Tällä aikakaudella kuitenkin ei suomalaisuus vielä niin tuntuvasti laimentunut. Porvarisäädyssä se vielä oli hyvin vahvana. Vuonna 1651 Turussa[134] oli 992 porvaria, joista 98 ruotsin-, 35 ulkolais-, ja 367 suomennimisiä ynnä 492 sukunimetöntä. Pormestaria oli 5 (!), joista 3, ja raatimiehiä 8, joista 4 ruotsinnimisiä. Tästä näkyy että ruotsalaisuus kaupungin hallituksessa jo oli päällimmäisnä; mutta tulee kuitenkin vielä niissä suomennimisiä vastaan esim. Sipri Salcko 1646 raatimies Turussa.[135] Porvariston suomalaisuutta sekin todistaa, että heitä koskevia asetuksia käännettiin Suomeksi, esim. "Cun. Maj." Asetos ja Käsky, muutamitten ylitzekäymisitten ja sijvottomuutten poispoistamisest, valdakunnan Borgerskapin eli Cauppamiesten kihlauxis, pidois — — nijn myös vattein parsissa Anno 1664.[136] — Ja vielä v. 1700 oli Turussa 991:stä porvarista 401 suomennimistä, 30 suomesta väännettyä, esim. Herkepeus, 230 ruotsin- ja 69 saksannimisen kanssa; sukunimettä oli 261.[137] Melkein kaikki suomennimiset tavataan säätynimellä "borgare", mutta on niitä vielä ammattimiehissäkin ja yksi kauppamies. Pormestaritpa ja raatimiehet ovat kaikki ruotsin- tai saksannimisiä. Ammattilaisissa on muutamilla 2 nimeä, suomalainen ja ruotsalainen, josta näkyy että jo siinäkin säädyssä alettiin hävetä suomalaista nimeään. Taisipa kuitenkin moni näitä ruotsinnimisiäkin tavallisessa elämässään enimmiten käyttää Suomen kieltä, ja muutenkin taisi Suomi olla kaikkein vallassäätyisten tavallisena puhekielenä, vaikka he kirjallisesti sitä eivät huolineet viljellä. Sillä vielä 18:nkin vuosisadan alussa "papisto, enimmät vallassäätyiset maalla sekä suurin osa kaupunkein kauppiaita ja porvareita Suomessa useimmiten viljelivät Suomea keskinäisissä puheissaan." Tämä todistus (luultavasti Porthanin) löytyy Åbo Tidningar'issa 1793 N:o 13.
Kouluissakin tällä aikakaudella näkyy vahva suomalaisuus. Sillä monessa koulukirjassa sai Suomikin muiden kielten rinnalla sijansa. Semmoisia kirjoja ovat: Corpusculum doctrinae[138] 1642, Variarum rerum vocabula latina[139] 1644, Libellus aureus — — ab Erasmo Rotterodamo[140] 1665, Florinon latinais-ruotsalais-suomalainen sanakirja[141] 1678, joka Saksan kielellä lisätty ilmestyi 1695 ja viime kerran painettiin vielä vuonna 1733. Stjernman mainitsee[142] myöskin ruotsalais-latinais-suomalaisen sanakirjan, jonka oli sepittänyt Juosep Lagus, mutta se ei tullut painoon. Me olemme nähneet kuinka yliopiston maahan tuottama ruotsalaisuus yhä enemmän oli alkanut sysätä syrjään suomalaisuutta. Mutta myös on mainittu että yliopisto toiselta puolen suomalaisuudelle on antanut suuremman voiman, varsinkin sillä keinoin että helpompi tilaisuus oppiin Suomen ummikkojen joukossa kohotti niin monta poikaa sivistyksen kukkuloille. Niistä kasvoi miehiä, jotka harrastivat "äitinkielensä" viljelemistä. Että monikin heistä Suomea semmoisena piti, todistavat seuraavat lauseet:
"Andreas kääntää isäin kielelle".[143]
"Ruotsin lakia selittää suomalainen lauluttaresi,
Sovittain kuninkaan käskyt isäin sanoihin".[144]
"Äitin kieli, meidän kieli (Suomesta)".[145]
Suorasanaisista teoksista ei ole tässä tila puhua muuten kuin sivumennessä. Merkittävä on että ne ja suomenkieliset kirjat ylipäätänsä vaan ovat pieni osa tään ajan kirjallisuutta Suomessa. Enimmiten kirjotettiin latinaksi ja ruotsinkielistäkin on paljon enemmän kuin suomalaista.[146]
Suomenkielisessä kirjallisuudessa ensinnä mainittava on Raamatun suomennos, joka ilmestyi 1642. Sen perästä on merkittävänä että tällä aikakaudella ilmestyi jommoinenkin joukko alkuperäisiä saarnoja Suomen kielellä. Semmoisia ovat varsinkin kirjottaneet Laurentius Petri Aboicus[147] (Tammelinein esi-isä, Tammelan provasti, taisi kuolla 1671), Tuomas Rajalenius[148] (Tyrvään provasti k. 1688), Apraham Ikalensis[149] (Ikaalisten kirkkoherra k. 1675), Kristian Procopaeus[150] (Loimijoen kirkkoh. k. 1693), y.m.[151]
Tähän jos lisäämme muutamia katkismuksia, rukouskirjoja ja käännöksiä, niin siinä on sen ajan kirkollinen, suorasanainen kirjallisuus Suomen kielellä.
Yliopiston herättämä tieteellinen henki näyttihe siinäkin, että alettiin tutkia Suomenkielen sääntöjä. Aeschillus Petraeon kielioppi (1649) on jo tullut mainituksi ja 1689 jo ilmestyi toinenkin[152] Suomalaisen, Mattias Martinion (Viipurin lukion opettaja, k. 1728)[153] sepittämä, joka kuitenkin vähän vaan on lisätty edellisestä. — Ja kielitutkinnon ohessa heräsi myös halu kansan vanhoja runoja keräelemään. Kuin paljon heitä lienee saatu kokoon, siitä ei ole tietoa. Enimmiten taisivat olla nykyisempiä runoja, niinkuin "Henrikin surma", jonka Palmsköld (k. 1719, alotti keräyksiänsä v. 1692) otti kokoukseensa, niin myös "Anterus Pyhäjoelda", jonka alkusanat Juslenius mainitsee[154] ja
"Aina muita muistelemme,
Arvosii ajattelemme" j.n.e.