Mutta merkillisin ja viljavin oli Tuomas Ragvaldinpoika. Hän oli syntynyt 1724 Laukulan kylässä Tyrvään pitäjää, asuskeli (n. 1760-n. 1780) Turussa ja muutti sitten Loimjoelle, jossa kuoli 1804.[486] Vaivaisena jo nuoruudestaan ollen, hän ei raskaasen työhön kyennyt, vaan elätteli itseään tilaisuusvirsien sepittämisellä. Heitä on tullut painetuksi n. 130, jotka täyttävät 48 numeroa Pippingin luettelossa; ja paljon niitä on jäänyt painamatta.[487] Näissä on ainoasti pari varsinaista virsikokousta, muut ovat hää-, hauta- ja hovivirsiä, mutta nekin kaikki hengellistä laatua. Miellyttävää on nähdä kuinka Tuomas, vaikka itseään tämmöisellä laulamisella elätteli, ei milloinkaan imarrellut eikä kirjottanut ihmisten mieliksi. Häävirsissä hän ei ylistele parikunnan avuja eikä kuvaele heidän tulevaa onneansa, vaan puhuu ankarasti oikean avioelämän velvollisuuksista ja kysyykin yhdessä virressä suorastaan oliko heillä tähän toimeen ruvetessa Jumalalle kelpaava mieli. Hautavirsissä eli jälkimuistoissa samaten harvoin kiittää kuollutta ja silloinkin vaan sivumennessä; pää-asiana ovat kehotukset ja varotukset jälkeenjääneille, jotka panee kuolevan suuhun. Hovivirsissäkin näkyy sama mieli-ala. Esim. ilolaulussa III:n Kustavin käynnistä Suomessa,[488] ensimäisessä virressä kyllä iloitsee ja riemuitsee, mutta heti liittää siihen toisen, jossa moittii että maallista ylimystä niin suurella riemulla vastaan otetaan, vaan taivaallisen kuninkaan tulosta ei olla milläänkään. Oikeaksi runoilijaksi ei voi Tuomasta sanoa; mielikuvailoa hänellä ei paljon ollut ja jumalinen tunteensa, josko syvä, ei ole kylläksi innokas virret väkeväksi saattamaan. Useammissa vallitsee äly. Senlisäksi tulee että ovat pitkäpiimäisiä ja että riimi sekä mitta ovat huononlaisia. Mutta ylipäätään on ajatus niissä selvä, ja miellyttävä on niissä ilmottuva totinen kristillinen henki. Jossakussa onkin henkensä kepeämmällä lentimellä kohonnut, niin esim. jälkimuistossa lapselle:[489]

Nijnkuin elot laihoset,
Heinä, caunit cuckaiset,
Lehtipuut ne ihanat
Elomiehet hackavat;

Aamul aivan aicaisin
Lyödän maahan murscaxijn
Terävällä kirvehell,
Sirpill että vicatell;

Ja nijn latoon, aittahaan
Corjataan caick laitahaan
Poijes tuiscust, tuulesta,
Raju-ilmast suuresta.

Nijn myös tämä poicainen,
Taivan laihon cuckainen,
Piltti pieni piscuinen,
Anders Danielinen.

Tuli lasna aicaisin,
Elons aamull varhaisin
Maahan lyödyx murscaxi
Cuolemalda tuhvaxi.

— — — — —

Johon jouckoon kyhkyinen,
Lindu pieni mettinen,
Lendi tämä sieluinen
Ilo-arckijn ijäiseen.

Meren aalloist suurista,
Mailman pahoist juonista,
Joc on monen pettävä
Ennen cuin on herävä.

Samaa yksinkertaista mittaa kuin tässä käytteli Tuomas enimmissä virsissään ja viljeli useimmiten alkusointua sekä monesti ajatusriimiä. — Herrasmiehissäkin olemme jo nähneet muutamia virrenseppiä. Muita semmoisia ovat: Maria Johanintytär Hedrea (Törnävän kappalaisen tytär, naimisessa Pudasjärven kirkkoherran Sam. Keckmanin kanssa) 2 virttä 1778;[490] Fredrik Axberg (Räätäli,[491] sitten sorvari ja kirjannitoja Helsingin pitäjästä, k. 1820) 2 virttä 1783;[492] Elias Lagus (Taivassalon provasti, k. 1819) suomensi Ruotsista Sionin virret 1790;[493] Anterus Achrenius (Aapramin poika, Nousiaisten provasti, k. 1810) 26 virttä 1790,[494] jotka sen puolesta ovat paremmat kuin isän että eivät ole niin pitkäpiimäisiä. Anterus Antinpoika Björkqvist (Vehmaan kappalainen, k. 1809) yhden virren.[495] Sen kanssa on yhdessä painettu toinenkin virsi, jossa värsyin alkupuustaveista saapi nimen Elisabet Johannexentytär Enberg. — Mikael Sjöberg 4 virttä 1803;[496] Kaarle Brasse (Kappalainen Vesilahdella, k. 1822) virren 1805[497] ja toisen 1807.[498] Nimettömiä virsiä on paitsi näitä paljon.