Tämän vuosisadan suorasanainen kirjallisuus täyttää paljon suuremman sijan runollisen suhteen kuin edellisinä aikakausina. Ensimäiset kolme vuosikymmentä Ison vihan perästä olivat kuitenkin vielä jotenkin köyhänä semmoisista, sillä Suomalaiset eivät vielä olleet siksi vironneet sodan rasituksista että olisivat voineet kannattaa paljon suurempia kirjoja. — Alkuperäisistä jumalisista on nytkin suurin osa saarnoja, muuten enimmiten katkismuksentapaisia teoksia. Jumalisista alkuperäisistä kirjottajista ansaitsevat erimaineen: Juhana Wegelius;[499] Aapram Achrenius;[500] Israel Lithovius, Lapuan provasti, k. 1788;[501] Tuomas Stenbäck, Saloisten, sitten Limingan kirkkoherra, k. 1776;[502] Mattias Pazelius Limingan provasti, k. 1771,[503] Lauri Forselius Ruoveden kirkkoherra k. 1799;[504] Anterus Björkqvist[505] ja Pentti Jaakop Ignatius.[506] Paljon enemmän kuin näitä alkuperäisiä, on käännöksiä, enimmiten Ruotsin kielestä. Kääntäjistä tässä mainittakoon erin ahkerana Taneli Virzenius varakirkkoherra Turussa[507] ja Kustaa Rancken, Suomen kappalainen Turussa sitten Perniön kirkkoherra, k. 1831,[508] jonka suurin vaikutus kuitenkin vasta alkoi seuraavana aikakautena. —

Ison vihan ja Porthanin välistä aikaa Suomen kirjallisuuden historiassa on nimitetty Talous-kirjallisuuden aikakaudeksi.[509] Mutta suomenkieliseen kirjallisuuteen se nimi ei ollenkaan sovellu, sillä vasta Porthanin aikoina saivat umpi Suomalaiset runsaammalta nauttia sen ajan hengen tuotteita.

Tämän vuosisadan alkupuoliskolla ei ilmestynyt tälläistä kirjallisuutta paljon muualla kuin almanakoissa ja niissäkin vaihetellen historiallisten ainetten kanssa. Mutta nyt ei almanakoihin muuta pantukaan kuin talouteen koskevia asioita ja niitä alkoi enemmän ilmestyä erikirjoinakin. Mainittavimmat ovat Gananderin: eläinten tautikirja[510] ja maamiehen kotiapteeki[511] 1788, Frosteron jo mainittu: Hyödyllinen huvitus luomisen töistä 1791, ja Suomalaiset Tietosanomat 1773 (syksyllä) ja 1776.[512] Viime mainittu oli ensimäinen suomenkielinen sanomalehti. Se oli ainoasti rahvaanlehdeksi ai'ottu; toimittajana oli eräs Lizelius. Vähä toista vuotta elettyä, se kuoli tilaajain puutteesta. Nämät niinkuin Frosteron kirjakin eivät tarkottaneet ainoastaan talonpojan maallista vaurastumista, vaan myöskin hengen korottamista tiedon levittämisellä. Merkittävä on että tämän kirjallisuuden haaran viljelijöissä näkyy muutamia muistakin kuin pappissäädystä. Onpa niissä yksi talonpoikakin: Erik Kettu Kaustisten kylästä.[513]

* * * * *

Seitsemän sataa vuotta oli Suomen kansa nyt ollut Ruotsalaisten yhteydessä, vaan eron hetki läheni. Kipeästi koski miekka, joka vanhat siteet ratkaisi; kaikin voiminsa ponnisteli Suomen kansa vastaan ja synkeällä sydämellä katseli se kohtalonsa kamalata muutosta. — Me, heidän jälkeisensä tätä tapausta toiselta kannalta katselemme. Missä heidän kyyneleistä soaistut silmänsä näkivät laskevan päivän jäähyväisloistoa, siinä me nyt ihaelemme uuden aamun koitetta. Sillä me olemme nähneet kuin "äitistään" erotettu Suomi siitä ajoin miehen askelein on ruvennut astumaan omia teitänsä. — Ruotsin vallotus oli ollut tarpeellinen; se oli yhdistänyt Suomen eriheimokunnat yhdeksi kansaksi; se oli liittänyt Suomen sivistyneesen Länsi Europaan. Mutta jos se valta kauemmin olis kestänyt, niin olis Suomen kansan nimi vähitellen haihtunut muinaisuuden muistoksi. Me olemme nähneet kuinka Ison vihan perästä Suomen erinäistunto oli heikontunut ja vaikka se Porthanin aikoina vähän jälleen oli vironnut, niin raukesi juuri silloin kuitenkin kansallisuuden vahvin muuri, koska ylhäiset säädyt, vieraan kielen omaksi ottaen, vieraantuivat kansastansa. Se kyllä on totta että ahkerasti kirjotettiin ja runoeltiin Suomeksi. Mutta sitä luultavasti ei olis kestänyt kauan. Sillä jo v. 1804 Åbo Tidningar siitä runosta puhuen, minkä Juteini oli sepittänyt Porthanin kuolemasta, arvelevat Suomen runollisuuden olevan kuolemaisillaan.[514] — Muutamien vuosikymmenien kuluttua olisi vallassäätyisten Suomalaisten kansallistunto ainoasti ollut sitä samaa mietoa nurkkaylpeyttä, jolla Skottlantilainen itseänsä erottaa Englantilaisesta; Suomen rahvaspa olisi vajonnut ylönkatsotuksi pariajoukoksi. —

Mutta toisin oli säätty! Suomen kansa sai sijan "kansojen joukossa" ja pian astui Suomen kansallisuus rohkeasti esiin omaansa takasin vaatimaan.

Lisäys.

Svijklige Världen oundvijklige
Öd-Dödligheetz
Sorgtröstande Lijksång.

Usle menskobarn betrakta,
Märk och akta
Hur ostadigt Verlden står,
Vexel skiftar, framåt stryker
Vijker, fijker,
Som Tihd, Måln ok Blåst förgår.

Sol ok Månen, alla Tusen
Himmels-Ljusen
Gånga neer ok åter op,
Dag ok Natten, Eld ok Vatten,
Gråt ok Skratten,
Hafva stadigt Växel Lop.