"Piika pidetty minulle?"
Sitten kun Kirsti hänelle valheita latelee, hän hetipaikalla tarttuu onkeen ja epäilee Elinaa.
Nähtyä sitten renki Uolevin Elinan makuukammiossa, hän tarkemmin tutkimatta uskoo Kirstin kanteen todeksi ja päättää polttaa syylliset, josta päätöksestä häntä ei enää saa peräymään Elinan hellä rakkaus eikä äitin rukoukset. — Hän luonteeltaan ei ole pahanilkinen mies, mutta tulinen ja pikainen. Tekonsa tehtyä hän katuu karvaasti ja lopulla omatunnon vaivoissa ajaa
"Alle aaltojen syvinten."
Kirsti se tässä tapauksessa on syynä kaikkeen onnettomuuteen ja pahaan.
Heti Klaun tullessa nuoren emäntänsä keralla, Kirsti arvelee:
"Oh, jos sitäkin olisi,
Tuon välin pahentajata,
Ennenkuin avaimet annan,
Toisen käskyllä kävelen."
Tuosta hän, Klaun pikaista luonnetta tuntien, heti rupeaakin valehtelemaan Elinan päälle, antaen Klaulle kavalan neuvon kuinka muka asiasta saisi selvän. Klaun lähdettyä tekee ensin Elinalle kaikellaista kiusaa ja lopulla houkuttelee Uolevi ylimysrengin, muka rouvan käskyjä kuulemaan, makuukammioon, jonka oven paiskaa lukkoon sekä kutsuu Klaun katsomaan. — Ja kun äiti polvillaan rukoilee Klausta että antaisi Elinan mennä muilla maille "Töitänsä häpeämähän", niin Kirsti kiivaasti estämään:
"Älä vainen Klaus kulta!
Pane jauhoja pahoja,
Tervatynnörin lisäksi,
Ne heitä tulen sekahan
Että paremmin palaisi."
Hämeestä ei ole enää tavattu Kalevalan runoja, jos niitä siellä lieneekään laulettu ikinä. Mutta se Suomen maakunta ei kuitenkaan ole aivan halveksittava laulun puolesta, joka semmoisia runoja on kasvattanut, kuin yllämainitut ja varsinkin viimeinen. Juuri niiden jo mainittu lyhyt, ytimellinen kertomustapa oli uusi sangen arvollinen omaisuus, jota Karjalan muinaiset runot kaipaavat. Kuka tietää mitä tästä juuresta olisi saattanut sukeutua, jos se rauhassa olisi saanut kasvaa. Mutta kirves jo oli kohotettu, joka sen piti katkaista, ja edemmälle mennessämme täytyy meidän melkein peräti jättää jäähyväiset kansarunolle. Se Suomen syvissä saloissa kulkee teitä tietämättömiä, syrjäpolkujaan samoaa. Meidänpä tästälähin on astuminen oppineitten runoelun julkista, vaikka enemmiten pölyistä maantietä. Tässä meille myös samassa ero tulevi melkein kaikesta totisesta hempeydestä ja suloisuudesta Suomen omatekemässä runollisuudessa. Mitä täst' edes tulemme näkemään, on suureksi sekä parhaaksi osaksi vaan käännöksiä ja alkuperäisilläkin useimmiten ei ole muuta arvoa, kun että todistavat Suomen runoeluun edes olleen yrittäjiä.
Uskonpuhdistuksen aikakausi 1528-1640.