Yhteen kasvaneet koivut.
Kaks kasvoi koivahaista,
— Kaks vesoi valkeaista
Yksillä perillään;
Juurensa yhteen juurtui,
Tyvensä yhteen puuttui,
Latvat on erillään.
He niillä huiskaellen,
He niillä kuiskaellen
Puhuelevat näin:
»Kuin tänne, kumppalini,
Osasit parihini,
Kuin vierit vierehein?
Mun emä maahan puotti,
Sun kevättuuli tuotti
Siipinsä kepe'in.
Jos toinen meistä sortuis,
Nyt murehisin murtuis
Myös kohta toinenkin.»
Neidon lohdutus.
Muinoin houkka huokaelin,
Vähätietoinen valitin,
Koska kultani erosi,
Armas läksi muille maille.
Nytp' en aiheetta apeudu,
Suotta surekaan eneä,
Keinon keksin tuskalleni,
Mutkan murheellen osasin.
Eron päivä kun tulevi,
Sulho tielle suoriuvi,
Merenrannalle menevi, —
Riennän rannalle minäkin;
Siinä vielä viivyttelen,
Kovin kahlehin pitelen.
Kunpa päässeepi käsistä,
Pursin poijes purjehtivi,
Joko jäänen mä jälille?
Enpä jää mä sittenkänä!
Jalkani se jäi jälille,
Mutta silmät seuroavi
Ulapan sini-selille,
Lakkipäille lainehille.