Tästä esimerkistä, jota ei voine epäillä kukaan olevan runoa, näkyy että sen ajan oppineet kirjottivat riimillisiä runoja, että net kokonaan perustivat korolle ja että tavallisesti trokeista mittaa (samate kuin varsinainen runomitta sanan jaolla) vaihettelivat panemalla värsyyn 1 trokein ja 2 daktylia tai 2 trokeita ja 1 daktylin esitavun kanssa. Jospa nyt ajattelemme että virsissä nuotin vuoksi viljeltiin enemmän noita daktylinsekaisia värsyjä, niin saamme juuri tuommoisen virsimitan, jota Hemming omissa virsissään ynnä mukailuksissa enemmitten käyttää. Mutta näkyy niissä välistä trokeistakin mittaa esim.
"Kaikk' luodut Kristuksen edess myödyit,
Pilvet taituit, taivaat notkuit,
Pyhäin polvet kumartelit,
Voiton virttä veisaelit" j.n.e.[76]
Esimerkkinä Hemmingin runontapaisista virsistä olkoon vielä seuraava:[77]
"Kuin Jesus astui hahtehen,
Menness' seurans kans yli meren,
Laski hän itsens lepäämään.
Asettui ilma puhaltamaan,
Tuulispäät tylyt tuoksumaan,
Aallot kyll kovin kulkemaan;
Laine laivahan läikkyi ja täytti,
Uppoomaan heit häkytti.
Opetuslapset perät peljästyit,
Hädilläns Herraa herätit:
Herra herää ylös auttamaan,
Hengen hädästä päästämään."
Kumpassessakin välistä kyllä on liikkaavia värsyjä, mutta silminnähtävästi se on olevinansa Suomen runomittaa. Ja että niitä todellakin runoina pidettiin, näemme siitä kun Mikael Wexionius sanoo[78]: Suomalaisten ei tunnustavan laulua lauluksi, jos ei siinä ole riimiä ja lamdaismoa (alkusointua): että alkupuustavit ovat samat. Esimerkiksi tähän hän vetää yhden virren yllä mainitusta Hemmingin kääntämästä latinaisesta kirjasta:
"Pojat parhat pauhatkat,
Neitzet nuoret iloitkat,
Vanhat vahvast veisatkat",
lisäten: "näillä kaikilla muinoin oli sama nuotti ja nimenä runot."
Lopuksi, ennenkuin nämät vanhimmat Suomen virret jätämme, on meidän tähdelle paneminen kuinka itsenäisesti Suomen kirkko sillä ajalla teki töitään, sillä senaikuisista virsistämme on paljon enemmän kuin kolmas osa Ruotsin virsikirjoissa löytymättömiä tahi edes omituisesti sepitettyjä (niinkuin yllämainitut Taav. psalmit). — Myöskin meidän on tietäminen että nämät virret, semmoisinaan kuin syntyivät, ovat pysyneet meidän aikoihin asti: ainoasti oikokirjotus on niissä ajan kuluessa tullut muutetuksi ja joku pieni sanan muutos tehty, mutta sekin sangen harvaan. — Viimeeksi en voi heittää mainetsematta että kaksi heistä, N:o 11 ja 144, katsottiin ansaitsevan tulla Ruotsin kielelle käännetyksi.[79]
Jo on tullut mainituksi kirja: "Suomen maan piispain — — latinankielised laolud — — Suomexi käätyd Hemmingild Mascun kirckoherrald 1616". — Alkuperäisessä, latinaisessa muodossaan se on meille todistuksena siihen, ettei Suomen katolinenkaan papisto ollut oppia ja taitoa vailla eikä viettänyt aikaansa aivan ummessa silmin ja ristissä käsin. — Tämän kirjan nimi on: "Piae Cantiones ecclesiasticae & scholasticae veterum episcoporum in inclyto regno Sueciae passim usurpatae" 1582. Tuota yleistä lausettapa: "in inclyto regno Sueciae" rajottaa Schefferus[80] tarkemmin sanoilla "praesertim Magno Ducatu Finlandiae", ja saman todistaa Hemmingikin yllänähdyssä runossaan. Suomalainen muuten oli vähän korjaellut tätä latinaista kirjaa.
Hemming esipuherunossansa lausuu: