Toinen runo erikseen kertoo kirkkoin ja hautausmaiden ryöstämisestä. Kolmas kuvailee, kuinka alussa vuotta 1716 jo alettiin toivoa helpoitusta, haettiin kaukaa siemeniä ja juhtien puutteessa:
Ucko auralla ajeli,
Ämmä äjästä weteli.
Mutta Venäläinen hävitti jälleen kaikki, läpi maan kulkiessaan Kajaanin linnaa valloittamaan.
Neljäs runo puhuu Venäläisten retkistä Länsi-Pohjanmaalle asti; viides heidän menonsa lauhtumisesta, koska pelkäsivät kotiin tulleen Kaarlen kostoa. Mutta kuudes jo valittaa sen toivon raukenemista.
Me cuin calat cawelemme,
Madon pojat matelemme
Paitzi päättä, Haldiatta,
Caitziatta, Catzojatta.
— — — — —
Pian toiwomme todella
Mustat menot muuttuwaksi;
Mutta muutuit mustemmaksi.
Seitsemännessä on kerrottu "valtakunnan pettäjän" Görtz'in hallituksesta ja lopusta; kahdeksannessa Affrén kappalaisen kapinasta seurauksineen; yhdeksäs on onnentoivotus Ulriika Eleonooran kruunaukseen ja rauhan toivon ilmoitus; mutta kymmenes jälleen kertoilee Venäläisten ryöstöretkistä Ruotsiin. Yhdestoista viimein riemuitsee Hessin Fredrikin kruunauksesta kuninkaaksi. Lopuksi lausuu runoilija:
Ei sanat sanoen puutu,
wirret weisaten wähene,
Sananlaskusa sanowat
Sauwon sywät Suomalaiset.
Waan mun puuttupi puheni,
Laulu wirteni lakapi;
Sillä mulla mustat päiwät.
— — — — —
Muret mieltä muuttelepi,
Aiwuan ajatuttapi.
— — — — —
Eipä raiku raskas rinta,
Kulje kurjan kurcku torwi,
Waicka ainoset asiat
Wielä warsin waatisivat.
Isonvihan synnyttämä on vielä Siuntion kirkkoherran Israel Escholin'in (k. 1742) Walitus Wirsi Suomen surkeudest wänein wallan alla, kirjoitettu v. 1720 ja painettu v. 1735. Historiallista kertomusta on tässä virressä varsin vähän, enimmäkseen se sisältää tunnustusta, että Suomi on synneillään kaikki vaivat ansainnut, ja huokausta Jumalan puoleen, että niille jo tekisi lopun. Samaan lajiin kuuluu myös tuntemattoman tekemä surullinen veisu Kyrön tappelusta, joka on kahden muun virren mukana painettu v. 1736.
Onpa Pikkuvihakin yllyttänyt runontekoon. Sitä on kuvannut Jaakko Mardell Widman, lääninrahaston-hoitaja Vaasassa (k. 1769), v. 1743 pitkässä runossa, jossa on käyttänyt ainoasti paritavuisia sanoja. Runon nimi kuuluu:
Suru Suri Suomalaisen,
Parcu Påru Pohjalaisen,
Cotoansa culkiesa,
Pacon poijes pyrkiesä,
Muille maille matcustaisans,
Mucaisexi mennesänsä
Wältämähän Wenäläistä.