Unen näkeminen ei tapahdu ainoasti yöllä luonnon mukaisesti, myös keinotekoista unen jäljittelemistä harjoitetaan yhteydessä arpomisen kanssa. Wenäläinen tutkija M. Krokovskij[262] puhuu eräästä salaisesta taidosta, joka menee perinnöksi isältä pojalta. Sairasta parantaessaan tietäjä ottaa käteensä lasin, jossa on viinaa, ja kääntää kasvonsa aurinkoa kohti. Pitkän aikaa hän sopottelee jotakin itsekseen, milloin puhaltaen, milloin sylkien sekä lasiin että siitä sivulle, milloin ikäänkuin nuokahtaen uneen, milloin taas sekoitellen veitsellä viinaa, jonka lopuksi viskaa yli olkansa menemään. Uneen vaipuminen ei tässä ole muuta kuin uusi muoto sen tiedottoman tilan tavoittamista, jossa sielun vapautuneena näkyväisen ympäristön vaikutuksesta luullaan kohoutuvan yliluonnollisen kokemuksen piiriin.

Noidan nimitystä muzhang sanoo Filimosov[263] myös niiden Niittytsheremissein käyttävän, jotka asuvat Wjatkan läänissä. Hän arvelee sen olevan yhteydessä muze-nimisten pahain haltijain kanssa. Muzhang tietää, mikä haltija on laittanut taudin ihmisiin tai elukoihin, ja osaa sanoa, minkä lepytyksen saatuaan haltija sen jälleen pois ottaa. Hän tietää myös, missä varastetut tavarat ovat ja miten ne voidaan saada takaisin. Muzhangeja on kolmea lajia: muzhebyshe eli arpoja, joka povaa vyön,[264] veden tai papujen avulla; omo-uzhsho s.o. unennäkijä, joka unissaan saa jumalain ja haltijain neuvot sekä selittää toisten unet; uzhsho-kolsho, näkijä-kuulija, korkein laji, kuulee, missä haltijat lentävät, näkee, kenen päälle ne tauteja laskevat; näkee myös, mihin varas vie tavarat piiloon. Toista on uhripappi, jolle hän panee nimen kari, joka uhrijuhlissa lukee rukoukset ja siunaa uhriantimet ja muutenkin on apuna perheellisissä tapauksissa: nimen-antajaisissa, häissä sekä hautajaisissa. Karteja on vakinaisia ja tilapäisiä. Edellisiä pitää olla jokaisella perheellä yksi valittuna, joka on läsnä jokaisessa sen veriuhrissa. Jos jollakin perheellä on kart toisesta perheestä, niin tämä ei voi vuorostansa nimittää kartiksi ketään edellisen perheen jäsenistä. Tilapäisiä karteja valitaan vakinaisten lisäksi ja avuksi suuria yhteisiä uhreja varten. Juhlan jälkeen ne kohta jälleen luopuvat virastaan. Kartien apulaisia ovat ütshöt, jotka teurastavat uhrieläimet ja keittävät lihat kattiloissa.

Kuznetsov[265] ei tee eroitusta "unennäkijän" ja "näkijän, kuulijan" välillä. Hän sanoo niitä nykyänsä enää harvassa tavattavan. He ovat entisen ajan miehiä ja vanhoilla olijoita, jotka innokkaasti puolustavat kansallisia tapoja ja vastustavat kaikkia uudistuksia. Enimmät heistä ovat talottomia ja perheettömiä ruotuvaivaisia, mutta joukossa on myös varakkaita talon-isäntiä. Uhripapit, kartit, valitaan tarpeen tullen arvan heitolla jokaista jumalaa varten erikseen; semmoinen vaali pidetään suurena kunniana, eikä kieltäytyminen tule kysymykseen. Uhripappina saa kuka hyvänsä olla, kun vaan osaa rukoilla, joka ei ole mitään vaikeata. Tsheremisseillä ovat tarpeet ja hädät aina niin yhtäläiset ja rukousten muoto siksi vähän vaihteleva. Kuitenkin löytyy muutamia, jotka tätä virkaa ovat toimittaneet useammassa polvessa ja joiden tieto siitä syystä on suurempi kuin toisten. Kartin arvo riippuu vielä siitä, minkä jumalan papiksi hän on valittu. Sillä niinkuin itsekullakin jumalalla tsheremissiläisessä lehdossa on oma pyhä puunsa, niin on heillä jokaisella myös oma uhripappinsa. Kaikista arvokkain on ylijumalan pappi, joka ensimmäisenä menee uhripaikalle, tekee siellä ensimmäisen tulen ja ennen muita koettelee uhrieläimen kelvollisuutta.

Andrievskin julkaisemissa asiakirjoissa[266] on säilynyt virallinen tutkimus suuren hekatombi- eli satais-uhrin johdosta, joka 8 päivänä Joulukuuta 1829, vanhaa lukua, oli toimitettu Sernuran volostissa Urzhumin piirikunnassa. Sinne oli kokoontunut kolme tuhatta Tsheremissiä Wjatkan, Kazanin ja Ufan lääneistä, tulossa oli osan-ottajia aina Orenburgista asti, mutta ne kääntyivät takaisin, kun juhla keskeytettiin. Uhrielukoita: hevosia, lehmiä, lampaita ja kotilintuja, oli tuotu paikalle kaikkiaan 99 kappaletta ja yhtä monta kartia oli valittu uhreja toimittamaan. Kukin oman osastonsa etupäässä, oman uhripuunsa ja alttaripöytänsä edessä rukoilivat he jokaisen yksityisen puolesta erikseen, julki lausuen nimet, ja ottivat vastaan ne vapaehtoiset verot rahassa tai luonnossa, joita jokainen vuorostaan, varojansa myöten suoritti. Kartien kokoomat rahat annettiin kaikki yhden pää-kartin haltuun, joka keräytyneen summan, 350 ruplaa, jätti kahdelle rahavarain-hoitajalle jaettavaksi korvauksena uhrieläimistä niiden omistajien kesken. Ylin uhrimenojen valvonta oli uskottu kolmelle unennäkijälle, joiden unien johdosta koko juhla oli pantu toimeen ja jotka myös olivat ilmoittaneet, kuinka monta uhrieläintä ja mitä laatua piti olla.

Unennäkijäin läsnäolo mainitussa tilaisuudessa viittaa siihen, että Niittytsheremisseilläkin ennustajan ja uhraajan virat aikoinaan ovat olleet yhdistettyjä. Vielä viime vuosisadan loppupuolella, vakuuttaa Georgi,[267] heidän muzhaninsa eivät ainoasti määränneet ja järjestäneet, vaan myös itse toimittivat uhrit. Mutta heitä oli jo silloin harvassa, jota vastoin valittuja karteja alkoi olla joka kylässä. Muutos on nähtävästi tapahtunut muhamedin-uskonnon vaikutuksesta. Sitä todistaa nimitys kart, joka on tatarilainen lainasana ja merkitsee vanhusta. Ja ainoasti siten voi myös selittää, mitenkä Mäkitsheremissit, jotka kaikki kauan aikaa ovat olleet kristityitä, ovat tässä kohden pysyttäytyneet alkuperäisemmällä kannalla kuin heidän myöhemmin käännytetyt ja suureksi osaksi vielä kääntymättömät heimolaisensa.

Vaan ennen kuin noidan ja uhripapin virat olivat toisistaan eroitetut, olivat niihin liittyneet muutamat toimet, joita korkeammissa uskonnoissa tavataan. Kun sitten pesänjako tapahtui, niin ne Niittytsheremisseillä siirtyivät uudelle uhripapille. Noidan osalle ne sitä vastoin jäivät Tshuvasseilla. Heidän jomze (= puhuja) nimiset noitansa, sanoo tuntematon tshuvassi-kirjailija, ovat miehiä tai naisia, jotka unessa saavat ilmestyksiä tai katsomalla vesimaljaan viskattua hopearahaa ottavat selkoa siitä, mitä uhria kukin jumala vaatii. He eivät ole uhripappeja,[268] sillä yksityiset uhrit toimittaa perheen vanhin ja yhteisissä lukee rukoukset erityinen virkamies, puettuna valkeihin vaatteisin Tatarien tapaan. Tällä, jos hän on keremetin pappi, on myös toimena polttaa keremetin aitaukset, uhripöydät ynnä muut laitokset, silloin kun ne alkavat vanheta, ja rakennuttaa uusia sijaan. Mutta kaikki muut papilliset toimitukset ovat jomzeille uskotut.

Kun jomze saapuu taloon, jossa lapsi on syntynyt, kaikki kotiväki ja kokoontuneet vieraat ottavat hänet vastaan suurella kunnioituksella ja yksin äänin lausuvat sen toivomuksen, että hän antaisi lapselle hyväenteisen nimen. Jomze ottaa käteensä vedellä täytetyn maljan ja sopoteltuaan siihen muutamia sanoja, antaa äidille ja lapselle juoda. Sitten tekeytyy haltioihinsa, saadaksensa mietintöaikaa, ja lopuksi antaa lapselle nimen, jonka selittää saaneensa jumalallisen ilmoituksen kautta.

Kun taas jossakin talossa on sairas henkiheitolla, niin kokoontuvat hänen luokseen kylän jomzet ja hän tunnustaa heille kaikkien kuullen syntinsä.

Häihin kutsuttuna, lisää Sboev,[269] jomze juhlallisessa asennossa, oluthaarikka kädessä ja lakki kainalossa, tervehtää nuorta, hänen edessään kumartuvaa pariskuntaa, toivottaen heille rauhaa ja rakkautta.

Nämät perheelliset virkatoimet ovat säilyttäneet jomzein sekä lukumäärän että arvon meidän päiviimme asti. Jo Müller[270] huomauttaa, että Tshuvasseilla voi olla pari, kolmekin noitaa samassa kylässä. Magnitskij[271] luettelee nimeltä 43 mies- ja nais-jomzea, 11 kyläkunnasta. Heistä mainitaan useat virkansa perineen, toiset ovat omasta halusta siihen ruvenneet, muutamat vasten tahtoansakin sen saaneet.