Ensimmäiset nimeltä tunnetut Itä-Suomen runoniekat ovat Remes-veljekset Kiuruvedeltä, Matti ja Paavo, joista edellinen, aikoinaan hyvin kuuluisa, on julkaissut hautarunon Iisalmen provastin Henrik Helsingius'en muistoksi 1757, jälkimmäinen runon veljensä kuolemasta 1765.
Vielä huomattavampi mies on Pietari Wäänänen Kuopion puolelta Murtolahden kylästä nykyistä Nilsiän pitäjää. Hän oli syntynyt 1764, otti isänsä kuoltua kotitalon hoitoonsa 1791 ja saavutti ahkerana ja toimeliaana maanviljelijänä pian paikkakuntalaistensa luottamuksen. Hän oli pitäjässään lautamiehenä ja valittiin v. 1800 talonpoikais-säädyn edusmieheksi Norrköping'in valtiopäiville. Täällä ollessaan julkaisi hän runon Kustaa IV:n Aadolfin kruunaamisesta. Toisen runon sepitti hän Tukholmassa 1805 saman kuninkaan ulkomaan-matkalta palaamisen johdosta. Porvoon valtiopäiville valittuna v. 1809 oli Pietari Väänänen säätynsä enimmin käytettyjä luottamusmiehiä. Niillä tutustui hän myös Suomen uuteen, jalomieliseen hallitsijaan ja kirjoitti Napoleonin sodan jälkeen runon Aleksanteri I:stä, joka toimitettiin Pietariin keisarin itsensä nähtäväksi. V. 1828 muutti hän asumaan Kuopion kaupunkiin, jossa jonkun aikaa eli ruokatavarain kauppiaana. Viimeiset ikävuotensa vietti hän Taipalsaarella, jossa hänen poikansa nimellä Venell oli pappina, ja kuoli siellä 1846.
Toinen Wäänänen, vaikk'ei edelliselle ollenkaan sukua, oli Heikki nimeltä, myös Konsaheikiksi sanottu. Hän oli köyhä työmies Oulusta, joka kylästä kylään kulkien elätti itseään viulunsoitolla ja runonteolla. Hän kuoli lämpöiseen uuninkiukaasen, johon oli viinapäissään mennyt makaamaan. Hänen tekemänsä on v. 1801 painettu Lystillinen Runo-Laulu Sijtä kummasta Kala-Kukosta, johon oli kissa karvoineen sisään leivottu ja joka Oulun tulliportilla työnnettiin ahneelle tulliherralle kouraan. Myöhemmin on julkaistu runot Kellonkylän Mariasta ja Oulun piioista eli Orjaväestä.[92]
Viimeksi on mainittava kuuluisin kaikista talonpoikaisista runoniekoistamme, Paavo Korhonen. Hän on kuitenkin tällä aikakaudella julkaissut ainoasti Kolme Hengellistä Wirttä 1799 ja Huwittawaiset Hää-Laulut, luvultaan neljä, uudemmilla runomitoilla, v. 1807. Hänen varsinainen vaikutuksensa, niinkuin yleensä koko tämän runoudenlajin kukoistus-aika, alkaa vasta Suomen erottua Ruotsinvallan alta, jolloin talonpojissakin kansallistajunta herää.
9. Suorasanainen hengellinen ja taloudellinen kirjallisuus. Yleiskatsaus.
Suorasanainen kirjallisuus tälläkin aikakaudella oli vielä melkein yksin-omaisesti hengellistä lajia. Ennen Isoavihaa painettiin varsinkin paljon saarnoja. Saarnantekijöistä näemme taaskin ensimmäisenä Lauri Pietarinpoika Tammelinus'en, joka vv. 1644-70 on painattanut kaksi saarna-kokoelmaa ja kolme erinäistä saarnaa. Toisia ahkeria saarnankirjoittajia mainittakoon Tuomas Rajalenius, kotoisin Huittisista, joka oli ollut ensimmäisiä ylioppilaita Turussa nimellä Raja, sittemmin työskennellyt kolleegana Porin koulussa sekä apulaisena ja kappalaisena kotipitäjässään, viimein kirkkoherrana Tyrväällä kuollut v. 1688; Abraham Ikalensis, Ikaalisten kirkkoherra (k. 1675) ja Kristian Procopaeus, Loimaan kirkkoherra (k. 1693). Paitsi näitä on vielä joukko semmoisia, jotka ovat julkaisseet ainoasti yhden saarnan kukin. Enimmät näistä saarnoista ovat tilapäisiä hää- ja hautapuheita. Myös suomennettiin silloin Rothovius piispan ruotsinkielinen, 20 saarnaa sisältävä kokoelma.
Samaan aikaan ilmestyi muutamia muitakin mainittavia suomennoksia, esim. tuo kansallemme niin rakas Juhana Arndt'in Paradisin Yrti tarha 1670, josta kahdeksas painos tuli v. 1863; samaten toisenkin mainion saksalaisen pietistin Juhana Gerhard'in Pyhät Tutkistelemuxet 1680, jotka yhdennentoista kerran painettiin uudestaan v. 1875. Tämän jälkimmäisen kirjan suomentaja, meille jo sananlaskuin kerääjänäkin tuttu Lohjan kirkkoherra Gabriel Tammelinus on suomentanut vielä toisen, useat kerrat uudestaan painetun kirjan, nimeltä Christillinen Muisto-Kirja 1679. Suomentajana on vielä mainittava Pirkkalan kirkkoherra Jaakko Raumannus (k. 1678), joka käänsi Augsburg'in uskontunnustuksen 1651 ja Luther'in suuren katkismuksen 1674. Tähän aikaan kuuluu myös vanhemman Gezelius'en Yxi paras Lasten tawara, aapiskirja ja katkismus, vuodelta 1666, jota on levinnyt kansaamme noin 70 painosta.
Isonvihan jälkeen on huomattavimpia suorasanaisia hengellisiä kirjailijoita, paitsi jo mainittua Abraham Achreniusta, Juhana Wegelius, Tyrvään provastin poika, syntynyt Tukholmassa 1693, tullut Turun yliopistoon 1709, ollut vanhempainsa kanssa paossa Ruotsin puolella, vihitty papiksi 1720, päässyt kappalaiseksi Enontekiäisiin 1721, opettajaksi Tornion kouluun 1726 ja viimein Oulun kirkkoherraksi 1757, jossa virassa kuoli 1764. Hänen postillaansa Se Pyhä Ewangeliumillinen Walkeus Taiwallisesa Opisa Ja Pyhäsä Elämäsä, joka ilmestyi kahdessa osassa vv. 1747 ja 1749, kiitetään suuresti. Kolmas painos tuli v. 1848,[93] ja ruotsalaista käännöstä siitä julkaistiin vv. 1853-56. Sama tekijä on vielä toimittanut kirjasen Yxi Tarpellinen Coetus ja Tutkistelemus Rippi-Wäen Canssa v. 1762. Toinen postillan kirjoittaja oli Vehmaan kappalainen Antti Björkqvist (1741-1809). Hänen v. 1801 julkaisemansa Uskon harjoitus Autuuteen on ilmestynyt kuudessa painoksessa ja myös ruotsiksi käännetty. Lisäksi mainittakoon ruumissaarnain kirjoittajina Limingan kirkkoherrat Mattias Pazelius (k. 1771) ja Tuomas Stenbäck (k. 1776) sekä Lapuan kirkkoherra Iisak Lithovius (k. 1788). Paljoa enemmän kuin alkuperäisiä teoksia on tälläkin ajalla käännöksiä, enimmiten ruotsinkielestä. Puoleksi alkuperäinen, puoleksi saksasta suomennettu on Turun kappalaisen, sittemmin Kemin kirkkoherran Iisak Ervast'in (k. 1757) Rucous-Kirja vuodelta 1734, seitsemännentoista kerran painettu v. 1880.
Maallista suorasanaista kirjallisuutta on tuskin nimeksikään ennen Porthan'in vaikutusta. Isonvihan perästä ruvettiin kyllä ahkerasti niin Suomessa kuin Ruotsissakin kirjoittamaan taloudellisista aineista, josta tämä aika sai nimekseen taloudellinen aikakausi. Mutta Suomen kansalle ja kirjallisuudelle niistä harrastuksista ei lähtenyt suurta hyötyä, sillä kaikki semmoiset kirjat toimitettiin ruotsiksi. Suomenkielellä ei ilmestynyt käytännöllisistä aineista koko tällä ajalla enempää kuin pari, kolme pientä vihkosta, niinkuin: Neuwo Palando-Wijnan Hyödytyxestä ja Wahingosta 1747, Pienden Lasten Tarpellinen Holhomus ja Perääncatzomus 1756 sekä Lyhykäinen Neuwo, Hywihin Ja Sijwollisihin Ihmisten Tapoin, Nuorudelle 1761. Paitsi näitä löytyi silloin tällöin joku sentapainen kirjoitus almanakoissa, joita matematiikan professori, sittemmin Turun piispa Lauri Tammelin (k. 1733) oli alkanut toimittaa suomeksi vuodesta 1705. Muutamissa vuosikerroissa on myös hänen tekemänsä, historioitsijoillekin tärkeä kertomus Isostavihasta.
Vasta Porthan'in aikoina saivat umpisuomalaisetkin vähän runsaammalta nauttia sen ajan hengen tuotteita. Almanakoissa alkaa siitä lähtien säännöllisesti ja yksin-omaan ilmestyä taloutta koskevia kirjoituksia. Eri kirjoina julkaistuista käytännöllisistä teoksista ovat Ganander'in molemmat lääkärikirjat ja Juhana Frosterus'en luonnonkirja jo mainitut. Niiden rinnalle ovat vielä asetettavat Suomenkieliset Tieto-Sanomat, ensimmäinen sanomalehti-yritys suomenkielellä. Siitä painettiin näytenumero Syyskuulla 1775 (nimellä Suomalaiset Tieto-Sanomat) ja sitä toimitettiin koko seuraavan vuoden kuluessa, mutta lakkautettiin sitten tilaajain puutteessa. Sen koko oli puoli oktaavi-arkkia, joka tuli painosta kaksi kertaa kuukaudessa. Lehden ilmestymiseen oli luultavasti antanut aihetta Porthan'in v. 1771 alkuunpanema ruotsinkielinen lehti. Vaan sisällykseltään se erosi tykkänään tästä vanhemmasta virkaveljestään. Se oli näet yksin-omaan aiottu talonpojille ja sisälsi pääasiallisesti kirjoituksia maanviljelyksestä ja karjanhoidosta sekä tavallisimpain ihmis- ja eläintautien parantamisesta, liittäen siihen ainoana henkisempänä lisänä alkeiskurssin maantiedossa. Lehden toimittaja Antti Lizelius oli talonpojan poika Tyrväältä, syntynyt v. 1708, tullut ylioppilaaksi 1732 ja maisteriksi 1735, saanut kolleegan paikan Turun koulussa 1737 sekä määrätty kirkkoherraksi Pöytyälle 1741 ja v. 1769 Mynämäelle, jossa kuoli 1795. Hän oli taitava suomenkielen tuntija, jonka vuoksi hänelle kaksi kertaa uskottiin uutten suomalaisten raamatunpainosten valvominen. Edellisellä kerralla sanotaan hänen oikaisseen monta kohtaa niin hyvin käännöksen tarkkuuteen kuin myös kielen puhtauteen nähden; jälkimmäisellä kerralla oli hänen toimenansa ainoasti k-kirjaimen muuttaminen vanhentuneen c-kirjaimen sijaan. Myös sanomalehdellään ilmoitti hän olevan sen käytännöllisen tehtävän ohella tarkoituksena myös ahkeroida "Suomen kielen selkeydestä, sen omasta, luonnollisesta puhen parresta, painawaisten sanain walitzemisesta ja eroittamisesta, niin myös niitten muista kielistä wuorottuin mahdollisesta wieroittamisesta".