"Casvoist cauneus on langenn
Monen tuiman todell pois,
Jotca ennen hohta sangen
Vaatein kijldämyxis voit;
Joill ehk lunda puhtaambi,
Muoto myös ol valkiambi,
Iho punaisemb coralli,
Kirckamb calleimbat crystalli!"
Laulussa Narvan voitosta ilmottuu innollinen voittoriemu ja luottamus Kaarle kuninkaasen. Narva kuvataan morsiameksi, jota Pietari tahto houkutella puoleensa, vaan hän ei suostu:
"Nijn cauan cuin veri on lämbymänäns,
Edes vastan Ingerin majoi".
Viimein kun hätä on kovinna, tulee Kaarle joukkoineen:
"He tulit cuin carhut, joild pojat on pois,
Ratk avoimill kidoill ja suilla
Ja seurasit Lejonat nijn paljon cuin voit
Maall, merell, nijn caduill cuin cuilla (kujilla)
— — —
Näin Jumalan avulla sodim!"
Riimillisten runoin tekijöistä merkillisin on Sakari Lithovius, Oulun porvarin poika, syntynyt 1672,[217] tuli kirkkoherraksi Nyeniin, josta kuitenkin täytyi Venäläisten edestä paeta Ruotsiin. Siinä eli, enimmiten Tukholmassa, viratonna ja köyhänä, siksi kun v. 1713 pääsi Oulun kirkkoherraksi, k. 1743. Hänenkin runoissaan ovat sanat katkotut ja tavuiden arvo poljettu, mutta kuitenkin on rakennus jo selvemmin vanhan runon tapainen, ja ajatusriimin taitavalla viljelemisellä ynnä mahdillisten sanain valitsemisella hän on runoillensa antanut tavallisesta puheesta eroavan juhlallisen muodon. Nämä runot ovat ikään kuin nääntyvän Suomen sydämestä puhkeavia syviä huokauksia. Välistä kun laulavat jonkun onnellisen tapauksen, yrittävät iloitsemaan ja riemuitsemaan, vaan tämä riemu on aivan niinkuin sairaan liehe, joka omaisiltaan tahtoo peittää kuinka vaikeasti häntä kipu kalvaa. Ja kaksi näitä on uusi, raskas rasitus pakottanut sydämestä.
Ensimäinen[218] on onnentoivotus Hessin Fredrikin ja Ulrika Eleonoran häihin; Lithovius yrittää tämän juhlan vuoksi hetkeksi karkottaa tuskan, laulaen:
"Siirry suru Suomalaisten,
Parcu poijes Pohjalaisten", j.n.e.
Hän Fredrikin tulossa Ruotsiin jo näkee rauhan toivon ja pyytää:
"Otollinen öljynoxa
Saata Suomeen suuri Saxa."