Sijs ma laulan metzämaasa,
Visertelen virran luona
Catzellesa Caickivallan,
Herran ilmi ihmetöitä,
Joita laulan joutesani,
Kijtän kesken kijruhungin;
Laulavatpa luodut caicki,
Vircovat vilun perästä;
Jopa luopui luodet tuuli,
Covat puustit pohjosesta,
Vihaset vilun vihurit,
Coska läickyi lämmin tuuli,
Kilo kijlsi vetten päälle
Armahasta auringosta,
Sätehistä suloisista.
Silloin jouduit juontehesa
Linnut meille muilda mailda;
Pääskönen pani pesänsä,
Vesilintu vieretteli,
Suoritteli sulkiansa,
Suositteli sulhastansa;
Veden carja caivostansa,
Veden hirmu, hau'in poika,
Vedäxen syvästä veestä,
Talvi majasta mataapi
Rannoille rakendamahan
Leickiänsä lämbymäsä;
Silloin kätki couckuluunsa,
Suunsa tutkamet terävät.
Metzot mustisa mecoisa,
Ucot, uliat urohot,
Vuorten nousit notkelmista,
Näpittelit näppiänsä,
Teeret tulit tanderelle,
Cukertivat cuusikoisa,
Soitit soilla soittimensa,
Pyytkin pyörit pensahisa,
Linnut pienet parvesansa
Kielten kilvasa kihisit,
Visertelit virsiänsä,
Nijnpä hekin häitä laitoit
Suven suodun suosiosa.
Eipä ihmet ihmisistä,
Että hekin ennättävät
Mennä nuorra naimisehen
Keskellä kesäsydändä,
Casvon caiken cukoistaisa
j.n.e.
Kevään tulo on Suomen laulusepillä sekä ruotsin- että suomenkielisillä kaikkina aikoina ollut mieli-aine, joka erinomaisella suloisuudella on soitatellut heidän kantelettansa. Muistakaamme Fresen kevätviserryksiä ja Runebergin monia lauluja tästä aineesta. Suomenkielisistä olemme tässäkin jo nähneet kolme senkaltaista: Hemmingin virren, Calamnion runon ja tämän. Eikä ole ihme jos kevät meille Pohjan peräläisille on tervetullut vieras, kun meidät pitkästä talvivankeudesta viepi ulos yötöntä kesäpäiväämme ihaelemaan.
Toinen Frosteron runo: Jumalan pyhästä laista[433] yhtä taitavasti kuvaelee ankarampia asioita, kuin tämä helliä kevättuntehia. — Paitsi näitä on Frosterus kirjottanut virsiäkin,[434] jotka otettiin virsikirjaseuraston painattamiin Uusiin Virsiin. Niitä on 53, joista 3 käännöstä ja 7 vanhaa parannettua virttä. Paratessaan on hän varsinkin pyytänyt välttää katkaistuja sanoja, mutta valitettavasti on itse sisällys sitä tehdessä tullut huonommaksi. Riimissään on hän sangen huolimaton, mutta viljelee enimmiten alkusointua. Frosteron virsillä on se ansio että eivät ole kovin pitkiksi venytetyt ja kieli sileä, kaunis; ajatuksetpa eivät ole oikein lämpimiä.
Muuten ovat vielä runoja kirjottaneet: Kaarle Stenius (Sulkavan kirkkoherra, k. 1810) hautarunon 1767[435] ja häärunon 1775;[436] Juhana Erikinpoika Frosterus (Kalajoen provasti, k. 1837) hautarunon 1788;[437] Kaarle Jaakop Frosterus hautarunon 1792;[438] Anterus Törnudd (Lohtajan kirkkoherra, k. 1820) runon III:n Kustavin kruunaamisesta[439] ja onnentoivotuksen väitökseen 1771;[440] Kaarle Konstantin Hildén (Vesilahden kirkkoherra, k. 1822) Juhanuksesta 1804;[441] Jaakop Juteini hautarunon Porthanille 1804;[442] Kaarle Borg (Ylikannuksen kappalainen, k. 1813) valitus- ja herätyshuudon Suomen yhteiselle kansalle runosanoilla 1807.[443] Nimettömiä ovat: onnentoivotus väitökseen 1772[444]; III:nen Kustavin kuolemasta 1792;[445] Kalajoen suojelusmiesten karkaamisesta sodasta 1790;[446] hautaruno Sortavalan puolesta 1768[447] ja Rautalammin puolesta 1771.[448] Edellinen on hyvin kaunis. Se alkaa näin:
Itku kaikkupi kylissä,
Murhe rinnat runtelepi,
Ettei virsikän virene,
Surulaulu sujukkahan,
Sitä suren Sordavala,
Sitä itken surkiasti,
Että kuoli kaunis Herra,
Opettaja oivallinen,
Sitä itken iltakaudet,
Sitä varahin valitan,
Kielet kandelen sovitan;
Sanat suuhun seisahtuvat,
Kieli juuri kohmendupi;
Eipä kuulu kandeleni
Eipä sormet soitakkahan;
Musta murhe sormet sorsi,
Vilu vijma paletteli.
Jospa sormeni sulaisi,
Kieli kylmä lämpiäisi,
Nijn nyt soittaisin surulla,
Suruvirttä vetelisin.
Kaiku, kaiku kandeleni,
Laula kieli kuingas taidat,
Sano puolilla sanoilla
j.n.e.
Lauluntekiöistä on merkittävin Jaakop Zidén, syntynyt 1754, kirkkoherra ja provasti Marttinan pitjässä, kuoli 1801. Hänen laulunsa ovat erinomaista laatua; niissä ei juuri ole runollista suloutta, mutta erinomainen into ja väki. Ikään kuin koskena kuohuen menevät menoansa, siitä huolimatta josko toisinaan kolistelevatkin mitan kivihin sanain tavallista muotoa. Mittana heillä enimmin on tuo 17:nen vuosisadan riimillinen, koron kokonaan polkeva runomitta. Suurin (130 värsyä!) on valitusvirsi III:n Kustavin kuolemasta,[449] joka niinkin pitkänä on hupainen lukea. Suomen ja Greikan muinaistarusta yhtenään ottaa nimiä ja kuvia. Muita Zidénin teoksia ovat: Kaxi laulua rauhan edestä 1791;[450] Sotalaulu 1796;[451] laulu Kustaa Aatolpin käynnistä Suomessa 1797[452] ja Neuvoja lapsille yhteisestä kansasta 1797.[453]
Muita lauluja ovat sepittäneet J.J. Gabrielinpoika (kukaties ennenmainittu J.J. Lindström, koska morsiankin on senniminen) häävirren 1778;[454] Ephraim Widenius (kappalainen Dragsfjärd'issä Kemiötä, k. 1798) hautavirren 1780;[455] Taavetti Lönneström (Iitin kirkkoherra, k. 1819) Suomen lasten laulun 1801;[456] se sama on kirjottanut hengellisiä virsiäkin 1789;[457] Pentti Jaakop Ignatius (Ulvilan kirkkoherra, k. 1827) hautavirren [458];1803 hänkin on kirjottanut hengellisiä virsiä 1824;[459] B. v. Knorring kansalaulun 1805;[460] ja onpas mainio Franzénimme kuitenkin siksi muistanut oman kansansa kielen, että sille rikkaudestaan soi yhden murusen. Hän nimittäin on kirjottanut kansalaulun: "Eläköön armias": v. 1805.[461] Nimettömiä on 4 häävirttä,[462] 2 hovilaulua[463] ja 5 Ruotsista käännettyä sotalaulua.[464]
Arkkiveisuissa oli edellisinä aikakausina ollut joitakuita maallisia esim. veisut Ahasverosta, Pyhästä Yrjänästä j.s. Joku oli lystillistäkin laatua niinkuin meille jo tuttu Tuderon veisu talonpojan kunniaksi. Nyt niiden (varsinkin lystillisten) luku karttui ja samassa ne paranivatkin. Muutamat ovat Ruotsista käännettyjä, muutamat alkuperäisiä. Lystillisistä ansaitsevat erimaineen: "Ei aina meill kekriä kestä"[465] ja "Hoi mengät pijkat ratki".[466]
Mutta sangen merkillistä on että näissä on pari semmoista, jotka nyky-aikoina kansalauluina on painettu. Ne ovat: "Läksin minä kesäyönä käymään"[467] ja "Hyvä ilta minun lintusein".[468] Kummassakin on useampia värsyjä kuin nykyisissä kansalauluiksi sanotuissa. Luultavasti ovat ne herrasmiesten tekemät ja sitten kansaan levinneet. Nuot Suomen kansan sepittämiksi sanotut nuotit lienevät samalla lailla tulleet kansaan ja ovat kukaties kaikki alkuperäänsä ulkomaan säveliä, jotka tässä vaan ovat muodostuneet kansan luonteen mukaan. Sillä Suomen kansan ainoa vanhempi nuotti on runonuotti. — Mutta saattaa niinkin olla että yllämainitut laulut jo silloin kirjotettiin kansan suusta.
Sillä tämän vuosisadan keskipaikoilta lähtien alkoi painosta tulla talonpoikainkin tekemiä runoja, lauluja ja hengellisiä virsiä. Joku semmoinen oli jo vuosisadan alkupuoliskolla ilmestynyt, mutta nyt niitä ilmestyi suuri joukko. Tämä seikka epäilemättä on yhteydessä sen kanssa että nyt ruvettiin keräämään vanhoja kansan runoja. Runoja ovat kirjottaneet: nimetön Juvan miesten puolesta jälkimuiston 1754[469] Mattias Remes (Kiuruvedeltä, k. 1765; oli kuuluisa runoniekka, niinkuin seuraavassa runossa lauletaan) hautarunon 1757;[470] Paavali Remes (Mattiaksen veli) jälkimuiston edelliselle 1765;[471] Pietari Väänänen IV:n Kustaa Aatolpin kruunaamisesta (hän siinä itse näkyy olleen läsnä, koska sen on kirjottanut 'Norrköpingissä') 1800;[472] Henrik Väänäsen (myöskin sanottu Konsaheikiksi, köyhä työmies Oulussa, joka kylästä kylään kulkien elätti itseänsä viulunsoitolla ja runoilemisella, kuoli viinapäissään lämpöiseen uuniin) lystillinen runolaulu sijtä kummasta kalakukosta painettiin 1801.[473] Lauluja sepittivät: Henrik Alaan (kauppias Turussa, mutta luultavasti noita "Suomen porvareita" ja puoli talonpoika) häävirren 1765,[474] riemulaulun Preussin prinsi Henrikin käynnistä Turussa 1770[475] ja Uudenvuoden toivotuksen 1773,[476] kaikki sangen huonot. "Sokiat miehet", Mund Rudell ja L.E. II:n Kustavin voitoista v. 1792;[477] Juhana Jonnila (Keskievari Ihoden kylässä Pyhämaan pitäjää) III:n Kustavin murhasta 1792,[478] Kuninkaasta perheineen 1793 [479] ja Kustaa Aatolpin häistä 1799;[480] ja Paavali Korhonenkin lähetti esikoisensa ulos maailmaan, nimittäin: 3 hengellistä virttä 1799[481] sekä mainiot häälaulunsa 1807.[482] — Hengellisiä virsiä ovat muuten sepittäneet talonpojat: Juhana Erikinpoika Kasvolan kylästä Paimion pitäjää 1764;[483] Anterus Kreunpoika Nousiaisten pitäjästä 1768[484] ja Anterus Livon vanki 1770.[485]