[30] Kielellisen näytteen herra Martin maanlain-suomennoksesta on tohtori K. Grotenfelt julkaissut Virittäjässä (II. s. 21) v. 1886.
[31] Ruotsinkielellä, jolla esipuhe on kirjoitettu: hauer ingen wissheet med sig, ty hon är af allahanda finsko saman hemtat.
[32] K. Grotenfelt'in huomauttama edellämainitussa julkaisussa.
[33] Samaa todistaa eräässä Kaarle IX:n aikuisessa lakiehdoituksessa oleva määräys Suomessa asuvain aatelisten suomenkielen taidosta. Och äger en Frälsisman thesse tungemål medh rätta kunna skrifwa och lääsa: Swenska och Finska, ther i han fadder är, Latin och Tydska (aatelismiehen tulee oikein osata lukea ja kirjoittaa seuraavia kieliä: ruotsia ja suomea, missä hän on syntynyt, latinaa ja saksaa). Huomattava on, että tämän lain-ehdoituksen toimittamiseen otti osaa kolme suomalaista aatelismiestä. Toisessa ehdoituksessa Ruotsin valtakunnan laiksi, joka samaan aikaan oli tekeillä, vaan jonka valmistamisessa yksin-omaan ruotsalaiset miehet olivat osallisena, ei tavata vastaavaa määräystä (J.J. Nordström, Handlingar rörande Sveriges historia II. 1. s. 46; vrt. Uusi Suometar 25/2 1894).
[34] Tekijän elämästä tiedetään, että hän v. 1580 kirjoittautui oppilaaksi Braunsberg'in Jesuiitta-kolleegioon ja sieltä lähetettiin Vilnan akatemiaan v. 1587, josta myöhemmin pääsi kaunopuhujaksi Puolan kuninkaan hoviin. Paitsi mainittua suomenkielistä runoa on hänen opintoajaltaan myös muutamia latinan- ja kreikankielisiä säilynyt (K.G. Leinberg, Historiallinen Arkisto XI. s. 177).
[35] Grotenfelt, Historiallinen Arkisto XII, s. 2-7.
[36] V. Vasenius, Historiallinen Arkisto IX, s. 290.
[37] Yrjö Koskinen, Historiallinen Arkisto I. s. 94.
[38] Samaa todistavat ne lentokirjaset, joita oli liikkeillä Turun piispan vaalissa v. 1756 ja joissa yhtä ehdokkaista nimen-omaan sillä puolustettiin, että hän oli Suomalainen. Ne näkyvät herättäneen Ruotsin hallituksenkin huomiota, koska niiden johdosta tuli sekä tuomiokapitulille että yliopistolle kuninkaallinen kirje, jossa käsketään poistamaan kaikki kansallisen tyytymättömyyden syyt ja samalla ankarasti kielletään tekemästä eroitusta ruotsalaisen ja suomalaisen kansallisuuden välillä. Mainituissa käskykirjeissä lausutaan myös ilmi se huoli, että nämät aatteet juurtuisivat yliopiston nuorisoon, jossa oli oireita siihen suuntaan näkynyt, ja että ne nuorten virkamiesten mukana kulkeutuisivat maaseuduille sekä siellä yhä laajemmalle leviäisivät ja menisivät perintönä lapsillekin. (A.H. Snellman, Pohjalaisen osakunnan historia II. s. 202-9).
[39] Kts. K. Grotenfelt, Historiallinen Arkisto XII. s. 9.