Vielä on mainittava samasta aineesta v. 1720 kirjoitettu, mutta vasta 1734 painettu, pitkä kronikantapainen, jonka nimenä on:
Suru-Runot Suomalaiset,
Waiwoista walittawaiset
Poloisella Pohjan maalla,
Ruotzin rannoilla, rajoilla
Wallan alla Wenäläisen,
Witzan Herran hurscaimman,
Kijruhulda kirjoitetut,
Muille muistoxi jätetyt,
Nämät waiwat nähneheldä
Pohjan maalla poicaiselda.
Tekijää ei tähän asti ole tiedetty, sillä nimeänsä hän ei ole ilmaissut; sen verran vaan on ollut selvillä, että hän oli Pohjanmaan pappeja, koska sanoo Affrén'in kapinan tähden tulleensa viedyksi Turun linnaan ja istuneensa siellä 13 viikkoa. Vasta nykyisin on maisteri A.E. Niemi löytänyt Ganander'in sanakirjasta, kahdesta eri paikasta sen tiedon, että tekijä ei ole kukaan muu kuin Gabriel Joosepinpoika Calamnius, tilapäisten runojen sepittäjänä ja ainoana, jonka runoja Ruotsin vallan ajalla on tullut yhteen koottuina painosta, vielä mainittava.
Tämä runokronikka sisältää laajan kuvauksen Venäläisten hirmuvallasta 11 eri runossa. Enimmäkseen ovat asiat siinä vaan yksinkertaisesti kerrottuina, mutta itse aine on niin syvästi liikuttavainen, että kuivinkin kertomus vaikuttaisi. Taitavasti on tekijä käyttänyt runomme omituisia koristuskeinoja, ja toisinaan puhkeaa hänen oma tunteensa todella runollisiin huudahduksiin. Ulkomuodoltaan on tämä runo melkein aivan virheetön. Se kyllä on monin paikoin riimillinen, mutta riimiä ei kuitenkaan ole missään väkisin tavoiteltu.
Ensimmäinen runo kertoo, mitenkä Venäläiset maahan tullessaan menettelivät, luetellen ensin tavarain ryöstämiset, sitten lasten viennit ja naisten raiskaukset, viimein nuot kauheat kidutukset. Järjestys on nähtävästi niin pantu, että lukijan mieli aina kovempien kiusojen kuvilla tulisi yhä syvemmältä liikutetuksi. Itse runoilija ei voi olla puhkeamatta parkahdukseen:
Ohoh suurta surkeutta!
Ohoh Waiwa waikiata!
Weden wäändäpi werisen
Selkiöistä silmistäni,
Hijen hiuxista hijopi,
Poski päästä pusertapi.
Lopulla runoa kuvailee hän Suomalaisten viheliäistä elämää sydänmaissa:
Corwesa oli cotomme,
Maantiellä majasiamme,
Kirckotiemme kiwistöllä
Metzän petoin pesillä,
Carhut Cansa cumpanimme.
Tämä runo päättyy, niinkuin kaikki muutkin, sanoilla:
Auta ainoa Jumala,
Päästä päiwistä pahoista!