Tshuvassein uhrit ovat pääasiallisesti samanlaiset kuin Wotjakkein ja Tsheremissein. Täydellisimmän selon niistä tekee tuntematon tshuvassilainen kirjailija viime vuosisadalta;[380] suomenkielinen kertomus on luettavana Ahlqvistin matkamuistelmissa.[381] Yhtäläisistä menoista mainittakoon: puhtaisin vaatteisin pukeutuminen, johon vielä paastoaminen liittyy; valkean eläimen ja erittäin hevosen valitseminen taivaan jumalalle uhriksi; kylmällä vedellä koetteleminen siinä uskossa, että elukka, jota ei puhdistuta, on saastainen; uhrisoitto sekä siihen kuuluva tanssi; rukoileminen kasvot itään päin käännettyinä; polvistuminen ja maahan asti kumartuminen; ynnä tulen kautta uhraaminen. Yhteistä kaikille kolmelle kansalle on myös uhrin otollisuuden päättäminen tulisijalta kohoavan savun suunnasta. Tshuvassit, näet, ovat hyvillään, jos tuuli työntää savun uhrintoimittajain päälle. Tsheremissit pitävät suotuisana enteenä, jos savu nousee kohtisuoraan taivasta kohti, mutta epäedullisena, jos se maata pitkin painuu;[382] samoin Wotjakit.[383]
Useat mainituista menoista ovat todistettavasti naapureina olevilta Tatareilta lainatut: puhdistautuminen ennen uhritoimitusta ja valkean juhlapuvun käyttäminen; valkeitten ja mustain, puhtaitten ja saastaisten eläinten eroittaminen; polvilleen ja kasvoilleen lankeaminen. Luultavasti on polttouhrikin tätä tietä tullut itä-Wenäjällä asuville heimolaisillemme. Wotjakeista löytyy tieto, joka kukaties viittaa siihen, että toinen tapa uhrata on heillä alkuperäisempi. Wereshtshaginin mukaan eräässä kevät-uhrissa muitten jätteet kyllä heitetään tuleen, mutta pappien kaluamat luut kaivetaan maahan.[384] Pervuhinin[385] ja Wichmannin[386] huomautuksista päättäen uhriantimien heittäminen tuleen on läheisessä yhteydessä taivaallisen In-marin palveluksen kanssa, joka samoin kuin Tsheremissein Juma on saanut milt'ei yksinvaltiaan aseman, nähtävästi jonkun korkeamman uskonnon vaikutuksesta.
Mordvalaisten uhrimenojen sanoo Georgi[387] eroavan tshuvassilaisista siinä, että mitä jälkimmäiset antavat tulelle, edelliset lahjoittavat maan hyväksi. Uhrieläimen veri lasketaan kuoppaan, johon myös muutamia lihapalasia peitetään. Luut viskataan jokeen, ja nahat joutuvat papeille.
Melnikovin kertomuksesta[388] käy kuitenkin selville, ett'ei Mordvakusillekaan polttouhri ollut tuntematon. Valitettavasti vaan hän niihin arvokkaisin tietoihin, joita on ammentanut nykyään kadoksissa olevista käsikirjoituksista, on sekoittanut Lepehinin etupäässä tshuvassilaisen uhrinkuvauksen. Karsimisesta, joka on täytynyt toimittaa, on muutama kohta seuraavassa esityksessä tullut suppeammaksi, kuin olisi ollut suotava.
Kun jostain syystä on tarpeellinen pitää yleinen piirikunnan juhla, niin lähtee 5-6 kylänvanhinta prjavtin luo. He seisahtuvat hänen talonsa edustalle lakittomin päin. Prjavt käskee avata portin selälleen ja ottaa tulijat vastaan, seisoen keskellä pihaa olevan uhrikiven luona. Vieraat perässään menee hän nyt tupaan, sytyttää vahakynttilän, joka on säästynyt edellisestä uhrista ja määrää, pitäen sitä kädessään, juhlapäivän. Samassa määrätään myös tarpeelliset toimitusmiehet, joille prjavt jakaa heidän virkaansa kuuluvat aseet sekä kalut, jambideille uhriveitsensä ja purendejille pyhät korvot, joihin kerättävät varat ovat pantavat.
Kun tieto prjavtin päätöksestä on levinnyt, ruvetaan joka talossa valmistuspuuhiin. Vaimot ompelevat 3-5 tai vielä useampia pusseja, joihin kiinnittävät suuhun kaksi nauhaa. Yhteen näistä pusseista pannaan jauhoja, toiseen mettä, kolmanteen muutamia rahalantteja, neljänteen voirasia, viidenteen tuokkonen täynnä munia j.n.e. Kaikki nämät pussit ladotaan pöydälle, joka on valkoisella liinalla peitetty. Miehet eivät saa olla näissä valmistuksissa läsnä; heidän täytyy koko päiväksi lähteä ulkotöille, ja jos joku sattuisi vielä olemaan kotona, silloin kun kerääjät tulevat, hänen täytyy kiireesti kätkeytyä talliin. Ainoasti pikkuiset poikalapset, jotka eivät vielä osaa kävellä, saavat pysyä äitinsä luona.
Kerääjät kulkevat kolmessa eri osastossa, yksi purendeji kunkin jambidin seurassa. Taloon tullessa jambidi iskee viisi kertaa pyhällä veitsellä porttiin ja lukee siinä siunauksen talon puolesta; saman tempun tekee hän myös pihalla uhrikiven luona sekä tuvan ovella, johon kerääjät pysähtyvät. Sisässä seisovat naiset kaikki pöydän vieressä seljin oveen, naidut vaimot paljastetuin hartioin ja rinnoin, tytöt täysissä vaatteissa. Vanhin vaimo ottaa nyt yhden pusseista nauhoista kiinni, viskaa sen selkäänsä paljaille hartioillensa ja astuu ovelle takaperin, sillä hän ei saa katsoa kerääjiä silmiin. Jambidi ottaa kiinni pussista ja leikkaa nauhat poikki, niin että pussi putoaa alle asetettuun korvoon. Samoin toinen vaimo tuo toisen pussin, kolmas kolmannen j.n.e. Tytöt eivät saa siihen ottaa osaa, he vaan seisovat koko ajan pöydän luona. Kaikki kerätyt varat vievät kerääjät viimein prjavtin luo, joka sitten käskee purendejit oluenpanoon ja lähettää pozanbunavedit elukoita ostamaan. Uhrieläinten väri on tarkoin määrätty, härän pitää enimmiten olla ruskeankeltaisen, oinaan valkoisen. Jos ei semmoista löydy, niin kelpaa toisenvärinenkin, kun on vaan kokonaan yhdenkarvainen.
Juhlapäivänä aamulla purendejit vievät korvonsa uhrilehtoon pyhän puun juurelle ja täyttävät ne oluella. Siihen myös asettavat leipää ja suolaa. Kashangorodit, jotka ovat paistaneet munakakkuja, ripustavat niitä puun oksiin kiinnitetyille kangille. Pozanbunavedit puolestaan tuovat uhrielukat paikalle. Kansa alkaa kokoontua ja asettua päin länteen pyhän puun eteen. Prjavt seisoo etummaisena, hänen takanansa miehet oikealla puolella, vaimot vasemmalla, tytöt vaimoin takana. Sillä aikaa kun pozanbunavedit toimittavat teurastuksen, käyvät jambidit noutamassa vettä lähellä olevasta lähteestä, kaatavat sen patoihin ja sytyttävät alle tulta niistä pyhistä tuohuksista, joita turostorit ovat kiinnittäneet ja panneet palamaan olutkorvoin takareunalle. Lihat keitetään, jokainen elukka eri kattilassa.
Nyt vozate, joka yötä ennen on salaa kiivennyt pyhään puuhun ja kätkeytynyt sen lehdistöön, puun oksalta antaa käskyn kansalle vaikenemaan. Sitten alkaa rukoilla. Kansa kumartelee ja kertoo hänen sanojaan, joten syntyy juhlallinen humina. Kun tätä on kestänyt puolen tuntia, jatketaan vielä toisella rukouksella, jolloin kansa lankeaa polvilleen, samalla kohottaen käsiään ja katsettaan ylös taivaasen. Sen jälkeen vozate laskeutuu alas puusta ja nousee ylös-alaisin kaadetulle ammeelle tai muunlaiselle lavalle, joka seisoo puun juurella olutkorvojen keskellä. Siinä hetkisen itsekseen rukoiltuansa, astuu maahan, ottaa prjavtin kädestä pyhän kauhan, johon panee leipää sekä suolaa, ja lähestyy pataa, jossa uhrilihat kiehuvat. Uhriveitsellä, jonka joku jambideista hänelle ojentaa, hän leikkaa palasen lihaa ja panee sen ynnä elukan kielen kauhaan. Nousee jälleen lavalle, kohottaa kauhaa taivasta kohti ja pyytää jumalia huomaamaan, ottamaan. Kansa seisoo ääneti, kasvot itään päin käännettyinä, mutta kun hän sitten heittää kauhan sisällyksen tuleen, lankeavat kaikki polvillensa ja ojentavat kätensä taivasta kohti, huutaen kovalla äänellä, että jumalat kuulisivat.
Nyt asetetaan yksi oluttynnöri portinpuoliskolle palavine tuohuksineen, sen viereen asettuvat polvillensa muutamat rakkopillinsoittajat, jonka jälkeen joukko miehiä tarttuu portinpuoliskoon ja rupeaa sitä vuoroin ylös nostamaan, vuoroin maahan laskemaan, välistä myös päänsä päälle asettamaan. Koko ajan soittavat rakkopillimiehet ja kansa laulaa polvillansa yhtä uhrilaulua. Viimein vozate täyttää pyhän kauhan oluella, kohottaa sitä taivasta kohti ja rukoiltuaan kaataa sen tuleen. Kun tällä tavoin olut on pyhitetty, astuu prjavt likemmäksi sitä maistamaan, hänen jäljessään muut miehet. Vozate kiipeää takaisin puuhun, jonne hänelle ojennetaan olutkauha, vaatii taas kaikkia vaikenemaan ja pitää pitkän rukouksen. Sitten ottaa suunsa täyden olutta ja purskahuttaa sitä kansan päälle. Alas tultuaan vielä kiinnittää palavan vahakynttilän puuhun ja kastelee sen juuria oluella.