Tätä tehden suurentelee hän kaikki ylenmäärin, vaikka ei hän itse sitä havaitsekaan kerskaamiseksi. Niinpä hän Turun tuomiokirkosta puhuessaan vakuuttaa, ett'ei huoli tehdä ulkomaalaisten tavalla, jotka pilvien tasalle ylistelevät kirkkojansa, kaupunkejansa, kyliänsä; mutta kehuu kuitenkin yhteen hengenvetoon, ett'ei löydy koko Ruotsin valtakunnassa eikä luultavasti missään muuallakaan toista Jumalan huonetta, joka Turun tuomiokirkon voittaisi, paitsi Upsalan ikivanha temppeli. Samaten on muka Turun satama paljoa parempi paraitakin ulkomailla, ainoasti Tukholman ja Karlskronan satamat tunnustaa hän vielä paremmiksi. Thessalian Tempe-laaksokaan ei muka ollut mitään ihanan Ruissalon rinnalla.[48]
Historiallinen osa niinkuin myös sitä seuraava luku Suomalaisten tavoista ovat kirjoitetut sen ajan käsityksen mukaan erinomaisella opilla — jokaisen sivun alla on pari riviä käytettyni lähteitten nimiä — mutta meidän silmissämme hyvin naurettavalla tavalla. Siitä vähät, että Juslenius pitää täytenä totena kaikki hullutukset, mitä Rudbeck Atlantica'ssaan oli ladellut Pohjoismaiden asukasten tulosta tänne, ynnä ne juorut Suomen muinaisista kuninkaista, jotka löytyvät 17:n vuosisadan keskipalkoilla ilmestyneessä käsikirjoituksessa Chronicon Finlandiae incerti auctoris (Suomen kronikka, tekijä tietymätön). Mutta paitsi sitä tuopi hän rohkeasti esiin mitä kummallisimpia arveluja, todistaen ne hyvin loogillisilla johtopäätöksillä, joissa ei ole mitään muuta vikaa, kuin että kaikki perussyyt eli premissit ovat aivan tuulesta temmatut. Sillä tavoin ottaa hän selvää esim. Turun kaupungin perustamisen ajasta. Turku merkitsee toripaikkaa, se sana on epäilemättä aivan alkuaikoina syntynyt, sillä ilman sitä olisi suomenkieli ollut vaillinainen. Ja kun Suomalaiset Magog'in. Japhet'in pojan, johdolla vedenpaisumuksen perästä tulivat tänne, niin tarvitsivat tietysti kaupunkia, jonka rakensivat ja nimittivät Turuksi. Selvää on myöskin, että Turku alusta pitäen on ollut kuninkaan asuntopaikkana, sillä eihän Suomen maassa tiedetä toista kaupunkia entuudestaan löytyneen! Saman veroinen on hänen todistuksensa Turun koulun vanhuudesta. Hän mainitsee perustukseksensa vanhan runon, jossa äiti kysyy koulusta tulevalta pojaltansa:
Mitäs poican cotia tulit?
Ongo Coulu cohdallansa,
Turcu Uusi toimesansa.
Koskapa ei mitkään kirjalliset lähteet voi tietoa antaa, mihin aikaan Turku on ollut uusi, niin näkyy siitä Turussa jo löytyneen koulun ylimuistoisista ajoista asti. Eikä se koulu ollut mikään talonpoikainen kansakoulu, vaan aatelisopisto, missä nuoria junkkareja harjoitettiin kaikellaiseen aateliseen taitoon. Sillä mainittu runo kertoilee vielä, kuinka sama koulusta tullut poika käkesi mennäksensä kosimaan ja varustettiin monilla palvelijoilla, hevosilla ynnä kalleilla aseilla:
Yljän Kilpi Cullan kijlsi,
Caicki muut hopian hohdit.
Muutama ehkä epäilee, onko tässä koulussa annettu tieteellistäkin opetusta, koska Ruotsalaiset Suomenmaan valloittaessaan eivät siitä mitään mainitse. Mutta tämä epäilys on aivan turha; onhan Olaus Magnus jo aikaa sitten todistanut tieteen aikeitten tulleen Roomalaisille Skandinaaviasta, ja Skandinaavilaisten saaneen ne vielä pohjempata Kimmeriläisiltä. Nämätpä Kimmeriläiset nähtävästi eivät ole muuta kuin meidän Kemiläiset, jotka joka lapsikin tietää selviksi Suomalaisiksi. Ei siis voi päättää muuta, kuin että Ruotsalaiset, Suomenmaan valloitettuaan, hävittivät täältä kaikki kirjalliset muistomerkit, saadaksensa Suomalaisten kansallistunteen masentumaan! Kummallista oikein on nähdä, kuinka epätarkasti silloin tiedettiin uuden-aikaisemmatkin asiat. Niinpä esim. sanoo Juslenius Agricolan Uuden Testamentin painetuksi v. 1554! Historiallisten tietoin joukossa näemme nekin kaksi mainittuna, että Juhana kuninkaan aikana 600 Suomen talonpoikaa kerran karkoittivat 100,000 Venäläistä, ja että Kustaa Aadolf suomalaisten soturein ynnä muutamain muiden avulla valloitti Saksan!
Tämmöinen on tämä teos, joka kuitenkin kaikkein hullutustensa ohessa sisältää hyvän kuvauksen Juslenius'en aikaisesta Turusta, niin että siitä nykyäänkin vielä sopii ammentaa arvokkaita tietoja. Mutta aikoinansa pidettiin sitä kaikin puolin kelvollisena teoksena, ja tekijä saavutti sillä suuren maineen. Siitä seurasi hänelle paremmat edut toimeentulonkin suhteen. Valtiosihteeri Samuli Åkerhjelm antoi, näet, molemmat poikansa, jotka oleskelivat Turussa, Juslenius'en hoitoon. Seuraavana vuonna pääsi Juslenius heidän kanssaan Tukholmassa käymään ja seurasi heitä sitten Strengnäs'in kymnaasiin. Åkerhjelm'in kuoltua v. 1702, palasi hän Turkuun, jossa nuorempi piispa Gezelius antoi hänelle konsistoorin varasihteerin viran ja paitsi sitä otti hänet poikansa opettajaksi.
Olo arvokkaan, oppineen ja kunnollisen piispan kodissa vaikutti kaikin puolin syvästi nuoreen Juslenius'een. Täällä kirkastui myös hänen sydämmessään jo alusta aikain palava kotimaanrakkauden tunne selväksi tiedoksi siitä, mitä hän Suomen maan ja kansan eduksi erittäin oli luotu toimittamaan. Ulkonaisen aiheen siihen kertoo hän vastamainittavan sanakirjansa esipuheessa seuraavalla tavalla. En voi myöskään olla mainitsematta, mikä etenkin on ollut minulla yllyttimenä tähän työhön. Asuessani kotiopettajana nuoremman piispa Gezelius'en luona, oli siellä kerran vieraana eräs Ruotsalainen, muuten hyvin kelpo mies, joka kiivaasti vaati, että suomenkieli asetuksella kokonaan kiellettäisiin, ja että kaikki avaran maamme asukkaat pakoitettaisiin käyttämään ruotsia sekä yhteiskunnallisissa asioissa että yksityisissä perheoloissaan, vieläpä että jumalanpalveluskin pidettäisiin yksin-omaan ruotsiksi. Silloin vanha kunnioitettava piispamme, jonka isä oli Ruotsalainen, ja joka itsekin oli saanut kasvatuksensa Ruotsissa, antoi sille miehelle monen sekä Suomalaisen että Ruotsalaisen läsnäollessa tämän lyhyen vastauksen: "kaikkein kielten pitää tunnustaman Jumalaa". Samasta asiasta oli piispa perästäpäin vielä laveammin puhunut, arvellen apostoleille juuri sitä varten kielten lahjan annetun, että he saattaisivat saarnata kullekin kansalle sen omalla kielellä, niin että kuulijat vuorostaan voisivat omaisiinsa istuttaa totista jumalanpelkoa ja jokapäivä keskenään ylistää Jumalaa. Helppo on arvata tämmöisten puheitten vaikutusta innokkaan nuorukaisen mieleen, joka siitä lähtein päätti kaikin voiminsa ryhtyä oman äidinkielensä tutkimiseen ja viljelemiseen.
Ensimmäinen teos, jonka Juslenius tämän jälkeen julkaisi, maisteriväitös Vindiciae Fennorum (Suomalaisten puolustus) v. 1703, ei kuitenkaan vielä koskenut suomenkieltä, vaan on pikemmin täyte edelliseen teokseen, kuvaillen koko Suomenmaan ansioita samalla lailla kuin ennen Turun kaupungin. Hän aloittaa tämän väitöksen Ciceron sanoilla: "emme ole syntyneet ainoasti oman itsemme tähden, vaan osan syntymästämme vaatii itselleen isäinmaa, osan vanhemmat, osan ystävät". Mielestään hän ei millään muulla paremmin voi maksaa velkaansa kotimaalle, kuin voimia myöten puolustamalla kansaansa pahansuovain soimauksia vastaan. Ensimmäisessä luvussa osoittaa hän sitten Suomenmaan kasvattavan kaikkia kohtuulliseen elämään kuuluvia tarpeita, vaikk'ei ylellisiä herkkuja suokaan. Toisessa luvussa tekee Juslenius tyhjäksi sen soimauksen, ett'eivät Suomalaiset muka milloinkaan olisi kyenneet muistettaviin töihin. Syyksi siihen soimaukseen arvelee hän, että, mitä Suomalaiset ovat mainittavaa tehneetkin, se kaikki on tullut muukalaisten tietoon Ruotsalaisten nimessä. Kolmannessa luvussa hän luettelee koko joukon suomalaisia miehiä, jotka ovat merkilliset sotaisten tai tieteellisten töitten vuoksi — niissä kuitenkin useampia Ruotsalaisiakin, joilla oli ollut virkoja Suomessa. Samassa luvussa ovat Suomalaisten hyvät avut ja tavat kuvattuina.
Jo teoksen luonteesta seuraa, että kaikki, mitä Suomen maassa sekä kansassa on puuttuvaista tai moitittavaa, on jäänyt mainitsematta, sitä vastoin hyviä puolia usein liioiteltukin. Mutta ylimalkain täytyy tunnustaa, että Juslenius tällä kertaa paljoa paremmin pysyi kohtuuden rajoissa. Yhtähyvin ei hänen teoksestaan ole ollut muuten hyötyä kuin kotimaanrakkauden kiihoittimena; tieteellistä siitä ei juuri ole mitään saatavana. Loppusanat ovat hyvin merkilliset ja selvästi kuvaavat: "Nämät olen kirjoittanut kotimaanrakkauden vaatimuksesta, joka on kaikkea rakkautta ylin. Minä en huoli muusta, kuin että olen Suomalainen ja, vaikka itse tuntematonna, toki saan kuulua mainehikkaasen kansaan".