Vuonna 1640 perustettiin jalojen Ruotsin miesten, kreivi Brahen ja piispa Rothovion toimesta Turkuun yliopisto, "Academia Fennorum". Ensimäisistä 11 provessorista oli vaan 2 Suomalaista. Näiden provessorein joukossa loistivat nimet Aeschillus Petraeus, Johannes Terserus, Johannes Dalekarlus (Stjernhöök) ja Mikael Wexionius (Gyldenstolpe). Ruotsin paraita tiedon kynttilöitä oli siis pantu valistamaan synkeätä Suomenmaata. Turun yliopisto tällä lailla voitti Upsalankin, Tartosta puhumatta. Kummako jos Ruotsista nuorukaisia joukottain virtasi Auran rannoille kuulemaan "noita syntyjä syviä" niin mainioin miesten suusta. Ja näiden provessorein erottuakin kesti tätä tulvaa kauvan aikaa, arvattavasti siitä syystä että elanto Turussa, "viljamaan" pääkaupungissaa, saattoi olla huokeampi kuin muissa Ruotsinvallan yliopistokaupungeissa. Turussa pidetyistä väitöksistä ja puheista[113] näkyy että ensi-aikoina, Kristiinan ja Kaarle Kustavin hallitessa, Turun yliopistossa oli 2 Ruotsalaista 1 Suomalaista vastaan, XI:n Kaarlen aikana kumpiakin sama verta, vaan 1697-1713, johon Stjernman'in luettelo loppuu, jo 2 Suomalaista 1 Ruotsalaista vastaan.[114] — Vaan kun Juslenius sanoo[115] muutamia vuosia ennen 1700 Turussa olleen 700 ylioppilasta, niin luultavasti oli Ruotsalaisten luku vieläkin suurempi kuin väitöksistä näkyy. — Provessoreiksi pyrki kohta paljon Suomalaisia, niin että jo 1640-1722 heitä on puolet ja 1722-1809 Suomalaisten määrä on yhä enenemässä, niin että koko luvusta tekevät 2/3.[116]

Vaan kummallisinta on että koko tällä aikakaudella ja kauemminkin s.o. Rothoviosta (1627) alkain Mennanderiin (1757) asti, 130 vuoden kuluessa ainoasti kerran (1728-33 Lauri Tammelin) Suomalainen sai Turun hiipan päähänsä! Ja Viipurin piispoista, siitä ajasta kun se jälleen erotettiin, Isoon vihaan asti, ovat puolet olleet ruotsinsukuisia. Olisiko tuossa kukaties ollut valtiollista varovaisuutta?

Ylipäätänsä ei näy että Ruotsalaiset olisivat vihanneet suomalaisuutta tahi tahtoneet sitä polkea, josko lieneekin ollut joukossa semmoisia kuin tuo Juslenion mainitsema,[117] jotka röykkeydessään vaativat Suomenkielen peräti hävitettäväksi. — Ensin tänne tullessa taisi kyllä monikin, niinkuin Rothovius piispa pitää kansaamme raakoina metsikköinä, mutta tutuksi tultua sitten Suomalaisiin suostua. Näemmehän esim. Wexionion Suomen maata ja kansaa hyvinkin hyväilevän ja ylistävän. Ja Suomen kielenkin oppimista (joka muuten siihen aikaan vielä oli täytymys, kun Turku, niinkuin kohta saamme nähdä, vielä oli niin vahvasti suomalainen) sekä edistämistä on moni heistä harrastanut. Että tämmöisiä Suomen ystäviä koommaltakin löytyi, kukaties todistanee 1646 vuoden manualen rukouskirjan eteen pantu omistus: "Caikille jumalisille cunnialisille Suomalaisille ja mutoin Suomen kielen racastavaisille, holhoille". — —[118]

Ensimäisenä Suomen holhoojien joukossa on mainittava se mies, jolle Suomi muutenkin on ikuisessa kiitollisuuden velassa, Suomen kenralikuvernöri, kreivi Pietari Brahe. Yleiseen tiettyä lienee että hän paljon auttoi Rothoviusta varain hankkimisessa Suomen Piplian painattamiseen; vaan harva tietänee että hänen kehotuksestaan syntyi ensimäinen Suomen kielioppi. Aeschillus Petraeus esipuheessa tähän tekemäänsä kirjaan sanoo: "Että tämmöinen kielioppi on tullut sepitetyksi ja tehdyksi, on tapahtunut Teidän Mainioimman Korkeutenne kehotuksesta ja käskystä. Sillä sitä ainoasti T.M. Kork. harrastaa, että tässä yhteinen hyöty edistettäisiin, että alamaiset tulisivat onnellisiksi — — ja tämän kansan kieli tulisi mainioksi".[119]

Tässä on jo samassa tullut mainituksi kaksi muuta jaloa Ruotsalaista, joilla oli sama mieli Suomea kohtaan. Rothovius kyllä ei itse ole mitään kirjottanut, sillä tänne tullessaan jo oli 57 vuotinen eikä siis enää kerinnyt oppia selväksi Suomalaiseksi. Vaan tietty on että hän Suomalaisille hankki omakielisen Piplian. — Vieläkin suuremman kiitoksen ansaitsee meiltä Aeschillus Petraeus, josta Laurentius Pietarinpoika Ajantiedossaan laulaa:

"Ah mun armast isänmaata!
Sangen suloist Suomen saarta!
Annoi Jumal armost juuri
Doctor Eskel Petreuxen
Ruotzis syndynen, Suomen suostunen."

Hän tuli Suomeen melkein yht'aikaa Rothovion kanssa, nimittäin 1628 uskon opettajaksi Turun kouluun. Sitten tuli opettajaksi Turun uuteen lukioon, yliopiston provessoriksi ja viimein, Rothovion kuoltua, hippakunnan papisto hänen yksimielisesti valitsi piispaksi, jona kuoli 1657. — Paraassa ijässään, 35 vuotiaana, tultua Suomeen, hänen olikin paljon helpompi kuin Rothovion kokonaan mukaantua Suomen kansallisuuteen. Hän näkyy Suomen kielen oppineen perin pohjin, niin että taisi saarnata Suomeksi, olla työnjohtajana Pipliaa käännettäessä, kirjottaa suomenkielisen kulkukirjeen[120] ja sepittää Suomen kieliopinkin.[121] Tämän esipuheessa hän sanoo omaksi tarpeeksi jo ennen tutkineensa Suomen kielen sääntöjä, josta kirkossa, Piplian käännöksessä sekä jokapäiväisissä askareissa oli nähnyt paljon hyötyä. Saman hyödyn tästä toivoin muillenkin; "sillä josko pakko muukalaisia (myös Sueci!) opettaakin Suomen kieltä melskaamaan, niin kuitenkin, niinkuin sanotaan: 'äitin kieli voittaa (tämä on hänellä Suomeksi). Ja vaikkei tuommoinen huolettomuus haitakaan eikä siitä kunnon miehen kuulu pahene, eikä hänelle mitään vaaraa ole,[122] niin kuitenkin on ikävää". Suurta hartautta Suomen kielen edistämiseksi näyttivät myöskin molemmat Gezeliot, suomenkielisten kirjain painattamisella. Ja muutenkin ovat useammat Turun ruotsalaisista provessoreista kirjottaneet Suomea. Lopuksi en voi olla tähän panematta omistussanoja Tukholmassa v. 1693 Henrik Keiserin kirjapainosta tulleesen "Uuteen Suomenkieliseen Manualeen".[123] Henrik Keiser sen omistaa Suomen piispoille ynnä muille seurakunnan paimenille lausuen: "Älkät ihmetelkö että minä Teitä Suomen kielellä puhuttelen. Joca ei sentähden tapahdu, että täsä Cun. Maj:n Residentz Caupungisa sitä kieldä suuresti puhutan eli että täsä jocu väestä ricas seuracunda sijtä ylistettävästä cansasta olis. Mutta nijncuin minulla se onni ollut on, ettän minun oppivuoteni Turun caupungisa olen viettänyt ja sillä tilalla myös ei ainoastans tullut tundeman sen ylistettävän Nationin kieldä, mutta myös hänen kijtettävät tapans, urhollisen toimens ja miehudens", niin sentähden ei sano säästävänsä vaivaa eikä varaa suomenkielisiä kirjoja toimittaessa, "osottaen myös sillä samalla, että täälläkin niitä löytyy, jotca sitä jaloa Suomenkieldä, ei yläncatseesa, vaan suuressa arvosa ja cunniasa pitävät" j.n.e.

Myöskin esivallan puolesta emme havaitse vihaa Suomen kieltä vastaan, päinvastoin sitä edistetään monellakin tavalla. Samatenkuin III:s Juhana Suomalaiselle suomenkielisten kirjain toimituksesta oli antanut palkintoja, niin nytkin valtiovaroilla painettiin Suomen Pipliä 1642 (IX:n Kaarle oli jo 1602 asettanut toimikunnan Piplian suomennosta varten,[124] vaan mikä lie ollut syynä ettei siitä tullut mitään) ynnä sen uusi painos 1685. — Kristiinan ajoilta alkoi tulla tiheämmin suomenkielisiä kunink. julistuksia, kutsumuskirjoja valtiopäiville ja kertomuksia sota-asioista kirkoissa luettavaksi. Tässäkin kenties lienee Brahen toimen jälkiä, koska ensimäinen virallinen kääntäjä Erik Justander kuuluu olleen hänen erinomaisessa suosiossaan. Esivallan käskystä suomennettiin myöskin Kustaa Aatolpin Sota-artikelit 1642[125] ja koko Ruotsin laki (Abram Kollanius),[126], joka kuitenkin ei tullut painoon. Suomeksi painettiin paitsi näitä sitten XI:n Kaarlen sota-artikelit 1683[127] ja Kirkkolaki 1686.[128] —

Näistä Ruotsin miesten sekä esivallan toimista Suomenkielen edistämiseksi on tässä laveamin juteltu todisteeksi, ettei Suomi mistään ulkonaisesta pakosta paennut yhä alhaisempiin kansan säätyihin.

Me tiedämme että Ruotsi Suomen rinnalla kauan aikaa jo oli ollut ylhäisempäin säätyin kielenä Suomessa.[129] Yllämainittu Petraeon lause todistaa myös ettei Suomenkieltä Ruotsalaistulvan alkaessakaan pidetty erin suuressa arvossa. Luonnollista siis oli että tuo mahdoton Suomeen virtaava Ruotsalaisjoukko saatti Suomenkin ylhäisempiin säätyihin vielä enemmän ruotsalaisuutta. Agricola papeille oli kirjottanut Suomeksi, hänen jälkeiset suomensukuiset piispat Latinaksi, vaan tämän ajan Ruotsista tulleet piispat alkoivat yhä enemmän Latinan sijasta kulkukirjeissään käyttää Ruotsia.[130] Suomensukuiset piispat kukaties olisivat ruvenneet viljelemään Suomea! Kuinka ylhäisemmät säädyt jo silloin rakastivat ruotsalaisuutta näkyy siitäkin että senaikuisista ruumissaarnoista aatelisille, kauppamiehille ja papeille enimmät ovat Ruotsiksi;[131] ainoastaan joku papille tai papin rouvalle pidetty löytyy Suomeksi. — Oli niitäkin, jotka jo alkoivat pitää Ruotsinkieltä ihan omanaan, johon on todistuksena että Kaapriel (Laurinpoika) Tammelinus vuonna 1664 painatti: Förteckning uppå de svenska ord — — i vår svenska bibel.[132] Jopa alkoi Suomalaisissakin löytyä semmoisia, jotka omaa kieltään aivan halveksivat, jonka surullisella tavalla todistaa seuraavaa tapaus:[133] Vuonna 1694 oli Turun tuomiseurakunta tullut jaetuksi ruotsalaiseksi ja suomalaiseksi, joista edellinen määrättiin virkapitäjäksi ensimäiselle uskonopin provessorille. Kunpa Suomalainen (kuitenkin ruotsalaisesta isästä syntynyt) Juhana Flachsenius siihen virkaan nimitettiin, esitti piispa, nuorempi Gezelius, hänelle virkapitäjäksi Turun suomalaisen seurakunnan ynnä sen lisäksi Nummen. Mutta Flachsenius sen arveli arvonsa halvennukseksi eikä sanonut siihen suostuvansa muuhun ehtoon, kuin jos piispa itse rupeaisi Turun ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherraksi. Toinen suomalaisuuden halpenemista todistava seikka on sekin että suomalaiset nimet papistosta kokonaan katoavat. Ne väännettiin latinaisiksi. Ruotsalaisia nimiä ruvettiin vasta seuraavalla vuosisadalla ottamaan.