Juonas Mattiaanpoika Raumannus, tämän manualen toimittaja, on myös ollut avullinen Piplian suomennoksessa sillä, että sen kirjotti puhtaaksi ja teki siihen sisällys-luettelon. Hän oli syntynyt 1608, tuli Uuden kirkon (Turun puolella) kappalaiseksi 1640, otti virasta eron 1675 ja kuoli 1683. Hänen poikansa otti nimen Mennander ja tämän poika oli Turun piispa, sitten Upsalan arkkipiispa, tuo keräyksiltänsä Suomen historiassa ja kirjallisuudessa tuttu Kaarle Fredrik Mennander. Raumannosta on lause[160] että hän "useampain muiden (pait tässä manualessa) onnistunein kokeitten kautta on tuttu Suomen runoilijaksi"; mutta mitä teoksia hän lienee sepittänyt siinä ei sanota eikä siitä nyt saa mitään tietoa.
Vuonna 1664 tuli vanhempi Juhana Gezelius Turun piispaksi. Tämä heti rupesi puuhaamaan virsikirjan kartuttamista ja hänen toimestaan ilmestyi 1668: "Suomalainen virsi- ja evangeliumi kirja",[161] joka sisältää aivan samat virret kuin Raumannon. Lisäksi on tullut N:o 312. Lopussa ovat 392 ja 210. Jälkimäinen, joka on riimiin pantu kertomus Juutalaisten kapinasta Vespasianoa vastaan, on täynnä alkusointua ja välistä siinä on ajatusriimiäkin. Se arvattavasti on alkuperäinen, kukatiesi Raumannon sepittämä. Sillä ensikerran se on arkkiveisuna painettu 1646[162] ja myös otettu Raumannon manualeen; mutta vielä pantu taammaksi erikseen virsikirjasta. N:o 312 on Ruotsin virsikirjasta ja löytyi suomalaisena jo 1614 vuoden käsikirjassa.
Gezelion kustannuksella vuonna 1674 painettu "Suomenkielinen virsikirja"[163] on samallainen kuin edellinen pait että loppuun N:o 210:n ja 392:n taakse on pantu lisään: L.P.A. virret: 407, 331, 394, 410 jo 338. Stranberg tietää Laurentius Petri Aboicon (yllämainittu Tammelan kirkkoherra ja Tammelinein esi-isä) sepittäneen N:o 407 ja 331. Luultavasti ovat siis muut kolme toisen tekemät; vaan kumma se kuitenkin on että ne tässä saman päällekirjotuksen perästä seuraavat ilman minkäänlaista erottavaa rajaa. Tämä seikka todistaisi vastaan Strandbergin lausetta, mutta sen todistusvoimaa heikontaa taas se, että seuraavissa virsikirjoissa näiden perään liitettiin muitakin uusia virsiä lisäksi eikä niitäkään näistä erotettu millään rajalla. Varmaa ei siis voi päättää. — N:o 410 on lyhennetty käännös Ruotsin vanhan virsikirjan samasta numerosta, muut ovat alkuperäisiä. — Arkkiveisuissa nämät virret ei löydy, pait 407 ja sekin vasta myöhemmin.
Tämän vuosisadan seitsemänsillä ja kahdeksansilla kymmenillä alkoi, luultavasti Gezelion kehotuksesta, tiheämmin tulla arkkiveisuja, joista sitten paraaksi katsotut otettiin nyt seuraavaan 1686 ilmestyneeseen "Suomalaisen sielun tavaraan".[164] Tämä sisältää samat virret kuin edellinenkin ja lisäksi on tullut vanhain virtten sekaan: N:o 28, 49, 58, 90, 134, 135, 137, 250, 258, 259, 263, 270, 271, 276, 287, 289, 290, 314, 315, 352, 356, 362, 368, 374, 375, 379, 380, 402. Lopussa on ensin uusi 265, sitten samatekuin edellisessä N:o 210, 392, L.P.A. virret: 407, 331, 394, 410; N:o 338 on muutettu vanhain virtten sekaan ja sen sijaan pantu 387; sen jälestä ilman rajaa uudet: N:o 280, 330, 383, 136, 304, 346, 172 ja 14; siis yhteensä 37 uutta virttä. Vaan Hemmingin virsistä on hyljätty N:o 240. Ja kun "Kiittäkääm lasta" myöskin hyljättiin ja 1668 vuoden virsikirjasta sekä tästä N:o 312, niin tässä on kaikkiansa 293 virttä.
Näistä lisään tulleista ovat N:o 137, 263 ja 276, vähän muutettuna otetut Hemmingin suomentamista "Piae cantiones". Arkkiveisuina erikseen painettuna ovat olleet seuraavat: N:o 402 (Perttuli Hordellin[165] tekemä, kirkkoh. Tukholman suomalaisessa seurakunnassa 1633-46), vuonna 1636,[166] N:o 58 v. 1654?[167] N:o 374 luultavasti 1678,[168] N:o 304 v. 1683,[169] N:o 289 luultavasti 1683,[170] N:o 136, 290 ja 330 (jonka värsyin alkupuustavit tekevät nimen Maria Simointytär; nykyisessä, vähän muutetussa muodossa tuo ei näy) 1683,[171] N:o 49 ja 250 v. 1683,[172] N:o 259, 270, 287, 315, 352, 356, 362, 368, 375, 379, 380 v. 1685,[173] N:o 135 ja 314 luultavasti 1686,[174] N:o 280 v. -?-[175] — Jälellä olevat 10 virttä ei löydy meidän aikoihin säilyneissä arkkiveisuissa.
Näistä ovat Latinasta käännetyt N:o 137, 263 ja 276; Saksasta N:o 259, 270, 362 ja 374, 134;[176] N:o 330 epäilemättä on alkuperäinen; siinä on melkein läpitse ajatusriimiä ja alkusointua, vähän pitkä, mutta soma; samaten taitavat myös N:o 271 ja 304 olla alkuperäisiä; N:o 280 luulisi Hemmingin sepittämäksi, niin on hänen virttensä sukuinen; N:o 250 näyttää käännökseltä;[177] N:o 380 on Ruotsista käännetty,[178] N:o 314 myöskin Ruotsista,[179] N:o 28 ja 49 löytyvät Svedbergin hyljätyssä virsikirjassa, muut kaikki Ruotsin vanhassa virsikirjassa. —
Tammikuun 20 p:nä 1690 nukkui Gezelius töistä ja toimituksistansa kuoleman uneen, mutta henkensä eli pojassa, joka nyt tuli Turun piispaksi. Tämä ei tullut ainoastaan hiipan, mutta töidenkin perilliseksi ja rupesi vielä suuremmalla innolla kartuttamaan Suomen virsikirjaa.
Vuonna 1692 ilmestyi "Suomalaisen sielun tavara — — Cun. Maj:n Armollisimmast käskystä, Turun Duomio-Capitlumin ylitzecatzomisen ja kelvoliseksi löytämisen alla, vastudest suurimmalla ahkeruudella ojettu",[180] Tässä on "Täydellinen virsikirja" ja sen jälestä vielä "Uutten virtten Tygölisämys". Alkuun on pantu uusi N:o 237 (Gezelion Ruotsiksi ja kukaties Suomeksikin sepittämä); tuosta seuraa vanha Hemmingin virsikirja, josta kuitenkin on hyljätty: N:o 82, 91, 93, 108, 230, 240, 242, 272, 277, 328, 393 ja 405. Puuttuu siitä vielä useampiakin, mutta ne ovat jälestäpäin jälleen otetut "Uutten virtten Tygölisämykseen". Vanhain virtten seassa ovat samat kuin edellisessä Suom. siel. tavarassa, pait että lopusta tähän on pantu myös N:o 172. Lopussakin seuraavat aivan samat (nimimerkki L.P.A. on pois heitetty), pait että 172, niinkuin jo mainittiin, on pantu vanhain virtten sekaan, 136 Tygölisämykseen ja 346 kokonaan puuttuu. Sen sijaan on tullut lisäksi N:o 332 ja 312 jälleen otettu. Uutten virtten Tygölisämyksessä on pait muutamia unhotettuja vahoja virsiä seuraavat uudet: N:o 411, 299, 412 ja "Ratk riemullisell mielell" (nykyisestä virsikirjasta hyljätty). Yhteensä tässä siis on 6 uutta virttä.
Arkkiveisuista ovat otetut: N:o 332 luultavasti 1678,[181] N:o 411 v. 1683?[182] N:o 299 v. 1685,[183] N:o 412 ja "Ratk riemullisell" 1690;[184] N:o 237 ei löydy arkkiveisuissa. "Ratk riemullisell mielell" ja N:o 332 lienevät alkuperäisiä; muut kaikki ovat Ruotsin vanhasta virsikirjasta käännetyt.
Vuonna 1696 ilmestyi taas uusi Suomalaisen sielun tavara,[185] jossa on "Täydellinen, parattu ja erinomaisten pääcappalden jälken vastudest jaettu virsikirja". Se sisältää aivan samat kuin edellinen yhteen seotettuna; lopussa on erikseen uusia N:o 413 ja 364. Edellinen löytyy Ruotsin vanhassa virsikirjassa, jälkimäinen ei. Se on Ruotsista käännetty ja ilmestyi arkkiveisuna 1690.[186]