Kuusmittaisten runoelmien tekijöitä ovat: Nikolai Bursman (Köyliön kirkkoh. k. 1732) v. 1732,[339] ennen mainittu Mikael Wanonius v. 1732,[340] Aapram Utter v. 1736,[341] Salomo Hannelius (Ilmajoen provasti k. 1796) v. 1744,[342] Aapram Tackou v. 1749,[343] Anterus Gjös (Joutsenuksen kirkkoh. k. 1779) v. 1757,[344] Gregorius Hallenius (Turun koulun collega supremus, k. 1772) v. 1744.[345] ja 1758.[346]
Mutta se joka kuusmittarunoa viljeli kaikista paraten, oli Aapram Achrenius (Nousiaisten kirkkoh. k. 1769; tämän merkillisen miehen elämäkertaa katso kirjasta: Hist. upplysn. om relig. rörelserna i Finl. af M. Akiander, V osa). Häneltä on jäänyt kaksi onnentoivotusta, toinen kuusmittaan[347] toinen elegian mittaan[348] rakettu. Kuusmittaan on hän pait näitä vielä kirjottanut esipuheen kirjaansa: Halullisien sieluin kysymykset,[349] jonka sillä omistaa maaherra Wredelle, tervehdyslaulun Tammelin-piispalle 1730[350] ja yhden virren.[351]
Näytteenä sekä yliopiston onnentoivotuksista että sen ajan suomalaisista kuusmittarunoelmista olkoon seuraava Achrenion:
"Tuonain temmaisi täst minun muodons muuttuva Morpheus,
Temmais, valpena vei eipä suonut sippurasilmill,
Vei minu, vei vijtan, cusa virsiä veisasi Virtus;
Veisais näin: tule tänn, Musain vesa vickelä, vircku,
Cuin vetelet vinhast Aganippen vainjosa vettä,
Juox tule tänn tänäpän, täsä tie, täsä tanhua toimen,
Tie, joca selkiä lie, joca vie, joca taitane taivast
Päin vetä paitz pelvott ylitz onnet ja ongalet alhoin
Pindin paisumen pääll, cusa Cunnia canda Cathedras
Crunun caickile nijll, jotk' sinne on saattanut itzens.
Sijs tule tänn tänäpän! Vedä veickoni virsuja väljäl,
Seura ny meit yli öit, pyri pääll, lue, lauluja laske,
Ei täsä turmele työ, vaick pistävi tappura pensas,
Ei täsä tomua tul, vaick canda se crapise cannois.
Sijs pidä pääll joca sääll, kyll cunnian cunnia caicu,
Cuins heljäl helinäl Heliconin huittulen hyppät.
Näin veisais Virtus; tämän äckäis taitava toimen
Cans taidon toveritz, joca nurcasa nurisi nurmen,
Äckäis sen, meni sinn, ja jos ennen seuraisi sijvos
Kyl sala, kyl caunist, jo nyt jälkiä jättele julkist,
Jälkiä jättele julk, minä vihdoin vijdasa virgon,
Nyt toivon totisest: caick caiketi käändykön onnex."
Achrenion nimi on nytkin vielä eleillä Suomen rahvaassa, kuitenkin ei näiden nyt mainittuin laulukoetten tähden, vaan uutterana virrenseppänä. Varsinkin viimeisinä ikävuosinaan hän niitä kirjotti ja painatti aika joukon. Yhteensä on hän jättänyt jälellensä noin 200 virttä, joista vaan harva on käännöstä. Maskun Hemmingin, Tuomas Ragvaldinpojan ja Juteinin rinnalla on hän siis ollut viljavimpia suomenkielisiä runoniekkoja. — Tietty on että voimallinen herätys ja tunnon vaiva hänet joksi kuksi aikaa saattoi ikään kuin mielipuoleksi, niin että hän erotettiin pappisvirastaan vaikka sittemmin uudestaan pääsi siihen. Syvä synnin tunto ja ehdoton turvauminen Jumalan armoon onkin pääjuonena kaikissa Achrenion virsissä. Innollisesti saarnaa hän parannusta, viitaten sen ajan sotia ja muita surkeita kohtauksia, esim. Lissabonin maanjäristyksen, Jumalan vihan merkiksi. Palavalla armon rukouksella ja kaiken oman ansion kieltävällä nöyryydellä kän toisissa virsissä heittäyy Jumalan eteen taikka vielä toisissa kuvaelee vastaista autuutta.
Tämä jumalinen into ja tunteen hartaus on nämät virret tehnyt Suomen rahvaalle niin rakkaaksi, että heitä meidän aikoihimme asti monta monituista kertaa on painettu. Mutta ankaramman tarkastelijan silmissä niiden arvo kuitenkin kovin alenee. Se kyllä on totta että niistä puhuu palava, innokas tunne ja että mielellään liikkuvat kuvissa. Mutta paraillakin tahtoo olla se vika, ettei Achrenius ainettansa ole kyennyt ko'ossa pitämään. Milloin on hän sen sallinut pitkäpiimäiseksi venyä, milloin antanut sivu-ajatusten tai kuvien vietellä itseänsä pitkällisille mutkille, jotka välistä sekottavat pois koko ajatuksen juoksun. Vertauksissaanki ja kuvissa hän liian soluttelee pikkuisia sivuhaaroja myöten, niin että lukijaa ikävystyttää. — Onpa myöskin monta virttä, joissa runollista tuntoa ei ole yhtään, jotka vaan ovat kuivinta, riimiin pinkotettua saarnaa. Riimissä hän on huolimaton, mutta panee kuitenkin riimin vuoksi välistä virteen sanoja, jotka eivät ensinkään mukaudu pää-ajatukseen. Uutta suomalaista virsikirjaa laittaessa ei pitäisi kuitenkaan Achreniusta kokonaan hyljätä. Karsimalla ja yhteen valamalla hänen virsistään kuitenkin saisi edes jonkun joukon kelvollisia. Niitä onkin otettu virsikirjaseuran toimittamiin Uusiin virsiin 1836.[352] — Hauta- ja häävirsiäkin on Achrenius muutamia kirjottanut, niinkuin yllä olemme nähneet, onpa yrittänyt runontekoonkin esipuheessa Simo Achrenion hengellisiin runoihin, mutta se ei häneltä tahtonut sujua.
Muista virsiniekoista ovat erittäin mainittavat veljekset, Paltamon kirkkoherra Aapram Frosteron pojat, Jaakop (Lohtajan provasti, k. 1794) ja Aapram Frosterus (Turun konsistorion notarjus, k. 1766). Edelliseltä on jäänyt 5 virttä,[353] jälkimäiseltä 10[354] ja yhdessä ovat sepittäneet 5.[355] Yksi Aapramin tekemä on alkuperäinen, muut kaikki käännetyt Ruotsista ja Saksasta. Virret ovat hyvästi valitut, käännös on vapaa, usein enemmän mukailevainen, toisinaan on omiakin värsyjä lisätty. Ne ovat ajatuksen, kielen ja mitan puolesta kauniita, sujuvaisia, vaikka niitä liian useat katkaistut sanat vähän rumentavat. Alkusointua on mahdollisuutta myöten viljelty.
Loimijoen provasti, viimein esimäinen jumaluusopin provessori Turussa ja tuomioprovasti Kaapriel Lauraeus (k. 1753) käänsi Saksasta ja Ruotsista 10 virttä.[356] Ne muuten olisivat hyvät, mutta hän ei huolinut ensinkään korosta, niin että yhtenään kyhäeli semmoisia värsyjä kuin:
Ettei ikä ajan pituus j.n.e.
Paitsi näitä ilmestyi joka vuosi hengellisiä virsiä, jotka monta monituista kertaa meidän aikoihimme asti uudesti painettuna, ovat tulvanneet rahvaasen. Joku niistä on parempi, mutta suurin osa huononlaisia. Enimmiten niissä kirjottajan nimeä ei ole mainittu, vaan muutamat sen kuitenkin ovat säilyttäneet värsyjen alkupuustaveissa. Ne, joista on selkoa saatu, ovat: Nikolai Bursman (k. ylempänä), jonka laulu "paimenest ja lambast"[357] on hyvin soma. Se on kirjotettu samaan mittaan kuin Cajanon mainio virsi, ja ihmeellistä on nähdä kuinka enimmät samanmittaiset ovat tavallista kauniimmat. Näyttää ikään kuin olisi alkuperäisten sanain kauneus innostuttanut niitäkin, jotka sittemmin käyttivät sitä nuottia. — Johannes Stichaeus (Mäntsälän kirkkoh. k. 1708[358] taikka hänen poikansa, josta ei ole muuta tietoa kuin että syntyi 1702) v. 1734,[359] Johan Höckert (Nousiaisten kappalainen, k. 1794) v. 1735,[360] 39[361] ja 63,[362] Eskel Johaninpoika ja Elisabetha Karck 1735,[363] Yrjä Litaniuson (sic!) 1735,[364] Johannes Chydenius (pitäjän apulainen Vesilahdella, k. 1759) v. 1737,[365] Gustav Lindvall ja Thomas Manb (sic!) v. 1741,[366] Johannes Altan (Lohtajan provasti, k. 1755) v. 1746,[367] Johan Stamnel v. 1748,[368] Laihian kirkkoherra (luultavasti Samuel Mikaelinp. Wacklin 1748-1780) v. 1751,[369] Anterus Rennerus (yksi sen niminen[370]) oli studiosus theologiae ja kuoli semmoisena 1781, 72 vuotiasna v. 1754,[371] Esaias Hildeen (kappalainen Kustavin kappelilla Taivassalon pitäjää, k. 1789) v. 1766.[372] —