[20] Kts. E.N. Setälän esipuhetta ennenmainittuun kokoelmaan Suomen kielen muistomerkkejä I.
[21] "Suomenkieleen tulkittu" tai "suomenkielen tulkitus". Jälkimmäisessä tapauksessa sana "uudistettu" selvästi tarkoittaisi käännöstyötä ja viittaisi aikaisempaan (Agricolan?) suomennokseen. Kirjan nimi ei ole alkuperäisessä oikeinkirjoituksessaan säilynyt.
[22] Löytäjä oli kirjoittaja itse. Sittemmin on löytynyt Suomalaisen alkuperäinen (?) käsikirjoitus, joka talletetaan yliopistomme kirjastossa. Se on virsien puolesta täydellinen, mutta esipuhetta vailla. Upsalan kappaleen on uudestaan painattanut J.A. Cederberg v. 1893.
[23] Muita suomen lounaismurteen omituisuuksia Suomalaisen kirjoissa mainittakoon esim. illatiivimuodot laupiutten, wärytten ja kielteinen taivutus verbein imperatiivissa älkän rijdelkän, älkän olcon.
[24] Ensimmäistä painosta on kauan pidetty kadonneena, kunnes sen E. N. Setälä löysi Upsalan kirjastossa v. 1893. Samalla matkallaan tapasi hän Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa kolmannenkin, tähän asti kateissa olleen virsikirjan-laitoksen, joka ilmestyi v. 1621 Wiburin Pispan M. Olonin Elimaeuxen tiedhost ia soosiost. Sama Elimaeus on myös julkaissut suomalaisen evankeliumi- ja epistola-kirjan v. 1618. Niinkuin hänen nimensä osoittaa, oli hän luultavasti Elimäen pitäjästä itäiseltä Uudeltamaalta kotoisin ja siis syntyänsä suomalainen. V. 1609 tiedetään hänen tulleen Tukholmaan koulun-rehtoriksi, v. 1612 päässeen kirkkoherraksi saman kaupungin Isoonkirkkoon sekä nimitetyn v. 1618 Viipurin piispaksi, jossa virassa hän kuoli v. 1629. Hänen painattamansa kirjat ovat kielen puolesta huomattavat, sillä tahtoen suomea kirjoitettavaksi tavalla, ioca ey ainoastans lässä Turkua asuillen, mutta mös Hämäläisillen, Savolaisillen, Carijalaisillen, ia Pohialaisillen yhteinen ia hyvin ymmärdettävä ombi, on hän kieleensä ottanut joitakuita itäsuomalaisuuksia. Hänen apumiehensäkin julkaisutyössä, Tuomas Yrjänänpoika, Tukholman seurakunnan kappalainen, oli itäsuomalainen (Suomal. Kirjall. Seuran Keskustelemukset 7/11 1894).
[25] Pietari Henrikinpoika Melartopaeus oli syntynyt Turussa, eli kirkkoherrana Kemiössä vv. 1558-85, toimitti sitten koulunrehtorin virkaa Strengnäs'issä Ruotsinmaalla. Määrättiin piispa Erik Sorolaisen pyynnöstä tuomioprovastiksi Turkuun v. 1594, vaan muutti v. 1605 jälleen Ruotsiin, jossa hänelle tuli superintendentin paikka tarjoksi Mariestad'issa. Siellä hän kuolikin v. 1610.
[26] Erityisyytenä Hemmingin kielessä on myös potentsiaalin käyttäminen, jota aikaisempain kirjailijain kielessä aniharvoin tapaa. Tämä verbin-muoto ilmaantuu sekä aktiivisena että passiivisena, vieläpä konditsionaali- ja optatiivi-muotoihin yhdistyneenä, esim. lieneis, cantaneos, älvös hyljäne.
[27] Kts. Historiallinen Arkisto X. s. 118 (K.E. Melander) ja XII. s. 32 (S.G. Elmgren) sekä Finland 1889 n:o 254 (J.A. Cederberg).
[28] Vrt. suomenkielisten sanojen ja lauseitten kirjoittamista keskiaikaisissa asiakirjoissa sekä herra Martin ja Ljungi Tuomaanpojan heti alempana mainittavissa lainsuomennoksissa.
[29] Edellinen on kuitenkin 1685 vuoden Raamatun painoksesta melkein kokonaan hävinnyt, säilyen ainoasti kahden u:n välissä esim. sugun. — Eroitus vanhan ja uuden oikeinkirjoituksen välillä on vielä siinä, että kahdella kirjaimella merkittyjä pitkiä vokaaleja esiintyy enimmäkseen ainoasti sanan ensitavuussa; etempänä kuitenkin yleisesti nominien illatiivi-sijassa. Tässä kohden on Agricola paljoa vapaammalla kannalla. Syy on nähtävästi kielellinen, valtaan päässeen lounaismurteen vaikuttama.