"Kevät keickuen tuleepi,
Ilon kanssa ilmestypi;
Silloin monda metzämiestä,
Somaisinda soidinmiestä
Suxen päällä soutelepi,
Ennakolla ennättäpi
Metzäin eläinden edulle,
Soittavaisten soittimille;
Silloin kaicki kalamiehet
Paatin päälle pyytelevät,
Verkot vetehen vetävät,
Heinicköhön heittelevät" j.n.e.[295]

Tämä näkyy olevan häärunoa, mutta Calamnius on kirjottanut hovirunonkin Aatolppi Fredrikin käynnistä, josta myöskin palanen löytyy Porthanin väitöksessä.[296] Toinen hovirunonsa on onnentoivotus kruunuperillinen Kustavin syntymäpäivään v. 1767.[297] Paitsi näitä on Calamnius kirjottanut myöskin onnentoivotuksen väitökseen v. 1753.[298] — Löytyi muuten tällä aikakaudella toinenkin Kaapriel Calamnius (Pietarinpoika maanviskali ja pitäjänkirjuri Kalajoella k. 1767), joka on kirjottanut pitkän, opettavaisen laulun 1743.[299] Epätietoista siis on kumpaisen tekemä yllämainittu runokokous oli, koska sen tekijää ei ole isän nimellä mainittu. Mutta kuitenkin tuskin jäänee epäilyksen sijaa, koska edellisen säilyneetkin runot ovat hyviä ja jälkimäisen laulu vaan ikävää lorua.

Häärunoja ovat sepittäneet: Henrik Lilius (Messukylän kirkkoherra k. 1745) v. 1728.[300] Hän on myöskin kirjottanut onnentoivotusrunon Juslenion sanakirjaan. Hän sanotaan olleen hyvä runoilija Latinan kielellä ja nämät suomalaisetkin runot todistavat että hänellä oli tavallista suurempi runolahja. Kahden häärunonsa kanssa yhteen sidottuna on seuraava kehtorunokin, joka ansaitsee tulla tutuksi, ollen sen ajan paraita tuotteita.

Kehtorunot.

Tuutilainen, tuutulainen,
Leväele lapsukainen;
Levon lainaja lepyinen,
Jesus sua siunatcohon;
Nucu, nucu, nuckeroisen!
Macaele maidonjuoja!
Cuin on maitokin macoinen,
Unes olcohon suloinen;
Cuin on kätes kijnnitetty,
Cupeheses vyöllä vyötty,
Nijn sun Jesus itzehensä
Uscon nuoralla niveli.
Jumala sun itze otti
Lijttohonsa, lapsexensa,
Jesus vijoista virutti,
Pyhä hengi pyhitteli.
Älä itke engelisen',
Vaikeroitze vaiveroisen'!
Jesus caunis cumpaninas,
Pyhät vartiat vaussas.
Nucu, nucu nuckeroisen,
Macaele maidonjuoja!
Liecuttelen linduistani,
Ainuata armaistani
Kehtos käärin cuckaisilla,
Casvos peitän caunihisti;
Coscas olet kyllä saanut
Hopiaisen' hienoisesta,
Heräele herttucaisen'
Ilman itcuta isota;
Palckas panduna povessa,
Maito mesimieluhinen.

Muita häärunoja ovat kirjottaneet Martti Peitzius (Kälviön kirkkoh. k. 1782) v. 1738.[301] Saman miehen käsialaa on hautarunokin v:lta 1761.[302] Molemmat ovat nyt kadoksissa. — Hyvän häärunon on tehnyt Martti Laurin (Kälviön kappalainen k. 1785) v. 1764.[303] — Häävirsi[304] löytyy Achrenionkin virsien seassa. — Kaikki meille säilynnet häärunot ovat leikillisiä ja vilkkaita. Hautarunotpa sitä vastaan ovat juhlallisia. Usein alkavat sillä että runoilija itsensä kehottaa laulamaan, mutta valittaa että murhe äänen on sortanut. Sitten luettelee vainajan elämän vaiheet, ylistellen hänen avuja ja hyvä tekojansa; lopuksi toivottaa että kaikki hänen esimerkkiään seuraisivat. Enimmiten ovat nämät runot pitkäpiimäisiä ja kuivanlaisia. Hautarunoja ovat sepittäneet pait ennen jo mainittuja: Juhana Wacklin (postimestari Oulussa) v. 1736;[305] Simo Achrenius (synt. 1729,[306] oli kirkkoherran apulaisna Paltamossa, sitten Pietarsaaressa, kuoli vakinaiseen virkaan pääsemättä) v. 1758,[307] ja Henrik H. Lyra (luultavasti apulainen Pielisjärvellä) v. 1762.[308] — Hautavirsien kirjottajia olivat: Juhana Ståhlberg v. 1730,[309] Mikael Wanonius (Kiikalan kirkkoherra k. 1743) v. 1737[310]; nimetön v. 1740;[311] Amicus Fidelis (luultavasti Aapram Frosterus, josta edempänä enemmän) v. 1756;[312] J.J. Lindström v. 1758;[313] Juhana Wegelius (Oulun provasti k. 1764) v. 1758;[314] nimetön v. 1763[315] ja Aapram Achrenius.[316]

Simo Achreniolla näkyy olleen vilkkaampi runosuoni. Hänellä oli mielikuvailoa, hän osasi valita sulosoivia, runollisia sanoja ja runomittakin häneltä sujui melkein virheettömästi. Todistakoon sen ote hänen hautarunostaan Lappajärven kappalainen Wilckmanille. Hän alottaa:

"Nouse kätköstä kynäni,
Keicu kädessä catala,
Kirjottele kijrehesti,
Coska lähden laulamahan,
Murehella muistamahan
Mit' on mielesä minulla
Mik' on vaivana valitus!"

Tuosta juteltua kuinka Tuoni jälkeen jääneen perheen sekä ystäväin haikeaksi murheeksi oli temmannut pois vainajan, kuvaelee Tuonta:

"Ohoh Tuoni tuimuuttasi,
Cuing'on haahmosi cuvattu?
Se on muotos muinainengin:
Sinull'on sijvet siniset,
Lendokeinot cauhistavat,
Virhivijcatet olalla,
Julma raudasta rakettu;
Cumma kynttilä kädesä
Pimeästi palavainen;
Tijmaklasi tiuckuvainen
Vasamana vasemmasa
Ombi käydesä kädesä,
Josa vähän juoxemata
Liene pohjasa poroa;
Vielä varmasti vaellat
Valkeisa vaattehisa,
Lumicarvan caldaisisa;
Pimeäsä pijlottelet,
Astut äkisti etehen,
Varjos canssa vetäynet;
Aina culjet curkistellen,
Coet caickia catella,
Caicki tuimasti caristat
Pojes mailman menosta,
Ulos näistä nähtävistä;
Salasa sanas sanelet,
Coskas tuotat Tuonelahan
Ihmisiä ilman alla;
Sydämiä sylkyttelet
Tahi halcaiset tahallas,
Coskas couristat covasti,
Vijleskelet vijme kerran;
Casvosi on calpeaxi,
Cauhiaxi caljahtanut,
Silmät päähän painunehet
Callon caamean sisähän;
Calma haisee haikiasti
Nousee nockamme sisähän,
Coskas culjet cuuluisasti
Majoisamme matkustelet".