Idz ihminen ihmellinen
Hulluxi houcattuva;
Suus, sydhämes, ei näy toimes
Raohaa oikjat olevan,
Vaicka raoha suusa pauha,
Raoha pois on sydhämest;
Veli veljens, poica isäns
Tavast löytän tappamast
Vieckal kielell, pahall mielell
Caain cauhjast langeisi,
Vihall julmall, väel tuimall
Veljens päällä (sic!) carcaisi.
Raohan sidhett eipä pidhett
Juuttald sild suun antajald;
Pahoin petti, itzens hirtti,
Keskeld pacaht pettäjä.
Paljon hyvää, hyödyttävää
Saatta raoha, yxmielisys:
Sodhad soitta, vihad voitta
Sydhämes on ystävys.
Rackaun siteest, raohan ikeest
Elämäs on autuus.
Eikä pahaksune lukija jos tähän panen vielä toisenkin virren näytteeksi.
In vernali tempore.
Kylmän talven taucoman
Päivän penseys soima
Vilun valjun vaipuman
Auttap auringon voima.
Kevät näke kesän tuoman,
Hengetöin hangidze vircoman;
Covan callon alda
Meri maa ja mandere,
Orghod, kedhod cans cangared
Toevovad suven valta.
Pilved pacon pois pyrkiväd,
Sejästys taevan täyttäp;
Ilmad angarad asettuvat
Auringo lämbymäns näyttäp;
Toucoo toivottap kyhkyinen,
Lindu pieni pääskynen
Suven sanoman saattap,
Käed cuckuvad cuusistos,
Linnud laolavad haavistos,
Visertäin suven virttä.
Lehdhed puihin myös puhkevat,
Vesoivat suured ett piened,
Metzäd, vainjod vihoittavat,
Casvavat niityd ja niemed;
Cuckaised ihanast cucoistuvat,
Maast maan yrtid ylöskäevät,
Hajahtain makjall päänäns;
Cuolled elämän ihastuvat
Linnud, luodhud caick iloidzevat,
Ilma on iloa täynäns.
Herran ihmeit ajatelcam,
Uscocam händ hänen töistäns.
Hänen murhettans muistacam,
Jonga hän pitäpi meistä.
Luodhud siuna caick sikjämän,
Linnud, calad cans casvaman,
Elämäd, laehod meil laina.
Luodhuin cansa caick iloidcam,
Herran hyvyttä kiittäkäm,
Jonga meill osottap aina.
Tässä kirjassa olevia virsiä painettiin 8 arkkina v. 1686,[82] 16 v. 1701[83] (uusia painoksia 1702, 34, ja 38) sekä 30 v. 1750[84] (uudestaan 4 kertaa). Ja nykyiseen virsikirjaamme siitä on otettu N:o 137, 263 ja 276 (vähän muutettu; se alkaa tässä: "Lah laula olen aicon").
Näistä kaikista jo näkyy ettei Herr Hemming Maskun kirkkoherra juuri ollut tavallinen mies. Sillä josko häneltä värsymitta ja riimi enemmiten menikin nurinniskoin, niin ei saa unhottaa että hän siihen aikaan kuin semmoisiin vielä tuskin oli yritettykään, on jälkeensä jättänyt 217 virttä, joista suurin osa käännettyjä, mutta myös jommoinenkin joukko omia ja mukailuksia, ynnä että kummissakin, mutta varsinkin jälkimäisissä näytti ammentavansa Suomen kielen rikkaimmasta, raikkaammasta lähteestä, — ja sentähden hän epäilemättä ansaitsee tulla muistetuksi Agricolan ja Suomalaisen, Suomen kielen ensimmäisten viljelijäin rinnalla. — Merkittävä on myöskin se suomalainen luonne, joka alkusoinnussa, ajatusriimissä sekä runomitassa ilmottuu ensimäisten virrenseppiemme, mutta varsinkin Hemmingin käsi-aloissa.