonteeltansa. Hänessä, joka on sortoon ja ylenkatseesen tottunut, ei petos tee masentavaa vaikutusta, se häntä ainoasti kiihoittaa; mutta lopulta se vie hänetkin turmioon. Mestarillista on näiden molempain naisluonteiden asettaminen vierekkäin; Homsantuussa on vaan liikanainen hellyys Ristoa kohtaan. — Risto ei oikeastaan ole paha luonteeltaan, vaikka kevytmielinen ja itsekäs. Mutta viinanhimo ja väärään tapaan perustuva usko, että hänellä on oikeus ottaa vaimoltansa kaikki, tekee hänestä hirmuvaltiaan. Kuitenkin on hän melkein liian kurjaksi tehty. — Toppo on täydellinen ajattelemattoman juopottelijan tyyppi. Hän ei kykene auttamaan edes silloin, kun Johanna tulee mielenvikaan. Yleensä tuntuu tässä siltä, kuin Minna Canth'in olisi vaikea miehissä uskoa ja löytää mitään hyvää.
10. Novellin- ja romaaninkirjoittajia. Loppukatsahdus.
Aleksis Kiven aikalaisista ovat alkuperäisten kertomusten kirjoittajina esiintyneet Kaarle Jaakko Gummerus ja Theodolinda Hahnsson, joille Pietari Hannikaisen rinnalla tulee tienraivaajain kunnia erittäin novellikirjallisuutemme alalla.
Kaarle Jaakko Gummerus on syntynyt 13 p. Huhtik. 1840 Kokkolassa, jossa isä oli pappina. Tuli ylioppilaaksi 1861 ja maisteriksi 1869. Pääsi suomen ja ruotsin lehtoriksi Jyväskylän alkeis-opistoon 1875. On nimimerkillä —l—b—s kirjoittanut sangen suuren joukon novelleja, jotka ovat julkaistuina Suomettaressa 1862-66, kuvalehdessä Maiden ja Merien takaa, Uuden Suomettaren alku-vuosikerroissa sekä myöhemmin hänen omissa toimittamissaan sanomalehdissä. Erikseen ovat painetut seuraavat kertomukset: Veljekset 1862, Rahvaan tytär, miljoonain hallitsia 1868, Ylhäiset ja alhaiset romaani 1870, Peritäänkö vihakin? 1877; useampia on myös tullut ilmi yhteisellä nimellä Alkuperäisiä suomalaisia Uuteloita, 3 nidosta, 1863-73. Suomentanut on Gummerus, paitsi muuta, pari tanskalaisen Holberg'in näytelmää Jeppe Niilonpoika ja Don Ranudo di Colibrados eli Köyhyys ja Ylpeys Näytelmistöä varten 1863 ja 1867. Vielä suurempi merkitys kuin alkuperäisen kertomakirjallisuutemme alalla on hänellä ollut opettavaisten rahvaanlehtien toimittajana. Jo nuorena ylioppilaana oli hän yhdessä August Hagman'in kanssa v. 1863 pannut alkuun Luonnotar nimisen kuukauslehden, joka ei kuitenkaan vuotta kauemmin elänyt. Kymmenen vuotta myöhemmin 1873 ryhtyi hän yksinään toimittamaan Kyläkirjastoa, parina ensimmäisenä vuonna Helsingissä ja sitten Jyväskylässä. Sen yhteydessä on hän vuodesta 1878 julkaissut Kyläkirjaston Kuvalehteä sekä vuodesta 1881 tämän lisänä vielä Lasten Kuvalehteä.
Gummerus'esta lausuu muudan arvostelija Kirjallisessa Kuukauslehdessä:[216] "Hän osaa kertoella sujuvasti ja taitavasti, hän keksii pian vaihtelevaisia juonia, hän taitaa yhtä hyvin esitellä huvittavia kuin liikuttavia tapauksia. Kuitenkin eräs huolettomuus ja pintapuolisuus estää näitä avuja lukijaan täydellisesti vaikuttamasta. Usein, kun mielihyvällä seuraamme jotain jännittävää seikkaa, tämä yht'äkkiä katkaistaan jokapäiväisimmällä käänteellä, ja usein, kun jonkun päähenkilön mieliluonne lupaa meille viehättävän kehityksen, hän yht'-äkkiä muuttuu tavallisimmaksi romanisankariksi. Kuitenkaan emme saa vähäpätöisiksi arvostella semmoisia kansantajuisia romanikirjailijoita, kuin —l—b—s on, vaikka kenties heidän ansionsa runollisuuden korkeampien vaatimusten mukaan ei liene erittäin huomattava. He tarjoovat jokapäiväistä kirjallista leipää suurelle ihmisluokalle, joka tuskin, paitsi virsikirjaansa, lukee muita kirjoja kuin romaneja, ja vaikuttavat siis mahtavasti yleisön sivistykseen sekä siveyden että runollisuuden puolesta".
Sofia Theodolinda Hahnsson, kappalaisen tytär, omaa sukua Liman, syntyi 1 p. Helmik. 1838 Kiikan kappelissa Tyrvään pitäjää. Muutti v. 1848 Pälkäneelle, jonne isä oli tullut kirkkoherraksi. Sieltä hän v. 1864 meni naimisiin maisteri Juhana Adrian Hahnsson'in kanssa. Kokkolasta, missä hänen miehensä oli suomenkielen kolleegana, siirtyivät he v. 1871 Hämeenlinnaan.[217] Theodolinda Hahnsson on ollut uuttera kirjailija. Hän on kirjoittanut novellit: Haapakallio 1869, Kaksoisveljekset 1870, Kuuselan kukka 1872, Muistoja Naantalista 1874 ja Mäkelän Liisu 1880 sekä näytelmät: Ainoa hetki 1873, Savon jääkäri ja Viinantehtailija, molemmat 1877. Myös on hän toimittanut vihkon Pikku kertoelmia 1878, enimmäkseen mukaelmia ynnä kokoelman entisiä julkaisujaan nimellä Kotikuusen kuiskeina 1884.[218]
Theodolinda Hahnsson'in teoksissa on ansiona sujuva kieli, soma ja miellyttävä esitystapa, lämmin ja teeskentelemätön tunne sekä puhdas isänmaallinen ja siveellinen henki. Siitä syystä ne ovatkin olleet hyvin suosittuja, niin että useammista on jo ilmestynyt toinen painos. Yhtähyvin ei niillä suurempaa taiteellista arvoa ole. Henkilöjen luonteet ovat kovin ihanteellisia; niitä on koetettu kuvata niin herttaisen suloisiksi ideaali-ihmisiksi, että niitä on vaikea toisistansa eroittaa. Satunnaiset kohdat vaikuttavat myös liian paljon tapausten kehkiämiseen. Enimmän tuntuvat nämät puutteet tietysti näytelmissä.
Täyteen taiteellisuuteen pääsi novellikirjallisuutemme, joka enemmän kuin mikään muu kirjallinen ala on riippuvainen jokapäiväisen puhekielen kehityksestä, vasta sitten kohoomaan, kun suomenkielisissä oppikouluissa kasvatettu uusi polvi valmistui sitä viljelemään. Eikä kirjailijanimien Samuli S(uomalaise)n, Juho Reijosen, Juhani Ahon ja Teuvo Pakkalan lukijakuntana ole enää ainoastaan oppimaton suomalainen rahvas tai harvalukuinen suomalaisuuden harrastajain joukko, vaan taajat suomenkielisten sivistyneitten ja sivistyvien rivit, niin voipa sanoa koko Suomen kirjallinen yleisö, sillä ruotsinkielisellekin nämät nimet sekä alkuteosten että käännösten kautta ovat hyvin tunnetuiksi tulleet.
Kaarlo Kustaa Samuli Suomalainen, juvelisepän poika, syntyi Pietarissa 8 p. Helmik. 1850. Suomalaisen seurakunnan koulun läpikäytyänsä lähetettiin hänet koulunjohtajan Kaarlo Slöör'in toimesta, joka pojan hyvät lahjat huomasi, Jyväskylän suomalaiseen alkeis-opistoon. Ylioppilaaksi tuli hän v. 1868, maisteriksi 1873 ja määrättiin matematiikan lehtoriksi uuteen Kymölän seminaariin 1880.