"Ohoh kulta, Klaus kulta,
Älä polta poikalastas,
Josko poltat pojantuojan."
Silloinkin, kuoleman uhkatessa, Elina muistaa vanhan äitinsä ja rukoelee Jesusta, että varjelisi palamasta
"Siks kuin äitini tulisi."
Äiti tulee, ja turhaan yritettyä lepyttää Klausta, valittaa, että Elina tuommoisiin tekoihin on puuttunut, vaan nytpä jo loppuu viimeinkin Elinan enkelinkaltainen nöyryys ja hän viattomuutensa tunnossa vastaa ei olevan hänessä
"Vikoa vähäistäkänä,
Verta neulan silmättömän —
Tein kaikki minkä taisin
Vielä päällenkin vähäisen."
Elina tuosta vaipuu valkeaan ja runo lopuksi surkuttelee mielikkiään:
"Se oli meno nuoren rouvan,
Nuoren Elina emännän,
Jok' oli kaunis kasvoiltahan,
Kaunis kaikella tavalla. —
Kauan sua kaivatahan,
Ijän kaiken itketähän,
Itku ei Laukosta lakaa
Valitus Vesilahdesta."
Klaus Kurki on ylpeä ja kuumaverinen ritari, joka tulee kosimaan:
"Sadan hevoismiehen kanssa,
Sadan satula-urohon,
Miehet kultamiekoissahan,
Hevoiset hopeapäissä."
Pihalle tultua ylpeästi kysyy, onko