"O sinä surullinen Suomen maa,
Ota myös röyckiä Ruotzi vaari taa!"
Andreas Dalenius latinaisessa jälkimuistossa[103] yllämainitulle Juhana Kurelle puhuu: "koko Ruotsi-Gotilaisen ja Suomalaisen maailman parusta", kutsuu häntä "Suomenmaan jaloksi valoksi"; niin myös "kotimaa" (Suomi) ja "koko Ruotsi" j.n.e.
Provessori Thuronius tervehdyspuheessa Kustavi Bjelkelle, kun palasi lähettiläsmatkasta Moskovaan 1659,[104] sanoo hänen tuoneen rauhan "Suomen maailmalle"; — — hänen asettaneen sodan "koko isänmaan mieliksi, mutta varsinkin tämän kansan onneksi"; niin myös "Suomen kansamme" j.n.e.
Mutta ihmeellisin kaikista tämän ajan säilyneistä lauseista on Barthold Lachmannin, Viipurin kymnasin opettajan ylistyspuhe X:lle Kaarle Kustaville 1657. Hän sanoo kuninkaan ansaitsevan "yhteisen kotimaan ylistyksen. Yhteisenpä kotimaan sanon syyllä, vasten pahansuovien tahtoakin, koska emme ole orjuuteen, vaan liittoon, ystävyyteen ja valtakunnalliseen toveriuteen otetut sinä onnellisna päivänä kun tämä Karjalan herttuakunta yhdistettiin Ruotsin valtaan".[105] Tästä näyttäisi kuin olisi monenkin Suomalaisen sydämmessä kytenyt joku salainen kateus tätä "röykkiätä Ruotsia" vastaan, jonka rinnalla "surkea Suomi" ei oikein kyennyt vertaisena pysymään. Merkittävä kuitenkin on että löytyy semmoisia varsinkin ruotsinkielisiä juhlapuheita tältä aikakaudelta, joissa ei Suomesta mainita sanaakaan, vaan ainoastaan: "Vij Svea rikes inbyggare", "vårt kära fädernesland Sverge" j.n.e. Mutta en ole nähnyt että niissakään sanoisivat: Me Ruotsalaiset.
Kaksi seikkaa on merkittävänä tällä aikakaudella, jotka suomalaisuuteen ovat vaikuttaneet kahdella tavalla, sekä kiihottamalla että masentamalla! Nämät seikat ovat Ruotsin voitolliset sodat ja oman yliopiston saaminen Suomeen.
Ruotsin valta tällä aikakaudella oli kukkuroillaan. Mitä Suuri Kustaa Aatolppi oli alottanut ja viisas Oxenstjerna jatkanut, Itämeren saattamista Ruotsinmaan järveksi, sen uljas X:s Kaarle Kustavi jo oli täyttämäisillään, koska tuima Tuoni hänen kädestään vaivutti voittosan miekan. Mutta niinkin oli Ruotsi saanut sijan Europan mahtavimpien valtain neuvokunnassa; kuulunsa oli kaikunut ympäri maailman, loistonsa huikaisutti sekä omain että ulkolaistenkin silmät, niin eteivät nähneet kuinka heiluvalla pohjalla tämä suuruus seisoi.
Suomellakin tämän vallan, maineen ja loiston hankkimisessa oli ollut runsas osansa. Tuhansittain oli sen poikia viety Ruotsin tappelutanterille vertansa vuodattamaan, viimeisen leipäpalasen ja pohjimmaisen äyrinsä se usein oli antanut Ruotsin sotajoukkojen varustamiseen. — Mutta tässäkin taas toteutui ikivanha sanalaskumme: "Ei ole herrain kanssa marjaan menemistä, vievät marjat ja ropeenkin." — Kohta kuulemme Suomalaisen, Juslenion suusta valituksen, että Suomalaisia soimataan toimettomiksi ja typeriksi, koska "mitä urhotöitä tehnevätkin, se ulkolaisten tietoon tulee Ruotsalaisten nimellä, kun Ruotsi on koko valtakunnan nimi. Luki mitä historiaa tahansa Ruotsin sodista, niin harvoin siinä Suomalaisia mainitaankaan, vaikka he Puolassa ja Venäellä, jotka heitä ovat lähempänä, välistä yksinään, vaan useimmiten edes suurimmaksi osaksi ovat kantaneet sodan rasituksia".[106]
Mutta ei siinä ole kaikki. Ruotsalaiset eivät vieneet ainoastaan "marjoja", vaan "ropeenkin". Moni Suomen vanhoja, mainioita aatelissukuja, kohoten valtakunnan korkeimpiin virkoihin, muutti pois Suomesta, vähitellen vierautuen kotimaastaan. Eikä mennyt sitä tietä ainoastaan synty-aateli, vaan neronkin aatelia houkutteli puoleensa Ruotsissa saatava suurempi valta ja kunnia. Tämmöisistä mainittakoon vaan Johannes Paulinus, sittemmin loistavammalla nimellä sanottu Liljenstedt. — Ja muihinkin, jotka kotimaassa pysyivät, on tämä loisto tainnut vaikuttaa, vetäen heidän silmänsä pois erinäisestä kotimaasta yhteiseen. Valittaahan Jusleniuskin että ulkolaisten mukaan Suomalaisetkin ovat ruvenneet halveksimaan omaa kansaansa ja maata.[107]
Tämä oli se masentavainen puoli, mutta oli sillä kuitenkin myös toinen kiihottavainen, niin ettei voi sanoa Suomen poikain veren vuotaneen aivan hyödyttömästi omalle maallekaan. Ruotsalaiset edes oppivat heitä suuremmassa kunniassa pitämään niinkuin näkyy useammista laulupalaisista, jotka Juslenius on ottanut väitökseensä "Aboa vetus & nova."
Esim.