Vaan kun kultani katoovi,
Etten hänt' eroitakana,
Silmini selitäkänä,
Joko jäänen mä jälille? —
Enpä jää mä silloinkana.
En jää silloin, enkä milloin,
Enkä ilmoisna ikänä!
Josko jäikin silmä raiska,
Raukesi ilman rajoille,
Ajatukseni ajelen,
Työnnän mielen mietteheni,
Ajan toivoni tuliset,
Työnnän hehkuvat haluni.
Ne ne parvessa pysyvi,
Sulhoani seuroavi,
Väsymättä, uupumatta,
Hetkekskänä heittämättä,
Vaikka kulkis kaikki rannat,
Vaikka äärihin mailman!
Nimetön sormi.
Sai nimen sormet kaikki,
Yks nimettömäks jäi.
Kaikilla muilla arvo
Vai ois, täll' yksin ei?
Rumemp' on peukaloinen,
Sakari mitätön,
Miks neljäs sorm' on halpa,
On yksin nimetön?
Kun ihmis-sydämehen
Lemp' ensin syttyvi,
Se kytee salaa, piillen
Kaikilta kainosti.
Tää veitikka se tietäis,
Vaan viel' on äänetön,
Ei nimeä se virka —
Siks on se nimetön.
Vaan koska kerran lempi
Sanoiksi puhkeaa
Ja nimen armaan, kalliin
Rohkeesti ilmoittaa,
Kun neljäs sormi julki
Saa kultakiehkerön —
Nimellisekskö muuttuu
Jo silloin nimetön?
Ah onnellen, min lempi
Maan päälle tänne loi,
Säteelle paratiisin,
Ken nimen antaa voi?
Sanoilla moinen autuus
On selittämätön —
Siks lemmen sormi nytkin
Ja ain' on nimetön.
Sydämen taisteluita.
Lempen' armas, kuollut, hautaan vaipunut,
Elon' aurinkoinen ijäks laskenut,
Hautaan kanssas vaipua mun salli myös,
Ijäks peittäköön mun rauhallinen yös!
Tuolla — kas! — tuo ranta kuollut, talvinen,
Tuonen kirkas valkovaippa peittää sen;
Meri elää, jos se elämätä on,
Sysimustin aalloin kuohuu rauhaton.
Elon merelt' — ah! — jos pian päästä pois
Kuolon rantaan loistavaan ja tyyneen vois!
Vaan mi tunne kumma, tunne autuas? —
Sydän, hourailetko, vai näet unias? —
Mist' tää outo riemu, ihme suloisuus?
Niinkö taivaass' alkaa elon päivä uus?
Minkä kuolo ryösti, näinkö jälleen saan?
Lempi haudattuko nousi haudastaan?
Ei! — Ei! — poistu kauas, petos ihana,
Viettelevä sydäntäni heikkoa!
Armas olet, liiankin jo armas, vaan
Armaaksen' en sua tunne kuitenkaan. —
Mikä kuoli, kuollehist' ei nousta voi —
Virvatuli viekas olet, valhekoi!