Erik Cajanon mainitsemat[155] alkusanat runoon Kristuksen kärsimisestä, minkä tekijän Cajanus luulee olleen talonpojan. Vanhojakin historiallisia runoja sanoo löytyvän se, joka on kirjottanut Chronicon Finlandiae incerti auctoris, vaan kun ei hän historiaansa kuitenkaan niihin perusta, niin on epäiltävä oliko hän semmoisia nähnytkään. Loihturunojakin on joku jo näinä aikoina tullut oppineitten tietoon. Piispa Bång historiaansa Ruotsalaisten kirkkokunnasta on ottanut yhden näytteeksi.

Saakoon se tässäkin sijansa, ollen vanhin painettu muistomerkki muinaisista runoistamme.

Karhun runo. ("Björnvisa").[156]

Metzän dyris voitettu
Tuo meill täyttä terveyttä
Aitta vastan saalihita.
Tuo tuhatta tullesasi,
Saata sata saalihixi.
Julki tulin Jumalista
Cansa saalin iloisesta,
Joca ilman ihmet, vaivat
Annon andoi, rahan radet. (Sic)
Cosca tulen cotihin,
Colme yötä ilon pidän.
Ilos tulin, ilos lähdin
Läpi laxo, vuoret, vaarat,
Aja paha edellänsä,
Pertos tuli päivän tulo,
Päivä tule vielä pertos.
Cunnioitan sua jälistänsä
Vuosi vuodel saalihixi;
Etten unhoitz ochton virten,
Sitä vast viel toisti tulen.

Huonosta runopaikasta tää nähtävästi on saatu ja julman sekavasti kirjotettu, niin ettei siitä myötä seuraavatta ruotsinnoksetta kaikin paikoin saisi selvääkään. — Ruoveden ja Savon korvissa, kaukana kirkkopaimenten silmistä sanoo Bång talonpoikain mielen vielä vanhoissa tavoissaan kiinni olevan ja vanhoja pakanallisia runoja laulettavan. Niitä ei vielä sano saaneensa ilmi, vaan lupaa painattaa niin pian kuin saapi. Mutta siihen lupaukseen asia on jäänyt ja tuskin hän niitä lienee saanutkaan, sillä pappien pauhina oli vanhat muistot ja runot kaikottanut syvimpiin saloihin ja ihmissydänten perimmäisiin pohjukkihin, joista ei niitä ollut helppo saada.

Toinenpa laji Suomen kansanrunoa oli helpompi käsittää, nimittäin sanalaskut, joita tällä aikakaudella kerättiin aika joukko. Se painettiin 1702 Henrik Florinon (Paimion kirkkoherra, Raamatun suomennoksen parantaja 1685 ja sanakirjain toimittaja, k. 1705) toimesta nimellä: "Vanhain Suomalaisten tavalliset ja suloiset Sananlaskut, mahdollisuden jälken monilda cootut." Esipuhe ilmottaa että keräystä oli alkanut yllä jo mainittu Laurentius Petri Tammelassa ja jatkaneet tämän vainajan poika Kaapriel Tammelinus (Lohjan kirkkoh. k. 1695) sekä Florinus itse. Nämät sananlaskut sanoo tämä nyt painoon antaneensa "Jumalan cunniaxi ja Suomen maan caunistoxexi, nijn myös nijlle otollisixi, jotca tätä kieldä oppia pyytävät." Sillä näissä "löytyy monda vanha puhdasta Suomen sana, jotca muun kielen hembestä secotuxesta näillä maan paicoilla ovat unhotuxeen joutunet."

Näistä kansarunollisuuden tuotteista kun sitten käännämme silmät oppineitten runoeluun Suomen kielellä, niin kohtaa meitä ensinkin virsikirjan lisäystyö. Semmoisenaan kuin sen viimein jätimme, virsikirja jo sisälti enemmän kuin puolet nykyisiä virsiään ja siihen runkoon tämän aikakauden kuluessa vähitellen karttui yhä uusia virsiä lisäksi, siksi kuin virsikirja valmistui nykyiseen täydellisempään muotoon.

Ensimäinen lisätty painos ilmestyi 1646 "cunnialisen miehen Siffre Salcon (Turun) radimiehen culutuxella" kirjassa "Manuale Finnonicum, se on muutamat tarvittavat ia aina käsillä pidettävät Suomenkieliset kirjat nyt Consistoriumin suosiost ia suomast ahkerasti cadzotut ia muutamis cappalis ojetut ia enätyt — — Studio Jonae Matthiae Raumanni".[157] Niinkuin tietty on, olivät nämät manualet 17:n vuosisadan loppupuoliskolla täydellisiä kirkollisen tiedon aittoja, joissa pait virsikirjaa oli katkismukset, rukouskirjat, ajantiedot, suuria kappaleita Vanhasta Testamentista y.m.

Virsikirjasta on sanottu että se on "enimmiten M. Jacobilda Suomalaiselda ja Mascun herr Hemmingildä tehty sekä muutamat virret vastuudesta lisätyt". — Se sisältää kaikki ne virret mitä edellinenkin, pait että yhden Hemmingin virren sijaan on tullut nykyinen N:o 177; lisäksi ovat tulleet seuraavat: N:o 5, 92, 190, 218, 267, 367, 387, 400 ja "Kiittakääm lasta", joka sitten on hyljätty. Loppuun on virsikirjan taakse liitetty vielä N:o 392, joten tämä virsikirja sisältää 252 virttä.[158] — Kaikki ovat Ruotsista käännetyt pait N:o 190, jonka syntyä ei tiedä.

N:o 92:n värsyin alkupuustaveista saapi nimen Jonas, joka arvattavasti osottaa tekijäksi Raumannon. Lienevätkö muutkin uudet hänen tekemänsä ei voi varmaan päättää, mutta on luultavaa. N:o 392:n värsyin alkupuustavit tekevät (sen alkuperäisessä muodossa, joka vähän on muutettu) nimen Margaretha Henryci. Tekijä taisi olla Suomalainen, koska sen tapaista virttä ei ole Ruotsin virsikirjoissa; se muuten on pitkäpiimäinen arkkiveisu. Kukaties se lienee Jaakop Suomalaisen vaimon tekemä, joka oli sen niminen.[159]